Pitkän linjan muusikko Timo Pääkkö aloittaa soolouransa

0
6

Pitkän linjan muusikko Timo Pääkkö aloittaa soolouransa ja julkaisee ensimmäisen singlensä, ”Dream All Night”, perjantaina 5. syyskuuta 2025. Singlen mukana julkaistaan myös musiikkivideo.

Pääkkö on tunnettu useista yhtyeistä, kuten Electric Crayon Setistä ja Love Messengersistä. Hän on ollut mukana myös Jussi Hakulisen perustamassa Kinskyssä. Lisäksi Pääkkö toimi laulaja-kitaristina Penniless People of Bulgaria -yhtyeessä, jonka kanssa hän julkaisi LP:n, mini-LP:n ja kaksi singleä, ennen kuin bändi muutti nimensä Pennilessiksi. Pääkkö on vaikuttanut myös 1980-luvun Porin musiikkibuumissa, soittaen Revitty Harso -yhtyeessä, joka julkaisi yhden singlen vuonna 1986. Pääkön muusikon taival on jatkunut jo kuudella vuosikymmenellä, mutta nyt hän astuu ensimmäistä kertaa esiin omalla nimellään.

”Dream All Night” on melodinen rock-kappale, jossa yhdistyvät retrohenkisyys ja soittamisen ilo. Kappaleen mod-tyylinen kansikuva kuvattiin Peipohjan asemalla, ja oranssi Vespa kuvauksissa loi täydellisen tunnelman.

Pääkkö kertoo tehneensä musiikkia aina omilla ehdoillaan ja tunteneensa, että vasta nyt oli oikea hetki julkaista ensimmäinen soolokappale.