Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.
Vesan Kansioissa luodaan syviä katsauksia niin jo kauan sitten elettyihin kuin vasta maailmaan syntymässä olevien ilmiöiden keskelle. Salaisia arkistojaan palstalla raottaa toimittaja Vesa Vahtera.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.
Wimme ja Tapani Rinne levyttivät uuden seikkailu-albumin jazzin, ambientin, etnon ja joikujen ääniaalloilla. Toismaallista shamanismia ja ikiaikaista viisausperinnettä kaipaaville pakko-hankinta.
Uusi Tampere -festivaalin aloitustapahtuma Tampereen Tavara-asemalla oli täynnä posia ja asennetta. Suomirapin uudet tähdet näyttivät mitä on hiphop vuonna 2025.
Goavääpelin Via Dolorosa tai vaarallinen kappeli ("Chapel Perilous") on upea elämänkerrallinen kirja joka kertoo uupumuksesta mutta ennen kaikkea elämän liekin uudelleen löytämisestä.
Generation X perustettiin 1976, kun kolmikko John Towe, William Broad eli piakkoin Billy Idol ja Tony James häippäsivät Chelsea-yhtyeestä. Kitaraan tuli Bob Andrews. Yhtye tuli pian tunnetuksi tarttuvista poppunkbiiseistään ja kaunispoika-lookistaan. Tämä look on sanottu syyksikin, että Towe sai pian lähteä ja rumpuihin tuli Mark Laff. Idol oli siis solisti ja James basisti.
Niin. Buzzcocks teki kolme loistavaa albumia vuosina 1978-1979. Ne ovat hienoja kokonaisuuksia ja niissä on annettu tilaa myös erilaisille kokeiluille, eivätkä ne uuden aallon genressä ole todellakaan mitään helpointa perustavaraa. Sellaistakin (helposti lähestyttävää) niissäkin toki on. Sinkuillaan bändi oli sitten erittäin pop ja tässä olevat 8 ensimmäistä singleä (omakustanne-EP Spiral Scratch puuttuu) Orgasm Addictia lukuun ottamatta sijoittuivat kivasti brittilistoilla.
Kyllä se nyt niin vaan on, että suurin piirtein jokainen minun ikäluokastani ja nuoremmista ja vanhemmistakin on Suosikkia lukenut. Joskus löysin roskiksesta 60-luvun lopun ja 70-luvun alun hyväkuntoisia Suosikkeja ja nyt vähän harmittaa, että tuli ne vietyä antikvaarioon. Taisin olla siinä 10 v. ja vaikka Suosikki tuli kotiin, niin sitä osittain inhosi, eikä noin vanhoille numeroille ollut sitäkään vertaa käyttöä. Väärin, etenkin tämän kirjan perusteella ne vanhat numerot vasta loistavia (sanan voi käsittää miten haluaa) olivatkin keksittyine juttuineen ja mitä siellä nyt sitten olikaan.
Goavääpelin Via Dolorosa tai vaarallinen kappeli ("Chapel Perilous") on upea elämänkerrallinen kirja joka kertoo uupumuksesta mutta ennen kaikkea elämän liekin uudelleen löytämisestä.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Parsonsin tarina on itselle tullut tutuksi Kenneth Angerin elokuvien ja mediapersoonan kautta sekä mainion Strange Angel-sarjan kautta (Paramount 2018-2019), joka ikävä kyllä jäi vain kahteen kauteen joten Parsonsin elämän kuvaus jäi siinä melko tyngäksi. Runavikin tietokirja aiheesta valoittaa paljon sarjassakin nähtyjen maagisten rituaalien ja Thelema-kultin taustoja.
Porvoon Kipinästä, Kalmakabinetista ja Huntu-dokkarista tuttu Rikhard Larvanto on koonnut mainion käsikirjan kaikille eurooppalaiseen esoteriaan tutustumaan tahtoville okkultin maailman aloitteleville etsijöille.
Voiko tästä sanoa, että onpas hauskaa? Osittain voi. Voi myös sanoa, että onpas kamalaa, mutta en tiedä kumpi? Uskovaisten suhtautuminen asiaan vai itse satanismi tai saatanan palvonta. Ihmisten kiihkous on vienyt ihmisiltä hengen tai ainakin maineen ja työt jo noitavainoajoilta asti ja tässäkin tuolta USAsta pari esimerkkiä on aiheesta.
Kyllä se nyt niin vaan on, että suurin piirtein jokainen minun ikäluokastani ja nuoremmista ja vanhemmistakin on Suosikkia lukenut. Joskus löysin roskiksesta 60-luvun lopun ja 70-luvun alun hyväkuntoisia Suosikkeja ja nyt vähän harmittaa, että tuli ne vietyä antikvaarioon. Taisin olla siinä 10 v. ja vaikka Suosikki tuli kotiin, niin sitä osittain inhosi, eikä noin vanhoille numeroille ollut sitäkään vertaa käyttöä. Väärin, etenkin tämän kirjan perusteella ne vanhat numerot vasta loistavia (sanan voi käsittää miten haluaa) olivatkin keksittyine juttuineen ja mitä siellä nyt sitten olikaan.
Virolainen HAPE julkaisee toisen eepeensä viime vuotisen debyyttinsä Night Life jälkeen suomalaisella EABE-levymerkillä. Nyt hänen elekotrossaan on sävyjä 70-luvun progesta ja synteetisaattori-musiikista.
Kirjassa ja siihen liittyvässä Suomen valokuvataiteen museon näyttelyssä piktorialismia käsitellään tekstien ja valokuvien kautta avautuvana historiallisena ilmiönä ja esitellään suuntauksen keskeisiä valokuvaajia.
Berliiniistä käsin operoiva suomalainen Reginald esittelee eklektisiä studiotaikojaan Thoughts ep:n jatko-osalla jenkkiläisellä JohnnyJohnny-levymerkillä. Kolmen biisin kokonaisuus pistää aivojen hermopäät yhdistymään ja sytyttää uusia hermoratoja pehmeän filosofisella ottellaan.
Voi olla, että kolmen viikon päästä oleva keikka jää väliin. Kyydillä vois ehkä Tampereelle yrittääkin, mutta en kyllä onnibussiin rupea kapuamaan, ku en vielä osaa noilla kepeillä ees kävellä.