Eero Rivera on uusi kotimainen indierock-yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät tarttuvat melodiat ja rouheat kitarat. Bändin toinen EP Ai kuka Eero Rivera? sekä uusi single...
Venezuelasta kotoisin oleva artisti Pablo Sânchez tuo uudella albumillaan föhn-tuulen lännestä keskelle Skandinavian harmaata, märkää ja väsyttävää syysmasennusta. Tätä baleaarista eskapisimia nauttii nyt mielellään.
Vesan Kansioissa luodaan syviä katsauksia niin jo kauan sitten elettyihin kuin vasta maailmaan syntymässä olevien ilmiöiden keskelle. Salaisia arkistojaan palstalla raottaa toimittaja Vesa Vahtera.
Tästä on tupla-LP:kin, joka päättyy vuoteen 1981 ja siinä on 26 biisiä, se on aika monta singlebiisiä neljän vuoden ajalta. Tällä tupla-CD:llä on sitten 43 biisiä. Kaikki biisit ovat läpikotaisin tuttuja, mutta vuoden 1981 jälkeistä Pelleä ei sentään tullut jatkuvasti radiosta, niin ne ovat jotenkin mielenkiintoisempia. Ja ovat näistä monet suht harvinaisiakin, etenkin Mona-leffassa 1983 ollut Olen rakastunut -biisi, joka julkaistiin vain elokuvan soundtrack-sinkulla varmasti aika pienenä painoksena.
Venezuelasta kotoisin oleva artisti Pablo Sânchez tuo uudella albumillaan föhn-tuulen lännestä keskelle Skandinavian harmaata, märkää ja väsyttävää syysmasennusta. Tätä baleaarista eskapisimia nauttii nyt mielellään.
Liettualainen artisti Teatre inspiroitui Liettualaisen underground-runoilijan Jurga Ivanauskaiten päiväkirjoista ja teki teemalevyn, joka on myös musikaalinen kuvaus hänen työympäristöstään huonosti valaistuista toimistotiloista, steriileistä online supportin vuorovaikutuksista ja kaupallisista verkostoista.
Aiemmin kaksi EP:tä julkaissut Boasters on pienen levytystauon jälkeen tehnyt ekan LP:nsä. Tämähän on oita, mitä en kauheasti muista Suomessa lähivuosina kuulleeni. Musiikkilajina se on vähän sellainen, että esimerkiksi suuri suosikkini Cock Sparrer kuulostaa monella biisillä kuin soittaisi samaa biisiä aina vain (eikä haittaa yhtään!). Siinä on yleensä ne samat tarttuvat sointukuviot, jotka houkuttavat yhteishoilotukseen.
Suomen house/tekno-kentän grand old man, Hulkkosen Jori, palaa jälleen tanssimusiikin pariin muutaman synapop-julkaisun jälkeen. Ja se on hieno uutinen allekirjoittaneelle, koska tätä on ollut ikävä.
Tätä kirjaa tulikin odotettua. Blomilla oli Suomen parhaat levy-yhtiöt, erityisesti Love ja Johanna ja maan parhaat bändit; mm. Pelle, Ratsia, Woude, Lama, Hanoi ja muunlaisesta musasta vaikkapa Hurriganes, Leevi, Wigwam ja Badding. Kirjoittaja oli töissä yhtiöissä, kuten miehensä Harrikin, joka myös levytti ainakin Johannalle ja Lovelle. Itselle ei tuohon aikaan Suomessa muita levy-yhtiöitä ollutkaan kuin Blomin firmat ja Poko. Pokonkin paras bändi Kollaa Kestää levytti LP:nsä Johannalle.
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo).
Tämä on siis Teemu Palosaaren (laulu, kitara, biisit) ja Jukka Tilsan (rummut) lastenlaululevy. Kolmantena on basisti Juho Palosaari + lukuisia vieraita. Tilsa on sarjakuvapiirtäjä ja hän vastaa luonnollisesti kansitaiteesta. Teemu Palosaari on toiminut mm. Pikku Kakkosessa ja yhdessä Tilsan kanssa on tehty pari runokirjaa: Runoja lapsille ja muille älyköille sekä Lisää runoja lapsille ja muille älyköille, joiden teksteihin nämä perustuvat.
Ahkera maailmankiertäjä Tim Smith on saanut tämän Cheap-yhtyeensä levyn viimein ulos vinyylinä. Alunperin tämä on julkaistu yhtyeen hajottua CD:nä Englannissa (1993) ja USAssa (1995). Lisäksi 2013 ilmestyi yhtyeeltä CD Anthology, jossa on tämän levyn lisäksi mm. heidän Peel Show'nsa vuodelta 1988. Mutta nyt tämä siis löytyy vinyyliltä ja ihan Suomi-julkaisuna.
Itsestään mies tässä kertoo, sehän paistaa läpi. Alussa kaikki naiivius ärsyttikin, kunnes tajusin, että tässähän kerrotaan minustakin. Ollaan suht samanikäisiä. Lähes kaikki osuu kohdalleen; pikkukaupunki, ihastuminen punkkiin jo lapsena, omat bändit jne. Katkollakin oltiin näköjään yhtä kauan (mä olin kyllä vähän muuallakin, mutta joo).
Tätä kirjaa tulikin odotettua. Blomilla oli Suomen parhaat levy-yhtiöt, erityisesti Love ja Johanna ja maan parhaat bändit; mm. Pelle, Ratsia, Woude, Lama, Hanoi ja muunlaisesta musasta vaikkapa Hurriganes, Leevi, Wigwam ja Badding. Kirjoittaja oli töissä yhtiöissä, kuten miehensä Harrikin, joka myös levytti ainakin Johannalle ja Lovelle. Itselle ei tuohon aikaan Suomessa muita levy-yhtiöitä ollutkaan kuin Blomin firmat ja Poko. Pokonkin paras bändi Kollaa Kestää levytti LP:nsä Johannalle.
Nostaako luonto ihmistä? Näin uskoi Friedrich Nietzsche, joka elämänsä heikoimpana hetkenä löysi luvatun maansa Alpeilta ja koki henkisen renessanssin. Hän ei ollut etsinnässään yksin – myös Hermann Hesse ja Richard Wagner kurottivat pyhiinvaelluksillaan etelään Alpeille ja niiden yli Italiaan. Filosofian historian suurimpaan draamaan mahtuu pakomatkoja ja salaromansseja, erakkoutopioita ja poliittisia ääriliikkeitä, Jumalan kuolema ja Dionysoksen inkarnaatio. Mitä sadan vuoden takaisten etsijöiden voimapaikoille kuuluu tänään, vieläkö genius loci, paikan henki puhuu vakaville vaeltajille?
Dreaming in Yellow kronikoi laajasti brittiläisen freeparty-kulttuurin kulta-ajoista ja niihin johtaneista ilmöistä yhden skenen pioneeri sound systemin näkökulmasta.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset "maanläheisemmät" touhut kiinnostavammat enemmän.
Vuosi 2025 on Suomessa ollut miestaiteilijoiden elämänkertojen laatuaikaa, Samuli Putron ja Tunna Milonoffin teosten jälkeen otin ensimmäistä kertaa elämässäni vastaan äänikirja-kokemuksen, koska Samaen ääni on niin miellyttävä. Samaen lukiessa ääneen oman elämänsä kuvausta, lauseet tuntuvat hyvin painavilta ja kokemukset tulevat kuulijan iholle.
Goavääpelin Via Dolorosa tai vaarallinen kappeli ("Chapel Perilous") on upea elämänkerrallinen kirja joka kertoo uupumuksesta mutta ennen kaikkea elämän liekin uudelleen löytämisestä.
Tästä on tupla-LP:kin, joka päättyy vuoteen 1981 ja siinä on 26 biisiä, se on aika monta singlebiisiä neljän vuoden ajalta. Tällä tupla-CD:llä on sitten 43 biisiä. Kaikki biisit ovat läpikotaisin tuttuja, mutta vuoden 1981 jälkeistä Pelleä ei sentään tullut jatkuvasti radiosta, niin ne ovat jotenkin mielenkiintoisempia. Ja ovat näistä monet suht harvinaisiakin, etenkin Mona-leffassa 1983 ollut Olen rakastunut -biisi, joka julkaistiin vain elokuvan soundtrack-sinkulla varmasti aika pienenä painoksena.
Dickies on ollut enemmän tai vähemmän kasassa yli 45 vuotta. Välillä on ollut hiljaisia kausia ja muutama traaginen kuolemakin on yhtyeen piirissä tapahtunut, esimerkiksi Chuck Wagon ei ollut kuin 24 kun ampui itsensä.
Aurora Karamzin oli 1800-luvun vaikuttaja, joka perusti Diakonissalaitoksen ja uudisti aikansa sosiaalityötä. Hänen tarinansa kertoo rohkeudesta ja hyväntekeväisyydestä.
Saksalainen Jonas Orbiting julkaisi uuden eepeensä Future Objectives omalla vinyylilevymerkillään Immersive Patterns. Ep on taidokas setti monipuolista technoa.