Pietarsaarelaisen suomihevin pioneeriorkesteri Metal Forcen vuonna 1987 äänitetty demokasetti on julkaistu CD- ja LP-formaateissa Primitive Reactions levy-yhtiön kautta.
Saan kaveriltani yllättäen Whatsapp-viestin, jossa on YouTube-linkki ilman minkäänlaista saatetta. Linkin takaa paljastuu itselleni täysin tuntematon bändi Metal Force ja City Nights kappale. Saatuani kappaleen soimaan, ensimmäinen ajatukseni on, että onpa nykytekniikka mahtavaa, kun on saatu näin aidot 80-luvun soundit aikaan, mutta tarkemmin tutkittuani huomasin, että tämähän onkin kuin onkin ihan aitoa tavaraa.
Metal Forcen soundimaailma on hyvällä tavalla huojuva ja kitara-, basso- ja rumpusoundit ovat sitä itseään eli kasaria. City Nights biisin alkutahteja seuraavan nopeamman, hiukan punktyylisen, sointukierron päälle alkaa kuulua laulu, joka tekee suurimman vaikutuksen. Se on heleä, mutta hallittu ja uskottava nykymittapuullakin mitattuna. City Nightsia seuraava kappale, Stranger, jatkaa ensimmäisen viitoittamalla tiellä. Kitarafillejä ja kertosäkeistöjä, joissa on rytmisiä elementtejä koukkuina. Jollain tapaa tämä on virkistävää kaiken täydellisesti tuotetun nykymusiikin keskellä.
Metal Forcesta, näiden kahden julkaistun kappaleen kuulemisen jälkeen, oli tottakai saatava tietää lisää ja pikainen googlailu ei tuonut tarjonnut juurikaan lisätietoa. Se kuitenkin selvisi, että Metal Force on vuoden 2025 alussa julkaisemassa täyspitkän albumin Forget Your Dream, LP- ja CD-formaateissa Primitive Reactionin kautta. Onneksi sain yhteyden Henkkaan, bändin kitaristiin, joka ystävällisesti vastaili kysymyksiini.
Metal Forcen alku
Henkan mukaan Metal Force oli pietarsaarelainen bändi, jonka he perustivat 15-17 vuotiaina nuorukaisina.
– Metal Force alkoi kolmen hengen porukalla kosketinsoittajan perheen autotallissa vuonna -84. Myöhemmin treenattiin paikallisen jazzklubin tiloissa. Itse tulin mukaan ehkä noin puoli vuotta bändin perustamisen jälkeen. Bändissä meitä oli tuolloin viisi. Tämän jälkeen basisti lähti ja meidän ”kiippari” Jens rupesi soittamaan bassoa. Myöhemmin treenattiin rumpalin perheen ulkovarastossa ihan bändin loppuaikoihin saakka.
Samalla tavoin kuin nykyään, keikkailu oli tuolloin tärkeä osa bänditoimintaa.
– Ensimmäinen keikka oli vuonna -85, muistaakseni. Keikkoja oli kyllä kymmeniä, tarkkaa määrää en muista. Muistoja näistä ei ole paljoa ole.
Omaan korvaani Metal Force ei kuulosta kopioivan ketään erityisesti, mutta musikaalisina vaikutteina Henkka kertoo toimineen silloiset heavybändit kuten Scorpions, Black Sabbath ja Iron Maiden.
– Kyllä näin on. Oltiin nuoria poikia, jotka tykkäsivät musiikista ja soittamisesta yhdessä, meillä oli sama musiikkimaku, se oli sen ajan melodia. Osallistuimme kaikki musiikin kirjoittamiseen, monesti musiikki tuli ensin ja sen jälkeen kirjoitettiin sanat.
– Bändin suurin saavutus oli se pääsimme studioon äänittämään kasetin, olimmehan kuitenkin vain 15-17-vuotiaita. Sitten muistan, että meitä haastateltiin myös radioon.
Metal Force oli aktiivinen vuoteen -88 asti.
– Metal Forcen eroamisesta en oikeen muista, mutta kitaristi /solistia lukuunottamatta mentiin toiseen bändiin.
Levyn julkaisu
Metal Force julkaisee debyyttilevynsä, Forget Your Dream, tammikuussa 2025 ja pari kappaletta onkin jo julkaistu etukäteen. Biisit kuulostavat oikein vakuuttavilta ja tarjoavat aikamatkan suoraan 80-luvulle.
– Äänitykset tehtiin vuonna 1987 Tracks Studiossa Pietarsaaressa ja julkaisimme tuolloin materiaalista demokasetin, jos sitä voi niin kutsua, 200 kappaletta yhteensä. Basistimme isä toimi “managerina”, ja vanhempamme osallistuivat kustannuksiin.
Nyt, lähes 40 vuotta myöhemmin, kasetti julkaistaan ns uusintapainoksena.
– Kena Strömsholm otti yhteyttä ja kysyi, onko ok julkaista CD ja LP tuosta kasetista, ja siitä se lähti. Näyttää siltä, että on kysyntää musiikille, jota signaamattomat bändit ovat julkaisseet.
Metal Forcen tulevaisuus näyttää Henkan mukaan vähintäänkin epävarmalta, sillä kaikki soittajat eivät ole enää aktiivisia musiikin parissa.
– Todennäköisesti Metal Forcen kanssa ei tapahdu enää mitään tulevaisuudessa, sillä kaikki työskentelevät muissa asioissa. Aktiivisimpia musiikin parissa on itseni lisäksi Tommy, jonka kanssa soitimme yhdessä Jaakon Päivillä -tapahtumassa vuonna 2023. Rumpali Tommy on Marko Pukkilan Kiss My Covers 2 levyllä yhdessä biisissä.
Henkalla itsellään on useita juttuja meneillään. Hän julkaisi sooloalbumin vuonna 2014 ja tällä hetkellä aktiivisimpina on Blomqvist & Mattjus – Acoustic Rock Duo.
– Julkaisimme itse asiassa levyn ”Right On Time” vuonna 2023 omilla akustisilla kappaleillamme ja kaksi singleä vuonna 2024. Lisäksi meillä on edelleen käynnissä tribuuttibändi Solid Faces, ja meillä on useita keikkoja varattuna vuodelle 2025. Pitkäaikainen projekti Blomqvist & Tiura (Jari Tiura, entinen MSG) on edennyt siihen pisteeseen, että julkaisemme singlen alkuvuodesta 2025, ja koko levyn kappaleet on jo äänitetty. Doogie Whiten kanssa suunnittelemme syksyn 2025 Rainbow’n Stranger In Us All -albumin 30-vuotisjuhlakonsertteja, lisää tästä myöhemmin.
Forget Your Dream levy on tilattavissa CD- tai LP-formaateissa Primitive Reaction sivustolta ja digitaalisessa muodossa osoitteesta https://primitivereaction.bandcamp.com/