Kehä I hurmaa tummasävyisellä indierock-minimalismilla

0
2

Kehä I:n uusi EP, Olisinko tehnyt enemmän, on ilmestynyt Spotifyssa ja Apple Musicissa. Julkaisu on tummasävyistä ja minimalistista indierockia, joka koukuttaa kuulijan ensitahdeista alkaen. Yhtye on luonut tuottaja Timo Kämäräisen ja miksaaja Robert Palomäen kanssa taianomaisen äänimaailman

EP:n avaa ja samalla avainbiisinä toimii En tunne sua. Groovaavan rytmin saattelemana kappale kasvaa hiljalleen ja avaa portit yhtyeen uniikkiin äänimaailmaan. Levyn hillitty ote kirpoaa vain Pelkään-kappaleessa, jolla bändi antaa itselleen luvan painaa kaasua ja nostaa kierroksia.

Levyä hallitsevat ilmavat kitarat, syvyyttä luova syntikka ja maaginen rytmiryhmä, mutta EP:n kantava voima on laulaja Tuomas Aron herkkä ääni. Hänen laulu-uransa ei ole itsestäänselvyys: Aron vasen äänihuuli halvaantui pysyvästi seitsemän vuotta sitten sydänleikkauksen seurauksena. Hän luuli laulamisen loppuneen siihen, mutta totesi, ettei vamma estänyt laulamista. Ääneen oli tullut ainoastaan persoonallista käheyttä ja säröä.

“Olisinko tehnyt enemmän, jos olisin tiennyt, miltä tuntuu kun sinut menetän”, kysyy EP:n nimikkobiisi vieden kuuntelijan elämän peruskysymysten äärelle.

Kehä I:ltä on aiemmin ilmestynyt EP nimeltään Pitkän yön jälkeen.

Lähde: PressHopper