Vuodesta 1987 järjestetty Nummirock keräsi noin 17 000 kävijää, vaikka sää ei tapahtumaa koko ajan suosinutkaan. Nummirockin taika on kävijöiden mielestä varmasti yhtä paljon leiriytymisessä kuin bändeissäkin. Osa leiriporukoista oli satsannut leireihinsä koko sydämellään, ja näimme esimerkiksi Juha Mieto-teemalla varustetun leirin. Uimareitakin hiekkapohjainen Nummijärvi veti säästä huolimatta puoleensa.
Kymmenisen vuotta sitten monet bändit kärsivät Nummirock-vieraiden viihtymisestä leireissään ja kunnon yleisömäärät jäivät vain parille-kolmelle isoimmalle esiintyjille per päivä. Nyt yleisöä tuntui riittävän kaikille, vaikka varmasti jollekin kävi samoin kuin aikoinaan kaverillemme Provinssirockissa: Hän näki kolmen päivän lipulla 15 minuuttia Mambaa.
Me olimme matkassa isä ja poika -parivaljakkona. Isä Jussi on käynyt Nummirockissa viidellä vuosikymmenellä ja soittanutkin neljänä eri vuosikymmenenä, ja poika Oskarikin on jo käynyt nauttimassa useita kertoja Nummirockin musiikillisesta annista.
Musiikillisen tarjonnan tyyli on vuosien varrella käynyt läpi muutoksia, ja Nummirock on jo kauan ollut tunnettu metallimusiikkifestivaalina. Nelipäiväiseksi paisuneen metallifestivaalin ohjelma tarjosi tänä vuonna myös keveämpiä akteja, joista myöhemmin. Kaikkia bändejä mekään emme nähneet: Itselle ennakkoon mielenkiintoisiksi tuomitut bändit tuli nähtyä, mutta välillä sitä tulee jäätyä suusta kiinni vanhojen tuttujen kanssa. Myös festivaalin aloituspäivä keskiviikko jäi allekirjoittaneilta väliin, joten aloitamme tapahtuman “purun” torstaista.
Torstai 19.6.
Torstaina saavuimme festivaalialueelle iltasella ja festivaaliväestöä oli hyvin liikkeellä. Osalle festivaalin väestä asustus ja maskeeraus on myös erittäin iso osa kokemusta ja tämä kävi taas nopeasti selväksi. Kävijöillä on virkistävän erilaisia ideoita siitä, mikä on hieno festivaalilookki.
Festivaalialuetta tutkittaessa havaitsimme tuttuun tapaan kolme lavaa, joista viime vuosien aikana Kaaos Klubin eli kaljateltan lava on kasvanut selkeästi sitten viime vuosikymmenen. Ensimmäinen nähty bändi oli Inferno Stagella eli rantalavalla esiintynyt saksalainen Kanonenfieber. Bändi oli kerännyt paikalla hyvin kuuntelijoita ja bileet olivat selkeästi päällä. Myös pyrotekniikkaa päästiin näkemään mm. liekinheittimen kautta. Yleisöstä tuli vastaan myös fani, joka oli tullut Saksasta katsomaan muun muassa edellä mainittua bändiä.
Kaaos Klubissa oli edellä mainitun keikan jälkeen esiintymässä kotimainen Luna Kills. Faneja oli myös tuolle keikalle päässyt paikalle hienosti. Tämän jälkeen alkoikin olla aika torstain pääesiintyjälle Stratovariukselle, joka otti haltuun päälavan ja intohimoisia kuuntelijoita oli paikalla suurissa määrin. Kotimaisen metallin suuruus sytytti faniensa liekit.
Perjantai 20.6.
Perjantain festivaalirientoihin suuntasimme hyvissä ajoin. Kulkuvälineenä meillä toimi moottorivene ja viimeistään tuon matkan aikana, Nummirockin musiikin pauhatessa ja auringon paistaessa tuntui kovasti Juhannukselta. Perjantain musiikillisen toimittamisen aloitti kotimainen yhtye Sara. Saralla kyseessä olikin ensimmäinen esiintyminen Nummirockissa. Bändi soitti Inferno Stagella. Tuulinen järvenrantamaisema ja haikea vaihtoehtometalli tuntuivat yhteensopivalta yhdistelmältä. Kovasti odotetun Nummirock-esiintyjän yleisömäärässä oli hieman nähtävissä aikainen soittoaika.
Perjantaina päälavan otti ensimmäisenä haltuun kotimainen melodista deathmetallia soittava Before the Dawn. Bändi vaikutti olevan kiintynyt Nummirockiin festivaalina ja laulaja kertoikin, että on nauttinut festivaalista jo edeltävinä päivinä. Tarjolla bändillä oli niin örinää kuin puhdastakin laulua.
Seuraavaksi Inferno Stagella soitti musiikillista vaihtelua tuova kotimainen punkbändi Endstand. Bändin historia ulottuu 90-luvulle saakka ja bändi on aktivoitunut uudelleen vuonna 2024 pitkän tauon jälkeen. Meininki oli riehakasta ja bändin hardcore punk-tyyliset huutolaulut ja biisien koukut tuntuivat maistuvan paikalle kömpineelle yleisölle.
Päälavalla puolalainen suomalaisella laulajalla varustettu deathmetallia soittava Decapitated oli seuraavaksi vuorossa ja he pääsivätkin soittamaan runsaalle yleisölle. Bändin soitto ja örinä oli tiukkaa ja vaikutuksen jätti tarkasti soitetut rytmikoukut ja pahaenteiset melodiat. Kitaristin taidot välittyivät keikan mittaan monessa kohdassa.
Illan synkkyyden saavuttua Inferno Stagen valtasi Batushka nimestä Patriarkh-nimiseksi vaihtunut puolalaisbändi. Ensiksi bändin kasvoja myöden verhoiltu “ortodoksikristillisislamistinen” ulkoinen olemus kiinnitti huomion. Tunnelma oli hartaan synkkä pienin tahattomin tai tahallisin parodiavivahtein.
Päälavalla juhlia jatkoi Yhdysvalloista tullut deathcorebändi Fit for an Autopsy. Kuuntelijoita oli hyvin moshpittiin saakka, ja mieleenjäänyt maisema onkin ilmassa pöllyävä hiekka vasten aurinkoa.
Sukuvelvollisuudet kutsuivat meidät tämän jälkeen parin kilometrin päähän mökille. Seuraavana päivänä kuulluin todistajakertomuksin Mokoma oli odotetusti vetänyt valtavan yleisömeren paikalle, ja Oranssi Pazuzu oli ollut jännittävän mielenkiintoinen. Nummirock-konkari Mokoman olemme nähneet useasti, mutta Oranssi Pazuzu täytyy vielä joskus kohdata!
Lauantai 21.6.
Juhannuspäivänä festivaaleille otimme mukaan jo kolmattakin sukupolvea, koska ohjelmassa oli lapsillekin suunnattua meininkiä.
Päivän musatarjonnan aloitti Inferno Stagella Rehupiikles. Paikalle oli saapunut selvästi iältään niin nuorempaa kuin vanhempaakin uutta jengiä. Biisien sanoituksissa mm. toivottiin, ettei tytär naisi sitä Teuvan sivaria, jolla pitkä tukka ja renkahia nenäs ja kehotettiin äänestämään Keskustaa.
Perjantaina keskustellessani Nummirock-päällikkö Tero Viertolan kanssa, kehuin hyvää väkimäärä. Tero pohti, että ei vielä ole tarpeeksi. Lauantain Hevisaurus-keikka korjasi varmastikin kyseisen asian. Päälavan luo oli tömistellyt isoja ja pieniä “sauruksia” valtava määrä. Keikasta oli innoissaan etenkin aikuiset, ja yleisön laulattaminen oli helppo tehtävä.
Taktisesti oli varmastikin ihan hyvä, että seuraavana Kaaos Klubilla soitti suomenkielistä kevyempää punkpoppia soittanut Aston Kalmari. Näin vielä karusellien luo jääneiden lapsiperheiden ei tarvinnut pelätä niin kilttejä, mutta pelottavan näköisiä “metallimörköjä”.
Seuraavana Inferno Stagella yleisön otti haltuun energinen ja julistava Lähiöbotox. Yleisö oli valmis bändin biisin mukana soittamaan kyttiä paikalle.
Suomalais-ruotsalainen goottimetalliyhtye Cemetery Skyline on varsinainen superyhtye: Bändin jäsenet ovat soittaneet mm. yhtyeissä Amorphis, Insomnium, Sentenced, Dimmu Borgir ja Dark Tranquillity. Bändin musiikki oli hidastempoista ja melankolista. Musiikillisesti liikuttiin jossain HIM:in ja Sentencedin välimaastossa. Keikan lopussa bändi esitti I drove all night-coverin, joka oli puettu näppärästi bändin omaan “hautausmaakuosiin”.
Burlesque Show veti Kaaos Klubin teltan täyteen yleisöä. Ja olihan varmasti piristävää enimmäkseen miespuolisten hevimörköesiintyjien seassa nähdä ymmärtääksemme lähinnä tamperelaista naiskauneutta.
Yleisömäärä jonkin verran pieneni rockabillybändi Relaxtrion tullessa lavalle, vaikka bändissä nähtiin naiskauneutta kontrabasistilaulaja Lindan osalta. Keikka oli hyvä, ja bändi sai uusia ihailijoita, jotka jäivät kyselemään, miten bändin saisi keikalle esim. omille synttäreille. Keikan jälkeen kysyin kitaristi Oskari Niemiseltä, että pelottiko tulla soittamaan “mörköjen” bileisiin. Hän vastasi, että ei pelottanut, mutta kieltämättä vähän oli mietityttänyt, miten heidät otetaan vastaan.
Mental Crueltyn jäätyä esiintyjäruuhkan vuoksi väliin, ison kumiankan kanssa viihdyttänyt merirosvometallihumppaorkesteri Alestorm veti päälavan edustalle innokkaita juhlijoita. Itse seurasimme keikkaa turvallisesti kaljateltasta.
Seuraavana tamperelainen industrial-metal -yhtye King Satan yritti “käännyttää yleisöä pahan puolelle” Kaaos Klubilla. Orkesteri oli kahden kärkensä (King Aleister Satan – laulu ja Hekate Boss – syntetisaattori, laulu) kera viihdyttävä.
Korpiklaania emme tässä rytäkässä ehtineet nähdä, koska odotimme jo kovasti Tyranttia. Kyllähän se odotus sitten kannattikin. Bändi toi kaivattua iloa ja piristystä jo hieman väsähtäneelle Nummirock-kansalle. Bändi soitti yli puolet keikasta kvintettinä muuttuen pikkuhiljaa trioksi. Musiikki ja show ei missään tapauksessa heikentynyt bändin kutistuessa.
Katsottuamme jonkin aikaa jättiläisiltä näyttäneitä Turmion Kätilöitä totesimme, että eiköhän tästä pidä hiljokseen kömpiä omiin luoliin.
Jussi Heiniluoma
Oskari Heiniluoma
