Alppipuiston kesä lähtee käyntiin Elephantasylla 9.7.2022 – Emotion Zine – Lööppi

Alppipuiston kesä lähtee käyntiin Elephantasylla 9.7.2022

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Kuuden maksuttoman kulttuuritapahtuman sarja Helsingin Alppipuistossa järjestetään lauantaisin ja sunnuntaisin aikavälillä 9.7.-31.7.

Jokakesäinen koko perheen rytmipiknik avaa kolmen kesäviikonlopun tapahtumasarjan Helsingissä.

Monimuotoista rytmimusiikkia ja kaupunkikulttuuria yhdistelevä Elephantasy – Funky Family Picnic tuo lauantaina 9.7. kaikenikäiselle yleisölle tilaisuuden nauttia kaupungin yhdessä idyllisimmistä puistoista live- ja dj-musiikista, sirkusesityksistä, erilaisista työpajoista, akrojoogasta, muista aktiviteeteista ja maailman mauista matalalla kynnyksellä. Osallistuminen on maksutonta ja ikärajatonta, ja yleisö voi tuoda omat eväätkin mukanaan. Katuruokabasaari kojuineen palvelee lisäksi kävijöitä monine herkkuineen.

Ohjelmaa on kahdella lavalla sekä lasten omalla alueella klo 14 lähtien aina iltakymmeneen saakka. Ajankohtaisen ohjelman odotetuimpia esiintyjiä on turkulainen retrosoul-yhtye Punomo, joka on tehnyt alkuvuodesta ilmestyneellä itsenimetyllä debyyttilevyllään lopullisesti vaikutuksen niin Suomessa kuin ulkomailla. Reggaesta maailmanmusiikkiin hivuttautunut Dashing Waves on alan legendaarinen yhtye, joka sai alkunsa 25 vuotta sitten mutta on tehnyt viime vuodet säkenöivää paluuta keikoilla ja työstämällään uudella materiaalilla.

Elephantasy 2022

Päälavan ohjelma käynnistyy jo klo 15, kun hyvässä nosteessa oleva Emjoy Reggae Band esittelee tuotantoaan vahvaa radiosoittoa saaneen ”Uusi tuuli”-biisin jäljiltä. Illan puolestaan huipentaa klo 20:30 senegalilaisessa muusikkoperheessä kasvaneen Cheick Cissokhon uusi kokoonpano Koulouro, jonka rytmi-ilotulitus tulee laittamaan tantereen lopullisesti tömisemään Alppipuistossa kaunissointisen kora-harpun ja balafonin säestyksellä.

Pienemmällä Gorilla-lavalla kuullaan gruuvaavaa ja sielukasta soul-laulaja Julye Blomia duona, mutta sen ohella kiinnostavia paikallisia hiphop-artisteja. Amerikan länsirannikon soundeista, modernista r&b:stä ja neo soulista sekä kalifornialaisen isänsä juurista ammentava Bentality riimittelee pehmeästi elämästään englanniksi. ”Levoton sielu” -videokappaleellaan yhä useamman uuden fanin valloittanut Raakasaga taas sanailee vierailijansa Sirpan eli Elixiirin kanssa omat näkökulmansa suomeksi.

Alppipuiston kesä

Turkulaisen Circus Johkun ja tämän mukanaan tuomat Circus Lounge -taiteilijat, kuten Washingtontyylisen trapetsin kolumbialaistaituri José Valencia, tarjoavat yleisölle niin huimia esityksiä kuin monenlaisia eri ikäisille soveltuvia työpajoja, joissa voi harjoittaa omia taitojaan. Työpajat ovat muutenkin olennainen osa Elephantasya, ja yhtä mielenkiintoisimmista niistä tulee vetämään taiteilija Fabio ”Fabu” Pires. Lapset viihtyvät myös monenlaisen muun aktiviteetin parissa omalla alueellaan.

Helsingin Alppilassa sijaitsevaan Alppipuistoon sijoittuva tapahtuma tarjoaa jo kolmattatoista kertaa hyvähenkisen kohtaamispaikan eri kulttuurisista taustoista tuleville ihmisille ja näiden positiiviselle vuorovaikutukselle. Elephantasy – Funky Family Picnic on osa Helsingin kaupungin tukemaa Alppipuiston kesä -tapahtumasarjaa, jonka kuusi eri kulttuurijärjestöä tuottavat yhdessä.

Funky Amigos ry tuottaa monimuotoisia kulttuuritapahtumia ja erilaista taiteellista sisältöä, edistää mustaa rytmimusiikkia ja alan artistien asemaa sekä tukee kulttuurien moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta Suomessa. Viimeaikaisia hankkeita ovat olleet mm. Funky Finland -tietopalvelu ja Elefanttiradio-lähetykset Radio Majavalla.

Lisätietoja

https://www.alppipuistonkesa.fi
https://funkyamigos.fi/elephantasy

Lähde Funky Amigos ry.

spot_img