Troubles lunastaa odotukset ja nostaa garage punkin vankalle jalustalle debyyttialbumillaan Red Alert. Viime viikolla päivänvalon nähnyt levy tarjoilee rosoisia soundeja, tarttuvia melodioita ja raakoja, mutta tunteikkaita vokaaleja.
Kaahailua ja kantaaottavuutta
Red Alert on hengästyttävä kokonaisuus, jolla useimmat biisit kaahataan läpi alle kahden minuutin. Kymmenestä kappaleesta vain kolme ylittää kahden minuutin mitan, ja bändi höllää kaasujalkaansa vasta albumin päätösraidalla.
Vaikka vauhti on kova, sisällössä ei tingitä. Albumin lyriikat käsittelevät ajattomia teemoja kuten rakkautta, särkyneitä sydämiä ja kuolemaa, mutta bändin vahva punk-tausta näkyy selkeänä kantaaottavuutena.
”Esimerkiksi ’Eve’ on aika selkeä feministinen anthem ja ’Promises’ puolestaan kuvaa naisten kohtaamaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa”, bändin laulaja-kitaristi Ida-Lotta kertoo.
Musiikkia omilla ehdoilla ja arvoilla

Vuonna 2023 perustetulle Troublesille on ensiarvoisen tärkeää tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Tämä näkyy myös jakelupäätöksissä: yhtye on linjannut, ettei se halua tukea Spotifyn monopoliasemaa ja sijoitustoimintaa. Siksi Red Alert on striimattavissa kaikilla muilla alustoilla, paitsi Spotifyssa.
”Tiedämme, että Spotifyssa voisi olla paljon potentiaalisia kuuntelijoita, mutta samalla meille on tärkeää toimia omien arvojemme mukaan ja olla osa muutosta parempaan”, Ida-Lotta painottaa.
Levy on äänitetty, miksattu ja masteroitu tunnetun muusikon ja tuottajan Ville Valavuon kanssa. Lopputulos on bändin mukaan onnistunut ja heidän itsensä kuuloinen.
“Oli hienoa huomata, että treeniksellä mietityt ekstra-jutut biiseihin, kuten piano, sopivat sinne hyvin. Villen kanssa oli tosi miellyttävää ja helppoa tehdä hommia, koska hän selkeästi tajusi, mitä ajettiin takaa”, basisti Laura sanoo.
Keikkakesä starttaa vappuaattona
Radio Helsingin Musamusa-ohjelman kuukauden levyksi jo ennakkoon valitsema albumi on herättänyt huomiota myös kansainvälisesti, ja sinkkubiisit ”Gimme Danger” sekä ”Ghouls” ovat soineet radioissa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Nyt bändi suuntaa tien päälle. Julkaisua juhlistetaan Helsingin Lepakkomiehessä vappuaattona yhdessä Roketsin ja Paha Lucian kanssa. Kiertuelista on muutenkin vakuuttava, sisältäen muun muassa australialaisen STERÖIDin lämppäyskeikat Tampereella ja Helsingissä.
Troubles on:
- Ida-Lotta – kitara, laulu
- Laura – basso, laulu
- Mikko – rummut
Tulevat keikat:
- 30.4. Lepakkomies, Helsinki (levynjulkaisukeikka)
- 2.5. Fresh Carbage Records, Helsinki
- 16.5. Punkpiknik/Kramsu, Jyväskylä
- 16.5. Vastavirta yläkerta, Tampere
- 27.5. Vastavirta, Tampere w/ Steröid
- 28.5. Kuudes linja, Helsinki w/ Steröid
- 6.6. Pikipop, Oulu
- 13.6. Ketolaikka, Akaa
- 27.6. Kultainen kulaus, Helsinki
- 1.8. Riihimäki Hardcore Fest, Riihimäki
- 15.8. Käpygrilli, Helsinki
Red Alert on nyt saatavilla Apple Musicissa, Deezerissä, Tidalissa ja Qobuzissa. Vinyylialbumi on tilattavissa muun muassa Blue Bear Shopista.
Lähde: PressHopper








