Vaihtoehtorock-yhtye Decent Remedy kumartaa kotimaisen indie-legendan suuntaan julkaisemalla oman versionsa 22-Pistepirkon tunnetusta kappaleesta.
Uuden tulemisen kokenut Decent Remedy on julkaissut musiikkivideon sekä suoratoistojulkaisun omasta versiostaan 22-Pistepirkon Birdy-kappaleesta. Teos on nyt kuunneltavissa ja katsottavissa digitaalisilla alustoilla.
Turussa kesällä 2019 perustetun Decent Remedyn musiikkia voisi kuvailla grungevaikutteiseksi tummanpuhuvaksi rokiksi. Yhtye oli kokoonpanoltaan alunperin perinteinen rockyhtye, johon kuului laulun lisäksi kaksi kitaraa, basso ja rummut. Lopullisen muotonsa yhtye kuitenkin sai vuoden 2024 aikana, jolloin mukaan tulivat koskettimet.
Uutta raikkautta etätreenaamisesta
Decent Remedy on pitkän linjan yhtye, jonka tekemisessä ovat vuosien varrella yhdistyneet vaihtoehtorock, melankoliset sävyt ja halu tehdä musiikkia ennen kaikkea omalla tavalla.
Aikuisiän mukanaan tuomien ruuhka- ja kriisivuosien myötä yhtye on sittemmin siirtynyt enemmän etätreenaajien joukkoon. Muutos on kuitenkin tuonut tekemiseen uudenlaista raikkautta: musiikkia rakennetaan nykyään aiempaa enemmän kukin tahollaan, ja samalla uusia ideoita on alkanut syntyä jälleen aktiivisesti. Loppuvuoden aikana päivänvalon näkee myös muutama uusi Decent Remedyn oma kappale.
Tunnelma ennen teknistä kikkailua
22-Pistepirkon Birdy valikoitui lainakappaleeksi varsin luontevasta syystä. Decent Remedy ei ole koskaan profiloitunut maailman teknisimmäksi yhtyeeksi, vaan ajatuksena on ollut tehdä olemassa olevilla palikoilla mahdollisimman mielenkiintoista musiikkia.
Birdy-kappaleessa on jotain hyvin samaa: teos ei perustu tekniseen kikkailuun, vaan tunnelmaan, oivalluksiin ja yksinkertaisista elementeistä rakennettuun kokonaisuuteen.
Juuri tästä lähtökohdasta Decent Remedy tarttui kappaleeseen. Tarkoituksena ei ollut kopioida alkuperäistä versiota, vaan tehdä Birdystä yhtyeen itsensä kuuloinen tulkinta – alkuperäistä kappaletta ja sen tunnistettavaa henkeä kunnioittaen.
Decent Remedy – Birdy -musiikkivideo on nyt katsottavissa YouTubessa ja kappale kuunneltavissa digitaalisissa musiikkipalveluissa.






