Barracudas perustettiin loppuvuodesta 1978 edellisvuonna Kanadasta Lontooseen muuttaneen Jeremy Gluckin ja Robin Willsin toimesta. Jo 1977 oltiin soiteltu nimellä R.A.F. (Rock And Fun). Nimi muutettiin kuitenkin Standellsin ”Barracuda”-nimisen biisin mukaan Barracudasiksi.
Robin Wills oli aiemmin soittanut punkbändi Unwantedissa. Bassoon tuli Starkie Phillips ja rumpuihin veljensä Adam Phillips. He olivat kuitenkin lähteneet jo ennen helmikuussa 1979 ilmestynyttä ensisinkkua ”I Want My Woody Back” / ”Subway Surfin'”. Veljekset esiintyvät kuitenkin parilla Barracudasin myöhemmällä levyllä, esim. tämän LP:n box-versiossa, jossa on vanhoja demoja.
Bassoon tuli 1977 Bostonista Englantiin muuttanut David Buckley ja rumpuihin Nick Turner. Single tehtiin pienelle Cells-yhtiölle ja se on ihan hyvä aloitus. Barracudashan teki aluksi hauskoja surfpunk-biisejä, joissa laulettiin lähinnä tytöistä, autoista ja surffaamisesta.
Seuraavaan levytykseen meni n. puolitoista vuotta. Levy-yhtiöksi oli vaihtunut EMIn alamerkki Zonophone ja single ”Summer Fun” / ”Chevy Baby” (heinäkuu 1980) nousi listoillekin sijalle 37 (heidän ainoa listasijoituksensa). ”Summer Fun” onkin tarttuva popbiisi ja kehitystä on tapahtunut todella paljon.
Seuraava single ilmestyikin jo syyskuussa 1980 ja siinä oli kolme biisiä; ”His Last Summer” / ”Barracuda Waver” – ”Surfers Are Back”, joista viimeksimainittu on selvästi paras, mutta eka opettava tarina (joopa joo), ”we stopped surfin’ and started to drink”.
Ennen tätä LP:tä ilmestyi vielä 2 singleä, marraskuussa kerrassaan loistava ”(I Wish It Could Be) 1965 Again” / ”Rendezvous”, jonka kummatkin puolet ovat niin tarttuvan melodisia biisejä, että on ihme, ettei suosiota tullut sen enempää. Samana vuonna ”Summer Fun” julkaistiin Australiassa B-puolellaan ”Campus Tramp”.
Sitten vielä tammikuussa 1981 tuli single ”I Can’t Pretend” / ”KGB Made A Man Out Of Me”, jonka A-puoli on vielä tuttua iloista poppia, mutta B-puolella mennään jo vähän synkemmissä ja raskaimmissa merkeissä ja se kertoo jo bändin tulevasta garage-tyylistä. Onneksi myös nuo popbiisit pysyivät mukana.
Tämä LP ilmestyi helmikuussa 1981. Singlebiiseistä on mukana ”I Can’t Pretend”, ”Summer Fun” (eri versio), ”His Last Summer” (eri versio), ”1965 Again” ja vuotta myöhemmin ilmestyneellä jenkkiversiolla ”Surfers Are Back”, joka oli biisin ”Campus Tramp” tilalla.
Levy on vähän kahtiajakoinen (onhan siinä down side ja up side!); toisaalta on näitä popbiisejä ja vastapainona synkempää tavaraa, joiden nimetkin varmaan jo kertovat paljon: ”I Saw My Death In A Dream Last Night”, ”This Ain’t My Time” tai ”Violent Times”, joka nimestään huolimatta on kaunis biisi ja uusista biiseistä paras ”Somewhere Outsiden” kanssa.
Pääasiallinen biisientekijä on Wills, mutta monissa on mukana myös Gluck. ”Codeine” on cover, jonka levytti ensi-LP:lleen Buffy Saint-Marie. Se on sitten taas ehkäpä levyn puuduttavinta kuunneltavaa. A-puoli on merkitty Down Sideksi ja siinä on noita vakavempia biisejä, kun taas B-puolen Up Sidella ollaan iloisemmissa merkeissä.
Tuottajina levyllä on Pat Moran ja John David ja ”Summer Funilla” Kenny Laguna. Laguna oli tuottanut mm. Earth Quakea, Modern Loversia ja Advertisingia. David mm. Stiffsiä ja tulisi myöhemminkin tuottamaan Barracudasia. Moran taas Stiffsiä, Iggy Popia, Stride & Plainia ja Merton Parkasia.
Levy julkaistiin monessa maassa, mm. Australiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Hollannissa ja siis 1982 USAssa Voxxin toimesta. Levystä on monia uusintapainoksia ja 2023 julkaistiin peräti 3CD:n boxi, jossa on lisänä sinkkubiisejä ja demoja vuosilta 1977-1981. 1977 oltiin siis vielä nimellä R.A.F..
Vuoden 2005 CD sisältää 26 biisiä ja se on aika kattava. Ekaa singleä ei ole mukana, mutta muiden alkupään sinkkujen B-puolet kylläkin. Lisäksi on 1981 demoversiot seuraavan LP:n Mean Time (1983) melodisimmista biiseistä ”Shades Of Today” ja ”Grammar Of Misery” sekä 5 muuta saman session demobiisiä, joista osa löytyy ainakin vuoden 1984 LP:ltä The Big Gap. Mukana on myös ”Summer Fun” eri versiona (puoli minuuttia lyhyempänä).
Vaikka levy on todella hyvä, se floppasi aika lujaa ja EMI antoi kenkää. Nykyisinhän tämä on klassikko. Tulee muuten välillä, laulusta ja monista biiseistäkin mieleen Jalla Jalla.
Levyn jälkeen Turner lähti Lords Of The New Churchiin ja Buckley muuten vaan. Rytmiryhmä vaihtelikin useasti ja yhtye jatkoi pienemmillä firmoilla tehden vielä 2 studio-LP:tä ja lukuisia sinkkuja ja EP:itä ennen hajoamistaan 1984.
Gluck teki EP:n ja singlen Civilisation Machinen kanssa. Tässä soitti myös Barracudasissa ollut basisti Jim Dickson. Willsillä oli 2 LP:tä ja 3 singleä tehnyt Fortunate Sons, jossa myös oli Barracudasista (ja etenkin Flamin’ Grooviesista) tuttu kitaristi Chris Wilson.
1989 Barracudas koottiin uudestaan ja 1991 tehtiin hyvä LP Wait For Everything kanadalaiselle Shake The Record Labelille. Sitten pidettiin taas taukoa, kunnes palattiin vuonna 2003, minkä jälkeen bändi on harvakseltaan julkaissut uutta tavaraa, viimeisenä singlen ”God Bless The 45” vuonna 2013.
Vesa Vahtera






