Avain: bänditreenit

Tapaus Vahtera: 14.2.2022

Nyt ois fiilistäkin soittaa, kun alkaa rajoitukset loppumaan. Että näin. No kaipa se siitä. Ja hyvää ystävänpäivää nyt kuitenkin!

Tapaus Vahtera: 10.2.2022

Ainoa huono puoli on se, että bänditreenit Tampereella alkavat vasta klo 21 ja siihen aikaan olen yleensä sohvalla TV:tä tuijottamassa, olin sitten selvä tai juopunut.

Tapaus Vahtera: 27.1.2022

Laulamisesta kyseisen kappaleen kohdalla kieltäydyin kun kuulin, että sellainen täytyis keikalla soittaa, mut joo, on se sentään helppo biisi, kuten bändillä yleensä.
spot_img

Suositut

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.

Michael Penttilä – Sarjakuristaja: Pahuus ei selitä itseään

Mika Lahtonen: Michael Penttilä – Sarjakuristaja Työskentelin 1990-luvulla aikakauslehtien puhelinmyynnissä...

Kiri Ra!, Dantchev:Domain ja RinneRadio Tampere Jazz Happeningissa 30.10.2026

Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.

Block of Flats julkaisee uuden singlen What’s Your Excuse? – mukana Blind Channelin tekijöitä

Porilaislähtöinen vaihtoehtorock- ja metalliyhtye Block of Flats julkaisee uuden...