Eetteri arvioi julkaisuja ja raportoi elektronisen musiikin tummapaahtoisesta päädystä genrevapaasti.
Elektronisen musiikin ilmaisfestivaali Pinsiössä : Unordinary Series – Up & Under...
Swäg, Siirtymä ja Nokian kaupunki järjestävät toistamiseen mielenkiintoisen tapahtuman Pinsiön Yltä ja alta maassa. Nancy Holtin luontoteos sijaitsee Pinsiössä, Ylöjärven puolella. Se on rakennettu maasta ja betoniputkista sekä vesielementeistä. Teos on koettavissa kävellen ja aistien.
Elektronista musiikkia Suomen pohjoisimmista olosuhteista Hildá Länsmanilta ja Tuomas Norviolta
Saamelaisen Hildá Länsmanin ja Tuomas Norvion debyytti albumi Dajan saa uudelleenversioinnit konemusiikin taituireilta remix-julkaisun muodossa.
Hildá Länsman on laulaja, joikaaja ja muusikko Utsjoelta, Suomen pohjoisimmalta...
Clavertin räp-biisit Niko Pettersenin koneiden syleilyssä Basement Greyn uudella julkaisulla
Clavertin Sorcery albumilta on valikoitunut pari biisiä tälle remix-julkaisulle missä viedään ilmaisua hypnoottisempaan suuntaan.





