Tällä kertaa elämänsä albumin esittelee Nuutti Hannula Radiassi yhtyeen rumpali/säveltäjä Nuutti Hannula.
Lempilevyn valitseminen on minulle vaikeaa, joten päätin lähestyä asiaa eri näkökulmasta: mikä levy on ollut minulle tunnetasolla tärkein? Valintani kohdistuu Children of Bodomin Follow the Reaper -albumiin.
Olin juuri innostunut Bodomista, kun kyseinen levy ilmestyi, ja muistan katselleeni levykaupan ikkunan läpi pahvista viikatemiestä, jonka syleilyssä oli yksi kappale Follow the Reaper -levyjä. Kun sain albumin viimein soittimeen, tuntui kuin sähkö olisi virrannut koko kehoni läpi – niin hyvältä se kuulosti.
Kirjoitan juuri tästä levystä, koska niihin aikoihin jouduin koulukiusatuksi, ja elämä oli hyvin haastavaa. Tämä levy antoi minulle voimaa noina aikoina, ja koen, että sillä oli perustavanlaatuinen vaikutus selviytymiseeni vaikeista ajoista. Kun tulin koulusta, saatoin kuunnella tätä levyä monta kertaa putkeen ja lueskella samalla sanoituksia kansivihkosta.
Follow the Reaper starttaa albumin nimikkobiisillä, joka alkaa hienolla aggressiivisella alkuriffillä, josta siirrytään bassobreikin kautta A-osaan. Kappaleen huipentuma on d-beatilla kulkevan pre-choruksen ja melodisen kertsin yhdistelmä – kylmät väreet nousevat pintaan.
Yksi levyn kulmakivistä on Everytime I Die – ensimmäinen monista Bodomin hitaammista biiseistä. Siinä bändi näyttää uudenlaisia puolia itsestään. Biisin rytminen riffi tempaa heti mukaansa ja saa lisävahvistusta melodisemmasta riffistä. A-osassa liikutaan jopa black metal -henkisissä maisemissa, ja kertsi nostaa intensiteetin vielä seuraavalle tasolle.Täydellinen kappale, kertakaikkiaan. Muistan aikoinani nauhoittaneeni Jyrkistä kappaleen musiikkivideon VHS-kasetille ja katsoneeni sitä niin paljon, että kuva puuroutui suuren katselumäärän takia.
Yksi biisi, jonka haluan myös nostaa esiin, on Hate Me!. Kappaleen singleversio on itse asiassa syy, miksi Bodom iski minuun. Olin kyllä kuunnellut Hatebreederiä ja Something Wildia, mutta ne avautuivat kunnolla vasta Hate Me! -sinkun ja Follow the Reaperin myötä. Albumiversio eroaa hieman sinkkuversiosta, mutta molemmat ovat omalla tavallaan loistavia. Hate Me! on mielenkiintoinen yhdistelmä raakaa paahtoa ja jopa iloisen kuuloisia melodioita, jotka kuitenkin tässä kontekstissa sulautuvat saumattomasti kokonaisuuteen.
Bodomin musiikki on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen säveltäjänä sekö rumpalina. Se toimi ensimmäisenä porttina kohti raskaampaa musiikkia – ja sitä kautta avautui kokonainen maailma uusia bändejä, erityisesti Suomesta ja Ruotsista. Porttiteoria pitää siis paikkansa, ainakin musiikin kohdalla. Vaikka oman bändini, Nuutti Hannula Radianssin, kappaleissa ei ehkä suoria vaikutteita kuulu, on Bodomin musiikki ehdoton perusta, jolta kaikki on lähtenyt.
Keveät mullat, Alexi – ja kiitos kaikesta.
– Nuutti Hannula
