Ufo Mustosen uusi single ”Matka Manalaan” on ensipuraisu tulevalta kamaripop-albumilta

0
2
Kuva: Nora Niemispelto

Laulaja-lauluntekijä Ufo Mustonen on julkaissut tänään perjantaina 16. tammikuuta uuden singlensä ”Matka Manalaan”. Kepeästi rullaava kappale toimii muistutuksena elämän rajallisuudesta ja kehotuksena nauttia jokaisesta hetkestä. Kappaleen julkaisijana toimii Impossible Music Oy.

Vaikka kappaleen tunnelma on ilmava, sen taustalla on pysäyttäviä kokemuksia.

– Vuosi 2016 oli kiireistä aikaa viikatemiehelle. Menetin monta läheistä ja se pysäytti miettimään. Surusta syntyi laulu, jonka sanoitus kääntyi kuitenkin leikkisemmäksi, Mustonen taustoittaa.

Klubi-illan tunnussävelestä levylle

”Matka Manalaan” on tullut monelle tutuksi jo ennen virallista julkaisuaan. Samaisena vuonna 2016 Ufon Laulukerho sai kotipesäkseen helsinkiläisen ravintola Manalan, ja kappale vakiinnutti paikkansa klubi-iltojen avausnumerona. Nyt kappale on saatu fanien toiveesta viimein myös levytettyyn muotoon.

– ”Tässä olemme vielä, tässä elomme tiellä, tanssimme, laulamme…”, artisti siteeraa tuoreen julkaisunsa sanomaa.

Kamaripoppia ja uusia tulkintoja klassikoista

Nyt julkaistu single on ensimmäinen ennakkolohkaisu Mustosen neljänneltä sooloalbumilta, joka kantaa nimeä Aaltoja. Maaliskuun 27. päivä ilmestyvällä levyllä liikutaan nimen mukaisesti sävelten ja sointujen aalloilla, ammentaen inspiraatiota artistille tärkeästä elementistä: merestä.

Luvassa on lämminhenkistä ja omaehtoista kamaripoppia. Omien uusien sävellysten lisäksi albumilla kuullaan uusia versioita kappaleista, jotka Mustonen on alun perin kirjoittanut muille artisteille. Uuden muodon saavat muun muassa Rajattoman tunnetuksi tekemä ”Kertosäkeen nainen”, Anna Hanskin esittämä ”Jos mul ois rahaa” sekä Samuli Edelmannin tulkitsema ”Sydämellä on kypärä”.

Kokenut kokoonpano taustalla

Mustonen on sovittanut uuden singlen ja tulevan albumin yhdessä Ufo & Banda -kokoonpanonsa kanssa. Yhtyeessä vaikuttavat nimekkäät muusikot: Peter Engberg (kitara), Jarno Karjalainen (basso), Marko Timonen (rummut) ja Seppo Kantonen (koskettimet). Jousisovituksista vastaavat Kantonen ja Engberg.

Ufo Mustonen muistetaan pitkän linjan muusikkona, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi Hearthill-yhtyeen viulistina. Soolouransa hän aloitti 1990-luvun puolivälissä. Viime vuosina hän on ollut aktiivinen paitsi omien julkaisujensa, myös lähes 500 iltaa käsittäneen Ufon Laulukerhon isäntänä.

Ufo & Banda keikkailee seuraavaksi 23. tammikuuta Ylläs Jazz Blues -tapahtumassa.

Kuuntele ”Matka Manalaan” suoratoistopalveluissa: Spotify | Apple Music | Deezer

Lähde: Röd