The Drones -bändikatsaus

Rockslide

Manchesterin Drones aloitti jo 1975 nimellä Rockslide. Tyyli oli jotain glamrockia ja he tekivät jopa singlen Jump bump boogaloo/Rollercoaster, mikä ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

Mutta asiaan, punkin tullessa 1976 yhtye muutti tyyliään ja nimeään ja oli nyt Drones. Nimiäkin muutettiin; laulaja/kitaristi Michael Howells oli nyt M.J.Drone, rumpaliveljensä Pete oli Pete Purfect, kitaristi/laulaja Gary Chambers Gus Gangrene ja basisti Steve Cundall sai lisänimekseen Wispa tai Whisper.

Bändi suuntasi Lontooseen, jossa lämmitteli mm. Vibratorsia ja Chelseaa ja pääsi mukaan Stranglersin kiertueelle. Heille oli jo kertynyt nippu tarttuvia punk-biisejä ja he perustivat oman OHMS-yhtiönsä ja levytti tuottajien Clem Lee ja Les Parnell kanssa EP:n Temptations of a white collar worker vuonna 1977, joka eri painoksineen myi yli 10 000 kappaletta ja on julkaistu -98 uudelleen vaaleanpunaisena ja mustana vinyylinä.

Levyhän on, ellei loistava, niin ainakin pirun hyvä. Corgi crap etenee säkeistössään kuin Sweet Jane, mutta kertosäkeessä käännytään ihan muuhun. Hyviä ovat muutkin ja vaikka kyse olisikin ns. toisen luokan bändistä, meno on tarttuvaa ja tuohon aikaan mahtui sentään oikeasti paljon täyttä paskaakin, ellei soittotaidon takia, niin tylsien biisien.

No, Drones osasi soittaa ja osasi myös tehdä tarttuvia biisejä ja kun katsoo vanhoja videoita, niin lavatouhukin oli kunnossa.

Bone Idol

Alku oli hieno ja yhtye meni pienelle Valer-yhtiölle, jonka ainoa bändi se itse asiassa oli. Simon Humphreyn tuottamana Drones levytti saman vuoden lokakuussa tunnetuimman kappaleensa Bone idol b-puolenaan Just want to be myself. Bone idol onkin raju ja nopea biisi, joten ei ihme, että se on ollut lukuisilla punkkokoelmilla vuosien varrella ja on monilla listoilla kun on äänestetty punk-klassikkoja, itse pidän kuitenkin enemmän b-puolesta (tai itse asiassa kyseessä on tupla-a-puoli). Tämä single myi eri painoksineen sitten peräti yli 20000 kappaletta ja tästä on olemassa myös tuohon aikaan harvinainen kasettisingle, jossa on tupakka-askin tavoin aukeava kansi.

Seuraavaksi piti ilmestyä singlenä yhtyeen versio Ronettes-hitistä Be my baby 7- ja 12-tuumaisina versioina eri biisit b-puolilla ja tietääkseni 12-tuumaista tehtiinkin promoksi, mutta 7-tuumaisen 200 kpl:een vedettiin markkinoilta ja näki virallisen julkaisun vasta 1996 ja 2017 myös Saksassa.

Further Temptations

Vieläkin elettiin vuotta -77 ja Drones oli ehkä turhankin kiireinen; vielä joulukuussa äänitettiin neljän biisin John Peel-sessio (tämä oli useille bändeille kunnia-asia ja monet tekivät niitä useampiakin), joka on 90-luvulla julkaistu ihan levylläkin. Mutta kun joulukuussa ilmestyi vielä yhtyeen debyytti-LP:kin, niin kyseinen vuosi oli ollut aika kiireinen. Jotenkin sen LP:ltä huomaakin, että se on turhan nopeasti tehty.

Onhan levyllä hyviäkin biisejä (mukanahan on 4 jo pikkulevyillä hyväksi todettua biisiä, eri versioina) ja se on myöhemmin nostettu ihan klassikoksi asti. Be my baby on eri versio kuin tuolla sinkulla, mikä siis tuolloin jäi julkaisematta. Bassosoundi on ihmeen ohut, kuten monilla muillakin aikalaisilla, joista ensin tulee mieleen tuo Eater.

Jokainen on osallistunut tasaisesti biisien tekoon, tuottajana on taas Humphrey, joka myös soittaa pianoa kolmella biisillä. Levy julkaistiin aikoinaan myös Italiassa ja myöhemmin muualla euroopassa sekä Japanissa.

Tämän jälkeen alkoivat asiat menemään ns. päin vittua. Valer meni konkurssiin ja yhtye taisi seota; he ottivat mukaan kosketinsoittaja Mike Komanin ja tanssitytöt ja tämä oli aikalaisten mukaan säälittävää katsottavaa.

Vuoden 1978 ainoa levytys oli livebiisi Persecution complex 10-tuumaisella kokoelmalla Short Circuit ja sekin on äänitetty jo lokakuussa 1977. Hetken sekoiltuaan tyypit saivat hieman juonesta kiinni. Bändiin jäivät veljekset ja uusina miehinä tulivat mukaan bassoon Riki Legair ja kitaraan ex (mm.)-Vibrators John Ellis. He onnistuivat vielä 1979 pääsemään Islandin alamerkille Fabulous ja vuoden -80 alussa ilmestyi single Can’t see/Fooled today.

Meno on kuin eri bändi olisi kyseessä, aika poppia, ei todellakaan mitään huonoa, mutta ei kovin mieleenjäävääkään ja single meni monilta täysin ohi, vaikka se julkaistiin Saksassakin. Veljekset sinnittelivät eri kokoonpanoilla kuitenkin vuoteen 1982 asti, jonka jälkeen hanskat lyötiin naulaan vuosiksi.

Tässä välissä kukaan ei ainakaan mitään levyjä tehnyt, mutta Gus liittyi Bitch-yhtyeeseen, vaikkei soitakaan heidän ainoalla sinkullaan. Hän on myös kuulemma soittanut Skrewdriverissa(!), mutta en tiedä oliko se ennen natsitouhuja vai jälkeen, toivottavasti ennen, ainakaan hän ei ole millään levyllä.

Comeback

”Yllättäen” yhtye teki comebackin vuoden 1996 Holidays in the sun-festivaaleilla ja mukana olivat Howellsin veljekset ja Gus Gangrene ja uusina basisti Pete Jobson ja kitaristi Mark Standly. Keikalta kuvattiin myös video, joka julkaistiin Cherry Redin toimesta dvd:nä vuonna 2005 nimellä Further temptations.

Vuonna 1997 he tekivät suomalaiselle(!) Alternative Actionille singlen Sorted/Johnny go home. Johnny go home on vanha biisi, jo alunperin -78 demona äänitetty ja sekin versio löytyy yhtyeen kokoelmilta, mutta tämä on uusi versio, eikä oikeastaan mikään huono; biisi alkaa kuin Stiff Little Fingersin Alternative ulster ja bändi taisi näihin aikoihin käydä Suomessakin. Jotenkin tämä uusi tyyli ei kuitenkaan minuun iskenyt (keskitien rockilta ja joltain oin sekoitukselta mulle kuulostaa), niin pistetään sen enempää arvioimatta vaan muutama fakta tuolta ajalta.

Uudeksi basistiksi tuli Geordy ja Mark Standley erosi/erotettiin ja Drones lähti Japanin kiertueelle. Siitä julkaistiin USAssa CD 45 Revolutionsin kautta nimellä Live in Japan ja Suomessa cd:n ja LP:n julkaisijana oli tietysti Alternative Action. Sitten tehtiin kiertue USAssa. Seuraavana vuonna tuli sitten uusi kokopitkä 22 vuoden jälkeen Suomessa nimellä Dirty bastards LP:nä ja Englannissa Sorted CD:nä. Kannet ja biisijärjestys ovat erilaiset, mutta samat biisit kuitenkin. Ei kauheasti kiinnosta kuunnella miltä kuulostaa Dronesin versio jostain I heard it through the grapevinesta tai American piesta, joten väliin on jäänyt, vaikka vastaan on tullutkin. Levylle on tullut takaisin Standley, nyt bassoon.

Tämän jälkeen yhtye katosi taas. Standley ainakin on soittanut Sigue Sigue Sputnikissa tuon jälkeen. Seuraava uutinen olikin vähän ikävämpi; laulaja Michael Howells kuoli 10.1.2013 ja hänen veljensä Pete 22.12.2019.

Näiden välissä drones oli tehnyt kuitenkin comebackin ilman edes silloin elossaolevaa Pete Howellsia. 2015 kokoonpano oli Steve Cundall: laulu & basso, Gus Gangrene: kitara ja Marki Smith: rummut sekä Glenn Jones: kitara. Tällä kokoonpanolla keikkailtiin pari vuotta kunnes Cundall vaihtoi koko miehistön ja rumpuhin tuli ex-Slaughter & The Dogs Brian Grantham ja kitaraan ex-Nosebleeds Al Crosby. Trio teki vuonna 2018 cd-ep:n Will you stand in front of bullets omalla Idle-merkillään ja tämä on huomattavasti parempaa kuin tuo 90-luvun tavara, levyllä on 6 biisiä, joista yksi on uusi versio ekalta ep:ltä löytyvältä Hard on mestä. Levy sai vinyylijulkaisun 2019 Portugalissa. Toki tämä kuulostaa täysin erilaiselta kuin vanha Drones, koska laulajakin on eri, mutta menkööt.

Joo, ehkä vähän sekavahko tarina ja vaikka tuossa olen bändiä mollannutkin, niin pidän helvetisti yhtyeen ekasta kaudesta eli lähinnä siitä mitä he julkaisivat vuonna 1977, muu aika voi ollakin yhdentekevää. Tuon EP:n jälkeen ei ole taaskaan mitään kuulunut, eikä heidän kotisivujaankaan enää löydy.

Discografia

7″: EP:TEMPTATIONS OF A WHITE COLLAR WORKER (OHMS GOODMIX 1) 1977 Lookalikes – Corgi crap///Hard on me – You’ll lose
7″: Bone Idol/Just want to be myself (Valer VRS 1) 1977
7″: Be my baby/The Clique (Valer VRS 5) 1977 (järjestysnumero on vähän outo, koska yhtiöllä ei muita bändejä tietääkseni ollut), vedettiin pois myynnistä, mutta samoilla numeroilla julkaistiin 1996
12″: Be my baby/Lift of the bans (Valer VRSP 5) 1977, promo
LP: FURTHER TEMPTATIONS (Valer VRLP 1) 1977
7″: Can’t see/Fooled today (Fabulous JC4) 1980
LP: THE ATTIC TAPES 1975-1982 (Get Back GET 025) 1997, Italia
CD: EXPECTATIONS – TAPES FROM THE ATTIC (overground OVER 60CD) 1997, sama kuin edellinen + Holidays in the sun-keikka vuodelta 1996
7″: Sorted/Johnny go home ’97 (Alternative Action A.A.R. 034) 1997, valkoinen ja musta vinyyli, Suomi
CD: LIVE IN JAPAN (45 Revolutions 45R-3) 1998, USA
7″EP: GET SORTED TOUR ’98 Sorted – Sad so sad/b-puolella Adolf & the piss artists
LP/CD: TAKE SHELTER (Alternative Action A.A.R.036) 1998, sama kuin Live in Japan, Suomi
LP: DIRTY BASTARDS (Alternative Action A.A.R.041) 1999, Suomi
CD: SORTED (Captain Oi AHOY 111) 1999, sama kuin edellinen
CDEP: WILL YOU STAND IN FRONT OF BULLETS (Idle rec. IR002) 2018
Cannon fodder – Hard on me – White noise napper – Rats – Friction – The human race
seuraavana vuonna vinyylinä Portugalissa (Different Class DC-06-19) kolmella eri värillä
4CD: THE ALBUMS (Captain Oi! AHOYCW379) 11/2020
tässä on koko levytetty tuotanto demoineen lukuunottamatta tuota vuoden 2018 ep:tä
Tärkeimmät kokoelmapörinät:
Lookalikes LP:llä STREETS (Beggars Banquet BEGA 1) 1977
Persecution complex (live) 10:lla SHORT CIRCUIT – LIVE AT THE ELECTRIC CIRCUS (Virgin VCL 5003) 1978
DVD:FURTHER TEMPTATIONS (Cherry Red films CRDVD79) 2005