Oletko koskaan halunnut kuulla new wave-, postpunk- ja synthpop-klassikoita bossa novan ja happaman jazzin kontekstissa? Ranskalainen yhtye Nouvelle Vague tarjosi sitä kaksi settiä Tampereella täydelle G Live Labille.
Pääsin vasta nyt ensimmäistä kertaa käymään Tampereen G Live Labissa, vaikka se on jo useamman vuoden tuossa Tammerkosken kupeessa ollut olemassa. Paikkahan on aivan upean tunnelmallinen konserttipaikka ja salin kymmenet Genelecit takaavat täydellisen audiofiilin paratiisin. Kun Nouvelle Vague kiipesi lavalle, oli ilta kukkuroillaan ranskalaista eleganssia.
Olen itse fiilistellyt yhtyeen levyjä noin 20 vuotta sitten (varsinkin Bande á Parte vuodelta 2006 iski aikoinaan), joten kuullessani tästä konsertista, haluisin tietysti paikalle. Yhtye koostuu rumpalista, kontrabasistista, kosketinsoittajasta, kitaristista ja vokalisteista Mélanie Pain sekä Jenia Lubich. Bändi oli kovassa live-iskussa ja tällaista 60-luvun saundien fiilistelyä oli ilo seurata, varsinkin kun show oli niin hyväntuulinen ja ammattitaitoinen. Välillä tunnelma oli kun 60-luvun pastellinsävyisessä värielokuvassa tai ranskalaisen uuden aallon leffaklassikoissa. Keikka alkoi Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartilla, mikä taipuu bossanovaan yllättävän kivasti. Muita kohokohtia itselle illassa olivat versioinnit Public Image LTD:n This Is Not A Love Song, Duran Duranin Girls On Film ja hersyvän iloinen The Undertonesin Teenage Kicks.
Curen biisejä tuli parikin, Making Plans For Nigel ole eteerinen kuin David Lynchin elokuva ja The Forest taipui eeppiseen progejazziin näyttävän teatraalisen shown kera. Depeche Moden I Just Can’t Get Enough muovautui kipeäksi trooppiseksi diskoksi jonka aikana laulajat poistuivat backstagelle ja rytmiryhmä jäi tanssittamaan yleisöä tiukalla rumpusoololla.
Keikka oli jaettu kahteen osaan väliajalla, toisessa osiossa kuulimme bändin klassisimpia covereita The Clashin Should I Stay Or Should I Go ja edelleen sanomaltaan ajankohtainen Guns on Brixton. Bauhausin She´s in Parties-versiointi oli goottilaisessa tunnelmassaan kuin Twin Peaksin yökerho-kohtauksesta.
Illan odotetuin revittely Dead Kennedysin Too Drunk to Fuck oli hillitön, garagerock-energiaa riitti ja yleisö tempautui hyvin mukaan.
Hieno kokea tällaista maailmanluokan meininkiä kotikaupungissa.
Mikko Ihalainen
