Tällä kertaa Viikon Kovin Biisi -kilpailun voittaneen Gehenna Sour -yhtyeen kitaristi ja toinen perustajajäsen Marko Sirén jakaa oman musiikillisen merkkipaalunsa.
Voitimme bändimme Gehenna Sourin kanssa Viikon Kovin Biisi -kilpailun sinkullamme I Am One With the Sun. Voiton myötä saimme kunnian kirjoittaa The Record of my Life -osioon.
Minä olen Marko Sirén, toinen Gehenna Sourin perustajajäsenistä (toinen on laulaja Kyy) ja yksi bändin säveltäjistä. Minulla on myös suomenkielinen sooloprojekti nimeltä Mörkölinja, jolta tulee kuukauden päästä uusi sinkku, Paha joki.
Mikä on elämäni levy? Tämän kysymyksen äärellä puntaroin tovin. Olenhan kovan luokan musanörtti ja levykeräilijä. Monta tärkeää levyä nousi mieleen: Dingon Kerjäläisten Valtakunta, Kolmannen Naisen Onnen oikotiellä, Metallican musta tai jokin muu. Juhannuksena valaistuin: Queens of the Stone Age ja Songs for the Deaf.
Siinähän se oli, vuonna 2002 julkaistu moderni klassikko. Levy, joka määritteli vuosiksi alt rockin kitarasoundia. Levy, joka teki Josh Hommesta vuosituhannen alun viileimmän keulahahmon.
Ja ne biisit. Sellainen hittirypäs on kyseessä, että se vetää edelleen hiljaiseksi. No One Knows, Go with the Flow, First it Giveth jne. Silti levy ei ole rypäs sinkkuja, vaan nimenomaan toimiva kokonaisuus. Radiohöpinät niputtavat levyn ihanasti yhteen ja tekevät siitä konseptialbumin automatkasta aavikolla. Se on matka, joka jättää suuhun hiekan makua ja auringossa palaneet raajat, ja saa janoamaan lisää. Ja auto jolla matka suoritetaan, se ei ole moderni sähköauto.
Puhutaanpa sitten siitä kokoonpanosta: Josh Homme, Nick Oliveri, Dave Grohl ja Mark Lanegan ja muut vierailijat päälle. Huh, mikä ryhmä. Hauska yksityiskohta on, että Grohl ei soita levyn avausraidalle, Miljonääri-biisillä eikä sinkkubiisillä Go With the Flow. Niillä rumpuja soittaa bändin edellinen rumpali Gene Trautmann. Tämän levyn, ja Grohlin Qotsaan liittymisen takia, meinasi Foo Fighters tuolloin hajota. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.
Kyseinen levy jäi bändin alkuperäisen duon, Josh Homme ja Nick Oliveri, viimeiseksi viralliseksi levyksi, koska Oliverille tuli lähtö bändistä levyn jälkeen.
Levy toimii edelleen minulle täydellisesti. Se sisältää punk-kaahausta, hittirokkia, aavikkotunnelmointia, mahtavia melodioita, mieleen tatuoituja kitarariffejä ja tärkeimpänä: hiton hyviä biisejä.
Minun on tunnustettava vuosien jälkeen, rakastan tätä albumia.
Josh Homme on vaikuttanut valtavasti omaan kitarointiini, tunne painaa soitossa usein enemmän kuin taito. Tämän albumin vaikutus näkyy myös kehossani, sillä olkapäähäni on tatuoitu kyseisen bändin logo sekä Josh Hommen nimikirjoitus.
Kiitos Qotsa musiikista, ja etenkin tästä levystä.
