Vinokino elokuvafestivaali näyttää yksinomaan sukupuoli- ja seksuaali­vähemmistöjä käsitteleviä teoksia

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Nykyromantiikan supertähden kiihkeä tarina New Yorkin seurapiirien pakkoavioliitosta

Ana Huangin romaani Kings of Sin: Viha, jännittävä tarina vallan, pakon ja intohimon ristiaallokossa New Yorkissa.

Jaa somessa

Vinokino juhlii 30-vuotista taipalettaan esityksin ympäri Suomea. Vinokino on Suomen ainoa elokuvafestivaali, joka näyttää yksinomaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä käsitteleviä teoksia – kaikissa sateenkaaren väreissä.

Vinonkinon 2021 ohjelmistoon kuuluu 12 elokuvaa ja 14 lyhytelokuvaa, mukana uusia indie-tuotantoja ja muutama vanha klassikko. Tänä vuonna Vinokino järjestää myös verkkofestivaalin, johon voi osallistua mistä tahansa suomalaisesta kaupungista.

Vinokino-festivaali

Näytökset alkavat Turussa (20.-24.10.) ja jatkuvat Oulussa (5.-7.11.), Jyväskylässä (16.-18.11.), Helsingissä (26.-28.11.) ja ensimmäistä kertaa Joensuussa (29.11.-5.12.).

Kokonaisuudessaan ohjelmistoon kuuluu elokuvat Cured (2020), Gendernauts (1999), Love, Spells and All That (2019), Saint-Narcisse (2020), Genderation (2021), Valentina (2020), Swan Song (2021), Firebird (2021), No Straight Lines (2021), Rūrangi (2020), Beyto (2020), Forgotten Roads (2020) sekä lyhytelokuvakoosteita, joissa nähdään vanhempaa tuotantoa. Kaupunkikohtaisesti ohjelmistossa voi olla vaihtelevuutta.

Ohjelmiston sisältö koostuu useasta eri genrestä. Sukupuolen ja seksuaalisuuden syövereihin sukelletaan dokumenttien, draaman, komedian ja romantiikan keinon. Teokset käsittelevät sydämen sekä kehon asioita, ja niissä löydetään uusia tunteita ja vapautta.

Vinokinon elokuvissa yleisö kohtaa erilaisia kulttuureita ja tutustuu siihen, miten sateenkaarikansan elämää koetaan ympäri maailman. Vinokinolle on tärkeää tuoda mahdollisimman monikulttuurisesti esille hlbtiqa+-elämää ja se onnistuu parhaiten kokoamalla yhteen mahdollisimman monipuolinen ohjelmisto.

Kiinnostavia poimintoja ohjelmistosta ovat dokumenttielokuva Gendernauts ja sen kaksikymmentä vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa Genderation. Elokuvat käsittelevät trans-liikkeen pioneerien elämää läpi vuosien. Mitkä olivat lähtökohdat ja missä he ovat nyt? Komediaa löytyy elokuvasta Swan Song, jossa eläköitynyt, vanhainkodissa asuva kampaaja lähtee viimeiselle työkeikalle auttamaan kuolevaa asiakastaan hänen hiustensa kanssa. Elokuva Valentina käsittelee koskettavalla tavalla brasilialaisen transnuoren elämää ja sen haasteita.

Koko ohjelmiston ja elokuvien kuvaukset löytyvät Vinokinon verkkosivuilta www.vinokino.fi.

Lippumyynti tapahtuu paikkakuntakohtaisesti.

Lähde Seta Ry

spot_img