Housen, diskon ja technon mestari näyttää miten rakennetaan kiinnostava albumi-kokonaisuus, kaikkien trendien vastaisesti. Tyylikäs eri genrejen sommitelma yhdenmukaisella tarinalla löytyy tältä kokonaisuudelta.
Levy alkaa kosmisen diskon kanssa Strobe Queenillä, jossa piano täydentää mehevän tanssilattia-kutsun. Wait a Minute yhdistelee genrejä Nezin rappien avulla luoden uutta trap-house-raidassa.
Can’t Get You on kuin Patrick Cowley olisi coveroimassa Kylie Minoguen isoa hittiä. Todella törkeä mutta laadukas ja tähän sopiva lainabiisi. Wild Life on diskoa peilipallojen välkkeessä, todella funkya kesämusiikkia.
Ensimmäisenä sinkkuna levyltä lohkaistu Wake Up menee jo hieman tiukemmalle (uskallanko sanoa) tech-house-osastolle, siinä merkityksessä missä genren pioneerit 90-luvulla soundia puskivat. Jaws kuljettaa levyn tunnelmaa mekaanisempaan ja elektroisempaan tunnelmaan, tuoden hieman Justicen ja Daft Punkin elektro-raidat mieleen.
New Balance antaa jo viitteitä artistin tekno-osaamisesta. Dub-efektit, stabit ja nopeampi bpm rullaavat hienosti. Stranger in the night on puhdasta detroit-elektroa. Tummemmissa vesissä pulikoidaan tässä vaiheessa albumia.
Mouth to Mouth polkee eteenpäin kuin hi nrg/darkdisco-jyrä konsanaan, yhdistellen myös Radio Slave-mausteita nostatuksineen. Lunatics vie kuuntelijat takaisin albumin alkupään tunnelmiin 80-luvun alun disko/new wave-riffeillään, ESG-lainaus on melko selvä. Cagedbabyn kanssa työstetty Amnesia on upea downtempo-fiilistely, josta on myös saatavilla upeita remixejä nyttemmin. Biisi on kuin euforinen yhdistelmä Depeche Modea ja Pet Shop Boysia breakbeatin höystämänä.
Tämän jälkeen levyn päätösraita Thirty Six tuntuu vähän täytebiisiltä, koska rikkoo kokonaisuuden 12 minuutin stoner-teknollaan. Hieno biisi, mutta Amnesian jälkeen vähän vaikea pala niellä.
Radio Slave on todella monipuolinen ja kaikessa genrejen välillä leikittelyssä pysyy koko ajan hänen kädenjälkensä vahvasti. Venti on auditiivinen todiste tästä.
Raita joka teki vaikutuksen: Lunatics
Mikko Ihalainen
