Tätä kirjaa tulikin odotettua. Blomilla oli Suomen parhaat levy-yhtiöt, erityisesti Love ja Johanna ja maan parhaat bändit; mm. Pelle, Ratsia, Woude, Lama, Hanoi ja muunlaisesta musasta vaikkapa Hurriganes, Leevi, Wigwam ja Badding. Kirjoittaja oli töissä yhtiöissä, kuten miehensä Harrikin, joka myös levytti ainakin Johannalle ja Lovelle. Itselle ei tuohon aikaan Suomessa muita levy-yhtiöitä ollutkaan kuin Blomin firmat ja Poko. Pokonkin paras bändi Kollaa Kestää levytti LP:nsä Johannalle.
Onhan näistä ennenkin kirjoitettu kirjoja ja Lovesta tehty elokuvakin, mutta tässä tapauksessa liika ei ole liikaa. Ainoa, mikä pistää silmään, on lukemattomat asiavirheet. Itseä ne eivät niin kauheasti haittaa, kun tiedän miten asiat oikeasti ovat, mutta jos ei tiedä. No esimerkkinä nyt vaikka, että Pelle & N.U.S. LP julkaistiin maaliskuussa 1978 eikä syksyllä, silloin tuli Pohjalla-kokoelma ja N.U.S. oli jo käytännössä hajonnut. Ja kun kirjassa on oikein mainittu Baddingin synnyin- ja kuolinvuosi (1947, 1987), niin miten iäksi saadaan 37? Neljääkymmentä ei mies täyttänyt, mutta 39 kuitenkin. No, mitäs siitä, yleisesti ottaen teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista ja vajaat 500 sivua tulee luettua suht nopeasti, kun aihe on kiinnostava.
Woudesta olisin jonkun erilliskappaleen kaivannut, koska mies levytti neljän eri bändin kanssa viidelle Aten yhtiölle (Megamanialle kylläkin vain yhden biisin kokoelmalle Sunnuntaina Sataa Aina), mutta eihän kaikkea voi saada. Olihan siellä kuitenkin pieni juttu erikseen Ratsiasta ja Lamastakin, missä oli myös pieni virhe; ne Englannin keikat olivat 1982, eivät 1983. Tämä kirja kertoo paljon sellaisesta ajasta, joka ei valitettavasti palaa enää koskaan. Kyllä helvetti tulee se mieleen, että ennen oli kaikki paremmin (ainakin moni asia). Ihan vaan, kun katsoo listojakin; joku Behm on ollut siellä yli 5 vuotta ja muut on samanlaista massaa.
Muutenkin maailma oli 70- ja 80-luvulla jotenkin viattomampi ja ihmiset enemmän tekemisissä toistensa kanssa kuin nykyään. Tai nykyään ollaan täällä koneitten parissa toki. Kun on nähnyt millaiseksi maailma on mennyt, en todellakaan näe vanhojen aikojen muistelussa mitään pahaa. Sitähän pidetään kamalana asiana, mutta prkl, ei Suomella ainakaan minun aikanani ole koskaan mennyt niin huonosti kuin nyt, edes 90-luvun lama-aikana. Sekin tuntuu lastenleikiltä nykyisen hallituksen touhuihin verrattaessa. Ääh, tuli vaan tämän kirjan myötä muisteltua kaikkea lapsuudesta ja nuoruudesta. Tietty siellä oli paljon kamalaakin, mutta ainahan aika kultaa muistot.
Suosittelen ainakin omalle sukupolvelleni, miksei nuoremmillekin, vaikken tiedä, ymmärtääkö esim. joku 20v. tyttö, mikä on single tai LP. Ja Kohu-63 ei tietääkseni ole koskaan Aten yhtiöille levyttänyt, Pokolle kylläkin (kuten tuolla Loven 60-vuotisjuhlien kohdalla kirjoitetaan, että esiintyjät ovat kaikki Aten artisteja eri aikakausilta).
–V. Vahtera
