Musiikki voi olla pelastusrengas karun arjen keskellä. Viikon Kovin Biisi -kilpailun viikolla 38/25 kappaleellaan Sunnuntai voittaneen Ruma Planeetta -yhtyeen Tatta LO palaa tekstissään nuoruusvuosiin, C-kasettien rahinaan ja siihen mullistavaan hetkeen, kun hänen elämänsä levy osui tajuntaan. Matka ei kuitenkaan ole vain yhden naisen show, sillä lopussa myös yhtyeen muut jäsenet paljastavat ne albumit, jotka ovat jättäneet heihin pysyvän jäljen.
Rahinaa raidalta
Kasikytluku vaihtui ysäriin, myöhemmin myös jysäriin, mutta ei puhuta nyt siitä, sillä sen aika ei ollut vielä tuolloin, kun faija toi minulle tuliaisiksi levyn ulkomaan työreissultaan.
Olin musiikista humaltunut teini, eikä tosiaan tuohon aikaan kasvaneella pennulla rahaa olisi mihinkään päihteisiin ollutkaan, kun elettiin laman runtelemassa Suomessa – ja hyvä niin! Kaikki mitä piti saada, täytyi työllä hommata itse, eikä vanhemmilta rahaa ruinaamalla. Mä olin sillä tavoin onnekas ”kumma kakara”, että sain himassa kuunnella faijan vanhalla levarilla niin paljon sen ja mutsin vanhoja LP-levyjä kuin sielu ikinä siesi. Tietysti kollattua tuli ihan yhtä lailla kaikki C-kasetit, joista piti kuunnella korvalappustereoilla nauhat ruvelle kouluun ja koulusta pyöräillessä sekä mainoslehtien jakelun aikana. Musiikki voiteli paljon niitä haavoja, joita sai koulupäivien aikana kiusaajakusipäiltä, joilla ei ollut muuta keinoa kiinnittää huomiota itseensä kuin toisten henkinen pahoinpiteleminen ja ihan fyysinen hakkaaminen.
En usko, että niiltä tyypeiltä se paha olo katosi kiusaamalla, mutta mua korjasi tosi paljon musiikki, ja vastapainona vittuilulle toimi hyvin Elvis. Olen muuten täysin varma siitä, että musiikki pelasti mut kaikelta paskalta, mihin olisin saattanut joutua, jos olisin vain yrittänyt ”kuulua joukkoon”. Sen sijaan että olisin painanut pääni alas, painuin mieluummin kotiin, jossa mua odotti aina ääretön maailma.
Kuuntelin joka ikisen levyn, mitä ikinä sain käsiini, kokonaan. Ja ne kaikki täysin eri genreistä! Skaala soi niin ikään Juice Leskisestä, Seppo Närhestä ja Upi Sorvalista aina Abban kautta Matchboxiin ja John Lennonista Vicky Rostiin ja Hurriganesista Freemaniin. Ahdin tajuntaani genreen asettumisen sijasta niin punkkia, Hectoria, fiftaria, Baddingiä ja Rautavaaraa ja jopa klassista musiikkia samalla tavoin kuin Cradle of Filthiä. Matkaan mahtui myös Alfred Hitchcock -leffatunnareita ja minulle monia uusia vanhoja pumppuja divarista, joita janosin, kunhan vain sain kokea jatkuvasti jotain mielenkiintoista, joka tuntui pitävän mieleni kirkkaana ja kiireisenä. Rehellisesti sanoen olen kuunnellut niin paljon musiikkia kouluaikoinani, että on ihme, että selvisin siitä ajasta kiitettävin keskiarvoin. W.A.S.P. ja Hanoi Rocks on muuten myös pakko tässä yhteydessä mainita, unohtamatta tietysti kertoa niistä lukuisista illoista, kun radiota piti niin sanotusti päivystää, että sai nauhoitettua omat suosikkinsa iltaohjelmista omalle ”Hit Mix” -kasetille. Ja jokainen sen ajan skidi muistaa varmasti, miten otti aivoon, jos toimittaja puhui biisin päälle. Mutta sitten, täysin odottamatta. Taivas repesi!
Pala taivasta
Se tuliainen! Sain käsiini lätyn, joka tulisi muuttamaan kaiken. Tai ei tietenkään kaikkea, sillä se ei muuttanut meidän köyhässä elämässä mitään, eikä ruokkinut meidän monilapsista perhettä, eikä parantanut mutsin ja faijan tulehtuneita välejä, eikä lopettanut koulukiusaamista eikä poistanut lamaa, mutta silti se jumalauta muutti kaiken ja se oli todellinen ihme. Made in Heaven – Queen.
Olin jo aikaisemmin pitänyt Mercuryn äänestä ja pannut merkille yhtyeen aikaisempia biisejä sekä Radio Ga Ga -kipaleen öisin radiota palvoessani, mutta tämä, kokonainen albumi! Se kertakaikkiaan räjäytti täyteen ahdetun genrerajoittumattoman tajuntani soundimaailmallaan. Voisin kuvailla sen kuuntelemisesta seurannutta olotilaa räjähdyksen jälkeiseksi selälleen lentämiseksi, jolloin vain makaa paikoillaan tähtiä nähden ja kokee hyvää oloa endorfiinin virratessa ruumiiseensa tajunnan rajamailla. Nuo jumalattoman upeat monikerroksiset biisit ja soittoraitojen nerokkaat miksaukset ja yksinkertaisesti se tyylikäs tapa korostaa soundeja siten, että biisit hengittävät, on yhä tänä päivänäkin minulle se äänimaailma, johon palaan, kun ympäristö ahdistaa. Kyseinen albumi on todellinen äänenkäytön monumentti, jota en usko, että omassa pään sisäisessä maailmassani tulee yksikään toinen yhtye ohittamaan omana elinaikanani. Jopa hieman teatraalinen ja pelottava Mother Love -biisikin nosti ja nostaa ihokarvat pystyyn edelleen. Elämän ohjenuorana on näihin päiviin saakka pysynyt moni sanoituksellinen oivallus kappaleista It’s a Beautiful Day, Made in Heaven, Let Me Live ja I Was Born to Love You sekä tietysti Too Much Love Will Kill You.
Vaikka kilometrimittari on nyt todella eri kuin silloin kokemattomana kakarana, on mielestäni käsittämätöntä, että nämä kappaleet ovat kestäneet aikaa ja ohittaneet vuosia ja jopa vuosikymmenen, ollen edelleen parhain soundisia tallenteita, joita me muusikot käytämme referenssinä miksaajille, kun haluamme priimaa. Mieletöntä! Queen on ikuinen, ja siitä iso kiitos kyseiselle yhtyeelle.
Vaikka en olekaan enää räkänokkainen, kokematon LP-levyjä veivaava, korvalappustereoilla kasettia kelaava ja Walkmanilla ekoja CD-levyjä luukuttava teini, vaan 25 vuotta mm. musiikkia tehnyt ja keikkaillut kehäraakki sekä jo aikuisen ja melkein aikuisen lapsen mutsi, ei suhteeni elämäni levyyn ole muuttunut. Voin siis todeta, että parhaimmillaan musiikki tuo elämääsi lohtua ja jatkuvuutta yhä vuosien jälkeenkin, kun se kerran on kolahtanut ja kovaa. Seuraan muuten yhä Sir Brian Harold Maytä, ja hän tekee muuten muitakin ihmeellisiä ja hyviä asioita esimerkiksi astrofysiikan saralla.
Yhtyettämme Ruma Planeetta pääset katsomaan tänä vuonna vielä kerran lauantaina 13. joulukuuta Helsingin Vallilaan. Paikkana ravintola Morris! Ja soitto soi jo klo 19, joten tule ajoissa paikalle.
Yhtyeemme muut jäsenet nimeävät elämänsä levyt seuraavasti:
- Basisti Stefan Grundström: ”RATM:n ykkösalbumi, jonka energia on niin loputon, ettei sille mahda mitään, kun se tarttuu kehoon.”
- Rumpali Mika Erkkinen: ”Rush – Exit Stage Left (1981)”
- Kitaristi Hannu Horttana: ”Hurriganes – Live in Hamina 1973. Sytytyslanka palaa jo ja Suomen kovimman bändin räjähdys on ovella.”
- Kitaristi Taneli Makkonen: ”Rolling Stones – Get Yer Ya-Ya’s Out! Live Madison Square Gardenista 1969. Rollarit ehkä parhaassa vedossa ja luovimmassa jaksossa. Keithiltä on tarttunut paljon omaan soittoon.”
Seuraa meidän yhtyeen sivuja osoitteessa: https://www.facebook.com/grazymamaband
– Tatta LO
