Cloutierin uusin levy on miehen kertomus matkasta pahan masennuksen ja merkityksettömyyden ansasta. Albumillinen teknon eri sävyjä on monipuolinen ja taidokas seikkailu, joka toimii sekä klubilla että kuulokkeissa.
Levy alkaa Electrophoresis-nimisellä raidalla, missä perkussiivinen teknolooppi lämmittää ja elektroniset syna-riffit vieraannuttaa samaan aikaan, luoden jonkinlaisen euforisen dissosiaatiotilan. Hienoa leikittelyä vastakohdilla ja erittäin tanssittavassa muodossa vieläpä. Ligrothism jatkaa kuljettaen kuuntelijan pehmeiden dubibassojen ja idm-tyylisten sekvenssien risteykseen. Suomalaiselle mielenkiintoinen nimivalinta Hävittää puskee klubin tanssilattialle aamun tummempiin tunteihin. Tempo on tasainen ja psykedeeliset äänivalinnat bassopoljennon ympärillä keittelee meille eräänlaisen dubiteknon ja hypnoteknon hybridin. Aika pysähtyy niin kuin dubtechnossa kuuluukin käydä, vaikka keho ja hermosto hytkyykin basson tahtiin. Seishinryoku on minimalistista ambientia, joka voisi löytyä joltain 90-luvun Warp reordsin albumilta. Surisee ja kuljettaa audiomatkaajia syvemmälle.
Celeste palauttaa sykkeen ja rikkobiitetin varustettu syväteknoraita kutsuu taas liikkeelle. Desassossego kiihdyttää tahtia tribaaliteknon kutsuessa heimoa transsiin. Tässä on ihana 2000-luvun alun Steve Lawler/Peace Division -ote. Levy päättyy Daiku-nimiseen kappaleeseen, dark ambient-finaaliin. Olemme päässeet perille, syvimpään kohtaan, missä ei enää tunnu kipua ja kaikki on täydellistä.
Koko albumi on miksattu ja masteroitu niin taidokkaasti että tällaisella tuottajan korvalla varustettu kuuntelija tuntee ajelevansa pehmeästi Lamborghinilla euforian syvyyksiin. Näin monipuolista teknolevyä kuuntelee ilolla, Cloutier pääsee esittelemään useampia puolia itsestään ja genre uudistuu samalla uusilla ideoilla.
Raita, joka tekee erityisen vaikutuksen – Desassossego
