Taannoin etsiessäni levyraatikappaleita kuuntelin M.I.A.:n esikoislevyä Arularia ja huomasin yllätyksekseni tunnistavani kaikki sen kappaleet.
Lyriikat (ei niiden sisältö, vaan se miltä ne kuulostavat) ja rytmit palasivat mieleeni voimakkaasti ja tunsin samaa intoa kuin lapsena levyä kuunnellessani. Tunnereaktio vahvistui jokaisen kappaleen myötä ja huomasin, että tunnistin myös levyn kappaleita, joiden nimet ei ole tuttuja. Uskon saaneeni levyn käsiini ensimmäisen kerran ihan lapsena velj(i)eni kautta. Ja ihan fyysisenä levynä, jota on kuunneltu tietämättä biisien nimiä.
Veljet kuratoivat joululahjalevyillä ja ripatuilla CD:eillä erittäin laajan musiikkikokoelman lapsi-minälleni ja samalla varmasti vaikuttivat siihen millainen musiikkimaku minulla on vielä nykyäänkin. Uskon, että lapsena kuunneltu musiikki vaikuttaa isosti siihen, mikä niin sanotusti jytisee vielä isonakin. Ja mitä laajempi musiikkimaku, sitä enemmän iloa elämässä, eli kiitos veljet osaltanne tästä erittäin laajasta musamausta, mikä mulle on kehittynyt!
M.I.A:n Arularissa kuuluu asioita, joita nykyään fiilistelen musiikissa kovasti ja en voi olla miettimättä onko juuri tällä levyllä vaikutusta siihen että tietyt äänet ja äänimaisemat biiseissä ovat niin tyydyttäviä minun korvilleni..? Vai onko tietyt ääniefektit ja korkeat ininät tai bassorähinät aina olleet jostain syystä juuri minun korvilleni ja aivoilleni tyydyttäviä ja siksi Arularinkin biisit olivat lemppareitani jo lapsena.
Arular on kulkenut elämässäni myös lapsuuden ja tämän päivän välillä. Vaikka levyä kokonaisuutena en ole kuunnellut aikuisiälläni ennen tätä viikkoa, jotkut biiseistä ovat olleet soittolistoillani lapsuudesta asti: Bucky Gone Gun ja Pull Up the People kuuluvat useampiin elämäni ajanjaksoihin. Muutama muukin M.I.A.:n kappale on tarttunut mukaan soittolistoille, esimerkiksi Paper Planes ja Double Bubble Trouble (ihanan sekopäinen biisi, jossa EDM rymisee ainakin intialaisen hiphopin ja reggaen vaikutteiden kanssa erittäin kivasti).
Oli mielenkiintoista huomata, miten kappaleiden lyriikat eivät olleet auenneet minulle merkitystasolla ollenkaan, vaan muistoista nousi esiin vain miltä ne kuulostivat lausuttuina, eikä mieleeni palautunut mitään ajatuksia niiden merkityksistä ja sisällöistä ennen kuin rupesin nyt kuuntelemaan niitä kunnolla. Levyllä lauletaan esimerkiksi lapsiprostituutiosta, sodasta, sissiliikkeistä ja pakolaisista, ja selvisipä sekin, että levyn nimi on laulajan isän Tamilin itsenäisyysliikkeen aikainen sotilasnimi. Ei siis mitään kevyttä radiosoittopoppia sanoituksiensa puolesta, mutta tämä levy nousi isoksi aikanaan etenkin nettikuuntelijoiden kautta mutta myös klubisoitossa ja ihan radioihin asti, maailmanlaajuisesti. Mahdettiinkohan Suomessakin soittaa Arularin hittejä radiossa?
Sanoitusten ja iloisen kuplivan tunnelman kontrasti on rankka. M.I.A.:n musiikki on kapinointia. Ja siitä(kin) syystä Arular on elämäni levy.
Tässä vielä listattuna levyn kappaleet ja niiden herättämät tunnetilat tällä nostalgisella uudelleenkuuntelulla:
Banana (skit) avausraita laittaa odottamaan ja avaa myös vähän itse artistin taustaa: hänhän on kouluja käynyt lontoolainen, mutta taustaltaan pakolainen ja hänellä on siten myös ”refugee education”.
Pull up the People esittelee sissisota- ja kapinametaforat, joita läpi levyn käytetään ja yhdistää ne tavallaan ärsyttävänkin toisteisiin äänielementteihin, jotka ovat pystyvästi korventuneet aivoihin ja osaan odottaa aina seuraavia ääniä. Biisi tekee iloseksi pitkälti sen nostalgisuuden takia.
Bucky Done Gun on brasilialaisesta funkista innoituksensa saanut koukuttava biisi, jota olen varmasti eniten kuunnellut Arularin kappaleista. Toisteinen Bucky Done Gun-hokema (joka ei ilmeisesti tarkoita varsinaisesti mitään?) elelee aivoissani ihan vuokria makselematta.
Sunshowersin rytmissä tai räpin ja laulun flow:ssa on jotain joka ei herättele mua. Uskon biisin suureen suosioon vaikuttaneen osaltaan se, että siinä käsitellään niin isoja aiheita leikittelevällä tavalla. Kapinallisen energian ja väkivaltaisen tarinan kontrasti hunajaiseen äänimaisemaan on valtava.
Fire, fire palasi täydellisesti muistiini, ennen kuin huomaankaan lausun sanoja foneettisesti kuin itsestään – eli tätä on laulettu lapsena? Jotain todella koukuttavaa tässäkin on. Rakastan inisevää ääntä taustalla ja M.I.A:n kovaa, tasaisen rytmikästä ääntä.
Dash the Curry (skit) jatkaa pakolaiskoulutus-tarinaa.
Amazon tuntuu kesältä (muistojen kautta). Se kuulostaa kesältä myös ääniltään. Ja nyt sieltä paljastuu myös ymmärtäville korvilleni tarina kidnappauksesta:
”Painted nails, sunsets on horizons
Palm trees, silhouette smells amazing
Blindfolds under homemade lanterns
Somewhere in the Amazon, they’re holding me ransom”
ja samalla toisella tasolla tarina jostain huonoista (?) treffeistä? Tykkään tästä moniulotteisesta tarinankerronnasta.
Bingo kuulostaa ihanalta. Ihan korvakarkkia. Kesätunnelmat vaihtuu tässä vähän rososempiin ääniin.
Hombre ei ollut mun soittolistoilla tähän asti. Ehkä vähiten omaan makuun tää biisi levyltä, vaikka ihania ääniefektejä täynnä koko raita.
One for the Head (skit) on kolmas skitti ja jatkaa edellisen biisin ääniefektimenoa.
10 Dollar meni välittömästi kaikille soittolistoilleni. Tamilinkielinen intro toimii niin hyvin ja kertsin heyheyheyyy-toistot jää soimaan päähän täydellisellä tavalla. Biisin sanoma ja tunnelma ottaa yhteen taas pahemman kerran. Mutta se onkin selvästi M.I.A:n erikoistaito.
U.R.A.Q.T. on levyn ainoa biisi, jota en ole kuullut kokonaan koskaan aiemmin. Ja se herättelee kyllä vielä vähemmän tunteita kuin Hombre.
Galangin vainoharhainen tunnelma aiheuttaa mussa ahdistuneen tunteen ja haluan samalla jammailla ja lopettaa kuuntelun välittömästi. Galang-a-lang-a-lang-lang on hyvä koukku.
M.I.A on lopetusbiisi, joka sitoo koko levyn sanoman sievään pakettiin:
”You can be a follower but who’s your leader?
Break the cycle or it will kill ya”
