Maalailevien postrock-kollaasien ystäville oli nannaa tarjolla Tampereen Tavara-asemalla kun One Leg One Eye ja myyttinen GY!BE tulivat konsertoimaan.
Olin valmistautunut sunnuntai-illan konserttiin nukkumalla todella heikosti kolmisen yötä, tästä saatiin itselle mukavasti herkkä olotila mistä johtuen koko sunnuntaipäivä meni tunnetilojen aaltoillessa ahdistuksen ja toiveikkuuden välillä. Viikonlopun geopoliittiset maailmanlopun uutiset eivät auttaneet varsinaisesti. Mikäpä parempi lähtökohta mennä illaksi kuuntelemaan todella tummaa ja välillä hyvin dystooppista maalailua.
Saavuin melko täynnä olevalle Tavara-asemalle hieman ennen lämppäri-aktin alkamista. Sain mukavan nojailupaikan parvelta, mikä tuntui helpottavalta kun tiedossa oli lähes kahden tunnin GYBE!-show. Ikääntyvä ei enää jaksa jaloillaan pysyä kuin nuorempi polvi, ja kun on vähän lyhyenläntäkin niin ei jaksa kurotella kaulaansa yleisöjoukon seassa kovin kauaa.
One Leg One Eye olikin mukava yllätys lämppärinä. Kaksi irlantilaita miestä syntikoiden ja säkkipillin kanssa veti veret seisauttavan jykevän mikstuuran irlantilaista folkia ja drone-rytyytystä. Kun Ian Lynch otti mikrofonin eteensä ja rupesi laulamaan soolona pökerryttävän kaunista ja melankolista On Bold and Undaunted Youthia aletaan puhua jo allekirjoittaneelle täsmäisku-lääkkeestä ahdistukseen. John Murphy tuli lauluun mukanaan analogisine pöristimineen laatien tarkasti koko tilan täyttävän drone-massan joka hyväili keskushermostoani. Tästä jäi hyvä maku.
Godspeed You! Black Emperorin olin nähnyt kerran aiemminkin, joten tiesin jo mitä suunnilleen odottaa. Olen päivittänyt vinyylikokoelmaanikin heidän albumeillaan kun bändi veti tuotteensa pois kaikista striimauspalveluista hiljattain. 8-jäseninen orkesteri/kollektiivi könysi lavalle. Yksi tärkeä jäsen bändissä on heidän visualistinsa joka neljän vintage kelaprojektorin avulla loihti 16mm filminauhoista näyttävät sinemaattiset kuvat bändin taustalle. Eli todellakin multimedia-kollektiivi enemmän kuin perinteinen bändi kyseessä.
Jostain syystä ensimmäisen puolen tunnin ajan minun oli vaikea keskittyä ja tempautua täysin musiikin vietäväksi, ehkä johtuen vieressäni kuherrelleesta pariskunnasta jotka olivat rakkaudestaan huolimatta hieman häiritseviä. Mutta kun GY!BE runnoi progressiivista postrockiaan nyrkillä korvaani niin alkoi mieli kirkastua hetken kuluttua. Aivan ihania seesteisiä melodioita vuorotellen aggressiivisten junnaavien crescendojen kanssa teki illan setistä virkistävästi polveilevan näytelmän. Välillä tuli assosiaatioita kiukkusuoneen isketystä Velvet Undergroundista. Ehkä se oli sen viulistin syytä. Vajaa pari tuntia meni audionäytelmän parissa kuin siivillä. Encorea ei tullut. Mutta hyvä kokonainen yö nukkuessa tuli.
Mikko Ihalainen
