NO EI!: Yli Laidan (Rutilis Records RUTILUSLP 001) 2024

Aiheeseen liittyvää

PLASTIC TEARS: Motorhome

Herra jumala. Täytyy sanoa, että biisi on sellainen, että luulisi Andy Mccoyn olevan kateellinen. Plastic Tears tai lähinnä Miqu on kaikkia luonnonlakeja uhmaten jaksanut vetää Hanoi-Dogs D'amour-linjaa vuosikymmenet, ja vaikka on välillä itselläkin eräästä pikkuasiasta mennyt sukset ristiin joskus hamalla 90-luvulla, niin asiat sovittiin jossain Puntalan juomisillassa ajat sitten ja kyllä se niin on, että kyllä niitten toi nimi kannatti pitää. Syy on mielestäni selvä, tappiot voitoksi.

Taina Niemelle Savonia-palkintoehdokkuus!

Taina Niemi on saanut Savonia-palkintoehdokkuuden koukuttavalla esikoisromaanillaan Ämpärikesä. Teos käsittelee nuoruuden haasteita ja on täynnä toivoa.

Tero Saarinen Companyn tiedotustilaisuuteen kutsu: Uusi kantaesitys ja muutoksia tiedossa

Tero Saarinen Companyn uusi kantaesitys ja ulkomaanvierailut esittelyssä tiedotustilaisuudessa Kaapelitehtaalla.

Taapelitaivas voitti Toisinkoinen-palkinnon

Anu Kolmonen voitti Toisinkoinen-palkinnon romaanilla Taapelitaivas, joka käsittelee elämää syrjäytyneenä maaseudulla.

Matkakertomus: Portugalilaiset polut vievät Santiago de Compostelaan

Jyrki Teeriahon kirjassa 'Portugalilaisilla poluilla' matkataan kahden pyhiinvaelluspolun kautta Portosta Santiago de Compostelaan. Kiehtovat reittikuvaukset ja seikkailut vangitsevat lukijan.

Jaa somessa

No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.

Muistelisin, että viimeksi nähdessäni bändi ei ihan näin nopeaa mättöä ollut, tai sitten saatan muistaa helvetin väärin. Tämä ei kuitenkaan haittaa paljoakaan, sillä biiseissä on riittävästi koukkuja, jotta kuuntelu on, öh, kivaa. Tässä tyylilajissa se ei ole aina itsestäänselvyys. Levyn ekasta biisistä Viimeiset viivalla julkaistiin vähän aikaa sitten videokin, jossa vierailee eri bändien basisteja. Sanoja on paljon ja kun tässä niitä lueskelen (niistä saa kyllä ihan selvääkin), niin eivät ne ole ihan normaalikauraa sodista ja poliiseista.

Tämä on aika tasainen levy, josta on vaikea nostaa esiin mitään erityisiä biisejä. Täytyy kyllä sanoa, että minusta keikalla biisit kuulostivat jopa paremmilta ja erottuivat enemmän toisistaan. Toki olen kuunnellut tämän vasta pari kertaa ja se ei ole ehkä paras lähtökohta arvostelemaan mitään. No näin aluksi ainakin täytyy todeta, että kakkospuoli tulee soimaan enemmän tässä ns. taloudessa ja levyn viimeisessä biisissä Luomisen pilarit hieman tingitään vauhdista ja se on hyvää vaihtelua. Myös A-puolen biisissä Joka alan idiootti hidastetaan tuollaiselle 77-nopeudelle ja sekin erottuu ehkä siksi edukseen.

Täytyy siis kuitenkin toistaa, että livenä tämä kuulostaa paremmalta. Syy taitaa olla siinä, että tässä tuo komppikitara jauhaa alla samalla ryskeellä läpi koko levyn ja keikalla Horton kitarointi oli elävämpää. Ehkä sitä komppikitaraa voisikin jatkossa jättää vähemmälle ja vetää enemmän melodiajuttuja tyyliin DK, mikä keikalla ajoittain tuli mieleen. Tai en tiedä, mutta ei sitä minusta aina tarvita sinne alle, komppikitaraa siis. Koko homma pysyy kuitenkin hyvin kasassa kautta levyn, onhan tässä nyt kuitenkin jo veteraaniosastoa kyseessä, hehheh.

-V. Vahtera

spot_img