Petymys, tuo Helsinkiläinen kylmässä kolkossa kellarissa loisteputkien valossa äänekkäästi särisevä, rotista kudottua peittoa päälleen hapuileva ja kylmässä värisevä yhtye. Musiikkimme on räyhäävää ja rähjäistä, sivuraiteilla väärään suuntaan päätä pahkaa liukuvaa suomalaista rock-musiikkia, joka on kyllästetty vaihtelevilla kunnianosoituksilla elämän mielettömyyttä, kotimaista mytologiaa sekä 90-luvun aneemisia rock-yhtyeitä kohtaan. Emme kuitenkaan nimestämme huolimatta pyri tylsämielisyyteen, vaan nautimme jokaisesta tuottamastamme ääniaallosta. 2021 täysin itsenäisesti, luomuna ja ilman EU-tukia tehty omakustanne EP ”Alasti” syntyi patoutuneen turhautuneisuuden, yleisen apatian sekä katoavan elämänhalun seurauksena treenikämppäolosuhteissa keravalla.
Näillä saatesanoilla Petymys-orkesteri laittoi omakustanteisesn ALASTI EP:n minulle kuunteluun. On suorastaan mahtavaa huomata, että DIY-kulttuuri hengittää ja voi hyvin ja mitä enemmän tähän EP:hen perehdyn, niin sitä vakuuttuneempi olen, että omakustanteen ja levy-yhtiön välinen ero on hyvinkin marginaalinen.
Monikansalliset levy-yhtiöt leipovat artisteja siinä, missä ennenkin, mutta suoratoistopalveluun pääsee myös omakustanteisesti ja käytännössä saat musiikkisi koko maailman saataville, siinä missä Rihannakin. Toki markkinointikoneisto on se, joka tuo kuulijoita artistille, mutta tänä päivänä omakustanneartistin omalla aktiivisella some-postailulla saadaan melko tehokasta kuulijakunnan kasvua.
Noniin, itseasiaan. Tällä kertaa en tarvitse ennakkoluulottomuusharjoituksiani, koska jo saatteesta ymmärrän, että tykkään tästä artistista ja kuuntelu ei muuta mielipidettäni, mutta hiukan jalostaa.
EP käynnistyy ALASTI-biisillä, jossa laulaja aikoo riisua itsensä paljaaksi ja käskee kuulijaa katsomaan ja todistamaan. Tehokasta alkua täydentää käänteinen rumpukomppi.
Tässä biisissä kuitenkin jo huomaan, että ihan punk-bändistä ei ole kyse, koska tämän biisin riffit ovat todella hyvällä maulla tehtyjä ja hiljainen leadkitara maustaa siellä täällä tyylikkäästi ja tässä on mielestäni osoitus hyvästä tyylitajusta. Yhtye on selkeästi kyvykäs tuottamaan enempikin melodisempaa materiaalia, mutta laulumelodioiden ja muun bändin välinen tekninen tasoero nousisi liian suureksi ja tämä tekisi tästä vain huonohkon metallibändin, kun nyt se on juuri sitä, mitä kuvailevat itsekin saatteessaan eli räyhäävää ja rähjäistä, sivuraiteilla väärään suuntaan päätä pahkaa liukuvaa suomalaista rock-musiikkia. Biisin pääriffi toimii kuin se kuuluisa junan vessa!!!
Suicide boys -biisi vahvistaa käsitystäni bändin soittotaidosta ja etenkin kitaristien tyylitajusta, sillä ovat jättäneet hienosti tilaa bassolle ja nyt syntyy mielikuva, että basso kuljettaa kappaletta eikä se välttämättä ole pelkkä mielikuva. Tämäkin biisi polveilee hienosti ja adjektiivi progressiivinen on syytä tuoda esiin ja alleviivata viimeistään tassä kohtaa.
Kaksi asiaa on nostettava erikseen esille ja ne ovat loistava kitaraintro, joka muuntautuukin koko sävellyksen pääteemaksi biisin vanhetessa ja se toinen mainittava asia on Intialaismolliin kirjoitettu soolo / C-osa.
Tiesit kaiken -biisi voisi olla vaikka oman bändini biisi ja toivottavasti olisikin.
Sanoista löytyy sitä elämään tai ihmissuhteeseen pettyneen tilitystä, mistä itsekin on tullut muutama rivi kirjoitettua.
Sävellys on selkeästi yksinkertaisin mutta sovitus ja tuotanto on silti erittäin toimiva ja saa sävellyksen istumaan hienosti EP:n kokonaisuuteen.
Basisti on tässäkin kuskin paikalla ja ottaa hienosti hänelle annetun tyhjän tilan haltuunsa.
Laulaja on tässä biisissä selkeästi “ kotonaan”, kun pääsee käyttämään ääntään monipuolisesti ja tästä rakentuukin tähän kappaleeseen hieno draaman kaari. Hyvä biisi tämäkin!
Kokonaisuutena ALASTI EP on sekä genressään, että yleisestikin ottaen hieno teos! Joku pintapuolisesti teokseen perehtyvä saattaisi verrata sitä Kotiteollisuus-yhtyeeseen, mutta tällainen vertailu olisi loukkaus Petymys-yhtyettä kohtaan. Laulusoundissa on paikoitellen jotain samaa, mutta energiatasot ovat aivan eri luokkaa, Petymyksen eduksi.
EP:n soundimaailmaa ei ole ajettu metallisen isoksi ja tässäkin on vältetty iso karikko, koska juuri tällaisena tämä yhtye ei kilpaile ison maailman alapääjunttayhtyeiden kanssa vaan erottuu omana itsenään. Rummut toki voisivat olla hieman enempi tuotetumman kuuloiset, mutta nämäkin ovat makuasioita. Idea biiseistä välittyy kyllä näinkin ja se on se tärkein asia.
Soittajat ovat tehtäviensä tasalla ja etenkin basistille on annettu isot saappaat täytettäväksi ja hän ne kyllä täyttää. laulaja tuo mieleeni aika ajoin Jouni Mömmön (Mana Mana) ja veikkaan, että niin taisi olla tarkoituskin. Laulaja asettaa tälle yhtyeelle mielestäni ne genrerajat, joiden sisällä on pysyttävä. Siis pysyttävä jotta yhtye kuulostaa vielä hyvältä. Mielestäni tämän seikan yhtye on huomioinut hienosti, joko tiedostaen tai tiedostamatta.
Alasti- ja Suicide Boys -kappaleiden rytminen käsittely toi mieleeni hieman HC Andersen -yhtyeen, mutta kitaroiden raskaat riffittelyt viittaavat metallin suuntaan. Vielä kun Petymys on myös kykeneväinen ja taipuvainen rakentamaan Kingston Wall -henkisiä Itämaiseen molliin kirjoitettuja osioita kappaleihinsa, mitä musiikkikategoriaa tämä sitten on?
No, heidän oma kuvauksensa kertoo sen ehkä parhaiten. Olen erittäin iloinen tästä uudesta tuttavuudesta ja jälleen kerran koen olevani etuoikeutettu saadessani tutustua näin hienoon yhtyeeseen.
Olen myös iloinen siitä, että olen löytänyt yhtyeen, jonka kanssa yhtyeemme 2. Divisioona voisi keikkailla.
– K. Lukkarila
