Jälleen yksi bändi, josta en niin kauheasti diggaa. En toisaalta inhoakaan, toisin kuin jotain Gringos Locosia. Rinnastus siksi, että kummatkin yrittivät uraa Jenkeissä ja onhan niissä ollut samoja soittajiakin. Ja tietty on plussaa, että kitaristi Heiskanen oli Pellen bändissäkin hyvän ABC-levyn aikoihin.
Onhan näitä ulkomaanvalloitusjuttuja ihan hauskakin lukea. Smack nyt tuli kai viimeksi luettua ja Hanoille kävi huonosti vähän eri tavalla. Ei nuo nykyään onnistuneetkin jutut, kuten HIM oikein kiinnosta, vaikka sen alkuaikojen kosketinsoittajan muistelmat luinkin. Tällaiset ”maanläheisemmät” touhut kiinnostavammat enemmän.
Havanan ja Smackin lisäksi kiinnostaisi myös Nights Of Iguanan touhut, mutta toisaalta niistä kerrotaan tässäkin ja on saanut lukea muualtakin. Sen kohtalo taisi olla kaikkein surkein. Toisaalta Floydkin on kuollut ajat sitten ja yhtyeen ura oli muutenkin aika lyhyt. Tässä meni sitten moni asia vahingossakin pieleen. Kiertue typerän pääbändin kanssa (Great White), joka jäi kesken kyseisen orkesterin laulajan sekoilujen takia. Kiertue Guns’n’Rosesin kanssa, joka ei Axlin töppäilyjen takia alkanutkaan, väärät tuottajat jne. No ainakin on yritetty ja vaikka toisena aikana tilanne olisi voinut olla erilainen (siis vaikka joku suomalainen KUNNOLLINEN manageri neuvomassa), niin sitä on turha jäädä jauhamaan.
Suurin osa bändissä soittaneista jatkaa vieläkin (yllätyksenä Heiskanen on lopettanut bänditouhut…ja dokaamisen). Eli jälleen asiallinen kirja. Baggehan on kirjoittanut vaikka mitä lastenkirjoista dekkareihin ja elämänkerroista tulee nyt mieleen Aikka Hakalan tarina, joka tuli luettua myös.
–V. Vahtera
