Ultraääni Records ja Puro Recordings tekivät vuoden kulttuuriteon ja uudelleenjulkaisi suomalais-venäläisen esoteerisen taiteilijan Aleksandra Ionowan vuonna 1978 äänitetyn minimalistisen piano-albumin uudelleen.
Entinen suuri suosikkini ei ole comebackinsa jälkeen tehnyt mitään, mikä olisi innostanut edes samalla lailla kuin 1970-80-lukujen huonoimmat biisit. Siis kyllähän näistä varmaan monet pitävät, mutta LP:nsä Punk Rock Menopause (ilmestyi jo 2014) ja sitä seuranneet singlet ovat minusta aika tylsää keskitien rockia ilman melodioita.
