Avain: genre

Progressiivisen rockin sydän esittelee genren historiaa 1960-luvulta nykypäivään

Tuukka Hämäläisen musiikkihistoriikki vie lukijan perusteelliselle matkalle progen syövereihin. Teos tarkastelee myös uudemman polven merkitystä genren aseman säilyttäjänä.

ValtePerkele – EL PERKELE -single

Elämässä on joskus otettava se rohkea uskonloikka syvään päähän ja sen otin, lähtiessäni edes yrittämään arvostella tätä genreä.
spot_img

Suositut

The Record of My Life #72: M.I.A. – Arular

Taannoin etsiessäni levyraatikappaleita kuuntelin M.I.A.:n esikoislevyä Arularia ja huomasin yllätyksekseni tunnistavani kaikki sen kappaleet.

Okra Playgroundin uusi single Loru on väkevä kuvaus ihmisistä erilaisten olosuhteiden äärellä

Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.

Michael Penttilä – Sarjakuristaja: Pahuus ei selitä itseään

Mika Lahtonen: Michael Penttilä – Sarjakuristaja Työskentelin 1990-luvulla aikakauslehtien puhelinmyynnissä...

Kiri Ra!, Dantchev:Domain ja RinneRadio Tampere Jazz Happeningissa 30.10.2026

Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.