Tukholmasta alkunsa saanut kokoonpano Happiness koostuu myös melodisen metallin kärkibändissä In Flames:issa laulavasta Anders Fridénistä ja Jerker
Josefssonista. Heidän debyyttialbuminsa on dark ambient- ja drone-vaikutteita kantava albumi,
joka rikkoo kokeellisen ja paikoin minimalistisen äänimaiseman rajoja.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.