EnPHinin pari jäsentä kollaboroi jenkkiläisen JJ Koczanin kanssa sosiaalisen eristäytymisen aikakautena ja saivat erittäin viskeraalisen kasettijulkaisun aikaiseksi.
Vieraskynäilijänä toimii nyt tamperelainen levykeräilijä ja konkari-DJ Jere Seppänen jonka alter egon Jere Dangerous-nimen on voinut bongata jo vuosia mm. kotimaisten reggae-tapahtumien esiintyjälistoilta.
Tiedättehän ne albumit, joita ei tarvitse edes laittaa soimaan ja silti se musiikki soi alitajunnassa ja lyriikat tulee vahvasti ajatuksiin, koska olet kuunnellut levyä niin paljon oikeassa herkkyyskaudessa ja ajassa?
Minulle Nine Inch Nailsin The Downward Spiral on juuri sellainen. Harvemmin sitä enää kuuntelen, mutta levyn kansikuva ja tunnelmat palaavat mielen looppailuun usein.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.