Oli aamulla ekat Persoonallisuushäiriö-treenit sitten Porin keikan tammikuussa. Ja näkin ilman rumpalia, kun sattuu olee päivällä töissä ja Jiri eli basisti menee iltaan.
Tunnelmakin paikassa oli sellanen, et oisin kyllä halunnu nähdä loputkin bändit, mut eräällä seurueesta oli kiire Turkuun, ni olihan se sit mukaan mentävä.
Sain perkula vielä neulottua farkun lahkeet kipsin päälle, ettei tarvitse verkkareissa lähteä. Nyt ei kyllä sitten suihkuun enää mennä eikä näitä riisuta ennen sunnuntaiaamua!
Voi olla, että kolmen viikon päästä oleva keikka jää väliin. Kyydillä vois ehkä Tampereelle yrittääkin, mutta en kyllä onnibussiin rupea kapuamaan, ku en vielä osaa noilla kepeillä ees kävellä.
Kadotetut kuulostaa omissa korvissa oikeastaan paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ihan ekasta sinkusta asti sitä on tullut seurattua ja kuuluu varmaan niihin bändeihin, joita on tullut eniten nähtyä. Yhtyehän oli joka rauhantilaisuudessa ja punkkeikoillakin paljon, vaikka tyyli muuttui jo ennen ensisingleä (1981) sävellyksellisesti ja soitannollisesti vähän muuhun suuntaan.
Pietu Arvolan edellinen albumi Meidän täytyy valvoa ettemme nukkuisi, sillä maailma on liukas teki ison jäljen sydämeeni. Uusi levy jatkaa tutkimuksia modulaarisen ambientin ulottuvuuksissa.
