Jyri Paretskoin nuortenkirja 'Metallinetsijät roistojen jäljillä' on valittu Runeberg Junior -ehdokkaaksi. Teos tarjoaa jännittäviä seikkailuja ja koomisia hetkiä.
Maiju Pohjolan lastenkirja vie lukijan vuodenkierron ihmeisiin Silmua seuraamalla. Kuvitetut tarinat tarjoavat perheen pienimmille arjen viisautta ja yhdessäolon lämpöä.
Tonttutyttö Rosmariinin jännittävät seikkailut jatkuvat uudessa joulukirjassa, jossa metsänväki ja taikuus ovat läsnä. Kirja vie lukijan talven ihmeisiin ja joulun taikaan.
Kivipaino-posse on jo useamman vuoden järkännyt Turussa erilaisissa kiehtovissa paikoissa omaa konemusaan erikoistunutta pop-up festivaaliansa. Tänä syksynä sama toistuu Turun Konserttitalossa 30.10. - 31.12. joka viikonloppuna.
Tämän Record of My Lifen kirjottaja on zineläinen Sivi, jolle tämä tehtävä aiheutti pienoista päänkivistystä eikä sopivaa levyä meinannut löytyä. Tai oikeastaan niitä tuntui olevan ihan liikaa, eikä mikään tuntunut oikealta valinnalta.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.