Nostaako luonto ihmistä? Näin uskoi Friedrich Nietzsche, joka elämänsä heikoimpana hetkenä löysi luvatun maansa Alpeilta ja koki henkisen renessanssin. Hän ei ollut etsinnässään yksin – myös Hermann Hesse ja Richard Wagner kurottivat pyhiinvaelluksillaan etelään Alpeille ja niiden yli Italiaan. Filosofian historian suurimpaan draamaan mahtuu pakomatkoja ja salaromansseja, erakkoutopioita ja poliittisia ääriliikkeitä, Jumalan kuolema ja Dionysoksen inkarnaatio. Mitä sadan vuoden takaisten etsijöiden voimapaikoille kuuluu tänään, vieläkö genius loci, paikan henki puhuu vakaville vaeltajille?
Englantilainen okkultisti ja kirjailija Kenneth Grant (1924–2011) tunnetaan parhaiten alun perin Aleister Crowleyn Ordo Templi Orientiksesta erkaantuneen nk. Tyfonisen O.T.O.:n perustajana. Poiketen Crowleyn fallosentrisestä magiasta, Grantin luotsaama ”tyfoninen traditio” nosti jalustalle feminiinisen luomisvoiman ja ammensi theleman ohella opetuksiaan mm. tantrasta, Advaita Vedānta -filosofiasta ja taiteilija-okkultisti Austin Osman Sparen teorioista. Vaikkakin Grantin merkittävin perintö länsimaiselle esoterialle on eittämättä hänen massiivinen yhdeksänosainen kirjasarjansa ”Tyfoniset trilogiat”, hän jätti painavan jäljen myös britannialaiseen okkulttiseen fiktioon ja weird-kirjallisuuteen. Valoa vasten on kirjailijalta ensimmäinen suomeksi käännetty teos.
Tämähän kuulostaa hyvältä. En muistaakseni niin kauheasti ole innostunut aiemmista kuulemistani soolobiiseistä. Nyt tuli kuunneltua uudelleen muutama aiemmin ilmestynyt juttu. Eivät ne kylläkään ole tämän vertaisia. Kuulostavat tämän rinnalla aika keskitien tavaralta. Tämä biisi sitten kuulostaa vanhalta kunnon punkpopilta (paino kuitenkin jälkimmäisellä sanalla).
