Tampereen indiekentän sankari Sumuposauttaja on saanut tuekseen bändin ja 2024-25 nauhoitetuista sessioista on nyt julkaistu tamperelaisen Puron toimesta albumi.
Pietu Arvolan edellinen albumi Meidän täytyy valvoa ettemme nukkuisi, sillä maailma on liukas teki ison jäljen sydämeeni. Uusi levy jatkaa tutkimuksia modulaarisen ambientin ulottuvuuksissa.
Suomalainen jazz-bändi Uusi Aika luo uudella levyllään hybridin missä aasialaisen minimalismi ja intialaiset ragat yhdistyvät suomalaiseen spirituaaliseen jazziin.
Ultraääni Records ja Puro Recordings tekivät vuoden kulttuuriteon ja uudelleenjulkaisi suomalais-venäläisen esoteerisen taiteilijan Aleksandra Ionowan vuonna 1978 äänitetyn minimalistisen piano-albumin uudelleen.
Kansainvälisiä lavoja ahkerasti jo yli vuosikymmenen kiertänyt kuusihenkinen suomalaisyhtye Okra Playground on julkaissut uuden singlen Loru. Kappale yhdistää hardcore teknoa, yhteiskunnallista sanomaa ja suomalaista kansanmusiikkia ja on yhtyeen kolmas singlejulkaisu tekeillä olevalta neljänneltä albumilta. Singlen julkaisee pohjoismaiseen moderniin kansanmusiikkiin erikoistunut saksalainen levy-yhtiö Nordic Notes ja se löytyy kaikista suoratoistopalveluista.
Kulttuuritalo Telakan tunnelmallisessa ilmapiirissä oli hyvä maistella tämän vuoden Tampere Jazz Happeningin ohjelmaa ja ilta olikin oikein monipuolinen.