Vuosi 2025 on Suomessa ollut miestaiteilijoiden elämänkertojen laatuaikaa, Samuli Putron ja Tunna Milonoffin teosten jälkeen otin ensimmäistä kertaa elämässäni vastaan äänikirja-kokemuksen, koska Samaen ääni on niin miellyttävä. Samaen lukiessa ääneen oman elämänsä kuvausta, lauseet tuntuvat hyvin painavilta ja kokemukset tulevat kuulijan iholle.
En kadu valintaani kuunnella tämä kirja, Koskisen artistipreesens ja siihen liittyvät taustatarinat tulevat hämmästyttävän tutuiksi tässä formaatissa, tosin vertailupintaa nyt ei tällä kertaa ole luettuun kirjaan. Kirja alkaa Samaen lapsuudesta ja kulkee kronologisesti kohti vuotta 2022. 80- ja 90-luvun muistelu mediaviitteineen on hersyvän hauskaa, varsinkin kun olen itse syntynyt samana vuonna 1978 Koskisen kanssa. Eli meille lähes viiskymppisille on tarttumapintaa.
Kouriintuntuvasti mieleeni vaikutti kuvaus Kreikan lomamatkasta isovanhempien kanssa, missä toksinen alkoholiin kallellaan oleva isoisä näyttää oikean luonteensa nolaten kanssamatkustajansa jokaisena päivänä jollain junttimaisella päihdeaddiktille tyypillisellä tavalla. Kuvaus matkasta alkaa hieman hassutellen mutta etenee nerokkaasti painajaismaiseksi läheisriippuvaisten dystopiaksi.
Samoin Samaen nuoruuden (ylä-aste/lukio-vaihe) kiusatuksi tulemisen ja siitä alkaneiden mielenterveyden ongelmien kuvaaminen kirjassa aiheutti itselle peilisolujen aktivoitumisen muodostaen tästä emotionaalisesti teoksen rankimman osion. Pahat paniikkihäiriöt ja lopulta psykoottiset oireet on kirjoitettu kuin kauhukirjaan, todella rajuja vaiheita artistin elämässä.
Rakkaus musiikkiin, metalli-musiikista countryyn ja indiepoppiin heijastuu kirjan virkkeistä joka välissä. Rakkaita bändejä ja laulajia namedropataan aina kuin mahdollista. Jotenkin kevyemmät, pienet onnistumiset ja menestys musiikin saralla jäävät kirjassa synkempien jaksojen varjoon. Ehkä johtuu siitä että aihe tulee niin lähelle. Mutta kyllähän Sister Flo-bändi ja Samaen soolo-ura myös saavat ansaitsemansa huomion.
Kirjan loppuosa keskittyy koronavuosiin ja tuottajana/levymogulina toimivan Pekka Ruuskan triggeröimiin uusiin mielenterveyden häiriöihin. Ruuskan gaslightaus Samaeta kohtaan on aivan järkyttävää manipulointia, tuollaisia menetelmiä ei kellään järkevällä ammattilaisella ei voi olla käytössä. Sinänsä mielenkiintoista että Samuli Putron kirjassa Ruuska esiintyy myös kirjan psykologisena pääpahiksena. Eli jotain perää tässä käytöksen kuvaamisessa on, vaikka tietysti asioissa on tapana olla monia näkökulmia. Täytyy kyllä sanoa, että suunnattoman rohkea päätös lopettaa yhteistyö tuon levy-yhtiön kanssa toimii teoksen katharsiksena.
Kirja on tunteita herättävä, ja mielenterveyden pulmista viisaasti kertova omakohtainen tilitys. Uskon että sen kirjoittaminen on syväpuhdistanut Koskisen sielua, koska näin vastaanottajanakin tulee puhtaampi olo.
Kirja on ilmeisesti kirjoitettu hieman aiemmin kuin viime vuonna ilmestynyt mainio albumi Mä näin unta että kaikki meni hyvin. Senkin julkaiseminen on vaatinut rohkeutta ja luovaa hulluutta. Ehkä joskus saamme kuulla lisää sen syntytarinasta ja siitä miten se on vaikuttanut Koskisen uraan.
Mikko Ihalainen
