Tämä on tavallaan bootleg. Tietääkseni tätä kuitenkin oli myynnissä yhtyeen Fan Club -sivuilla, eli niin tai näin. Kyseessä on siis myöhemmän Clashin LP:n Cut The Crap versio, jossa on demoina LP:n biisit sellaisina kuin ne Saksan Dortmundissa äänitettiin. Eli tässä on oikeat rummut ja toinen kitaristikin kuuluu. Lisänä on biisejä, jotka eivät levylle päätyneet ja esityksiä yhtyeen katusoittokiertueesta, joka tehtiin ennen LP:tä ympäri Englantia. Levyn nimi ilmeisesti viittaa siihen, että pääjehu Joe Strummer toimi joskus haudankaivajana Walesissa. On näitä ennenkin ollut kuultavissa, mutta ei ilmeisesti näin mittavana pakettina.
Kun joskus kuulin näitä biisejä demoversioina, ne eivät kuulostaneet niin hyviltä kuin tässä. Ilmeisesti soundeja on ruuvattu paljonkin. Tämä on myös loppuunmyyty, mutta tulossa on virallisempi CD-versio. Onkos tämä sitten parempi? No heti ensimmäisestä biisistä Movers & Shakers selviää, että on. Biisi toimii paljon paremmin kuin alkuperäisellä LP:llä, vaikka se ei siinäkään huonoimmasta päästä ollut. Oikeat rummut tekevät paljon Cut The Crapin konesäksätyksen sijaan. Are You Ready For War? taas osoittaa, ettei huonosta hyvää saa kuitenkaan. Dictator taas osoittaa tuon lauseen melkein päinvastaiseksi. Biisi oli saatu Crapilla sekavaksi ja vastenmieliseksi. Tässä taas kuulee reippaan vanhan tyylin punkotteen. Jericho ei LP:llä ollutkaan. Biisi on ihan OK, mutta laulu on vähän kuulumattomissa, tai sanoista ei saa selvää. Levyllä ei ollut myöskään Before We Go Forward, vaikka olisi ollut parempi kuin suurin osa. Toisaalta, mitähän tällekin olisi tehty, vaikka onkin lähinnä kolmesointuinen ”julistus”.
Sex Mad War oli This Is England -singlen maxiversiossa nimellä Sex Mad Roar. Biisi ei ole juuri muuttunut, koska nuo singlen B-puolet olivat ainoat biisit, joissa tuon aikainen Clash esiintyi virallisesti levyllä. Play To Win on yhtä turhanpäiväinen kuin Crapilla. Dirty Punk ei myöskään kuulosta juuri erilaiselta, paitsi tietysti rumpujen osalta. Biisi on sitä tämän Clashin ”paluuta vanhaan kunnon punkkiin”. On jalkapallokuoroa ja voimakitaraa. Tällaisissa biiseissä eniten ihmetytti, miksi rummut tulivat koneelta. We Are The Clash on oikeastaan samaa osastoa, mutta biisi on hieman nolo, vaikka muistelen siitä 15-vuotiaana pitäneenikin. Do It Now oli myös singlellä ja muutosta ei juuri ole. Cool Under Heat onnistuu olemaan suorempi ja parempi kuin Crapilla. Glue Zombie on taas sitten levyttämättä jäänyt kappale, eikä tämän perusteella ole väliäkään, koska tämä ei tällaisenaankaan vakuuta. Ei myöskään reggae Galleani/Lucky Eight Dub. Eihän tässä juuri muuta vikaa ole kuin yli kuuden minuutin kesto. Tulee vähän mieleen bändin aiemmat levyt, tämä olisi voinut olla vaikkapa Sandinistalla. Uuden Clashin muita biisejä ei oikeastaan voi verrata vanhaan tuotantoon, koska esim. punkbiisit jäävät selvästi jälkeen kahdesta ekasta LP:stä ja London Callingiin ei voi verrata mitään biisiä. Lähimmäksi mennään kahta edellistä eli Sandinistaa ja Combat Rockia. Tämä biisi voisi olla melkein parhammistoa, jos tuo dub-osuus olisi jätetty pois. Mutta tätähän ei Crapilla ole lainkaan.
In The Pouring Rain oli ensimmäinen tämän Clashin uusi biisi, jonka kuulin eräältä bootlegilta. Itse levylle biisi ei päässyt, mutta itse asiassa ihan hyvä on tämäkin, paitsi yli viiden minuutin kesto, koska biisissä ei sinänsä tapahdu mitään erikoista. This Is England sitten taas on hassu tapaus. Pidän single- ja LP-versiosta enemmän. Tässä mennään nopeammin eteenpäin ja ei sinänsä mitään vikaa ole. Kyse on vain siitä, että biisi oli silloin jo upea ja versioon tottui. Tässä nuo oikeat rummut kuulostavat oudoilta. Kaipa tähänkin tottuisi. Three Card Trick oli LP:n parhammistoa, eikä juuri erilainen ole, paitsi säkeistön ska-keinuntaa tässä ei ole. North And Shoutin lauloi kitaristi Nick Sheppard ja biisi oli myös levyn parhaasta päästä. Siinä biisi on hidas, mutta tässä mennään nopeasti ja hitto vie, tässähän se toimii. Tämähän on levyn ehdottomasti paras biisi ja tämä versio olisi pitänyt julkaista vaikkapa singlenä.
Life Is Wild on parempi kuin LP:n versio ja tässä taas oikeiden rumpujen voima näkyy. Ei tämä Clashin versio olisi ollenkaan huono ollut, jos levyllä olisi tätä instrumentaali- ja sovituspolitiikkaa toteutettu. Pouring Rainin ensiversio on nopeampi ja lyhyempi ja tällaisenaan olisi voinut hyvin itse LP:lle päätyäkin. Fingerpoppin’ oli mielestäni Crapin ehkäpä toiseksi huonoin biisi ja vaikka tämä on parempi ja jämäkämpi, ei se paljoa auta. National Powder on taas näitä mitä en muista kuulleenikaan. No, koska biisi on tässäkin varsin heppoinen, niin Crapilla ilmeisesti jälki olisi kuuntelukelvotonta. Seize The Worldista voi oikeastaan sanoa samaa, vaikka kuulostaakin kivalta punkilta. Sitten on katusoittoversiot Movers & Shakersista ja North & Southista. Nämä versiot eivät kyllä voi olla noilta keikoilta, koska soundit ovat aika selkeät, eikä yleisönkään ääniä kuulu. Minulla ei siis tätä levyä itselläni ole, tämä oli aika pian loppuunmyyty ja siinä on varmaan tarkemmin asioista kerrottu, mutta ilmeisesti nämä biisit on äänitetty studiossa, tai ainakin jälkiäänitetty (suurimmaksi osaksi!). Levy päättyy Forward Dubiin, joka ainakin kuulostaa liveltä, mutta onko se? Ilmeisesti ei.
No niin, tämä pitäisi jokaisen Cut The Crapiin aikoinaan pettyneen kuulla. Eivät kaikki biisit vieläkään herää eloon, mutta kyllä ne huonoimmatkin paremmalta kuulostavat ja osa todellakin sellaisilta, mitkä olisivat suorastaan huutaneet tätä kohtelua! Vielä jos Strummerin laulu ei välillä kuulostaisi kuin jostain tunnelista tulevalta, niin tämä voisi olla jopa ihan perkeleen hyvä!
-V. Vahtera
