Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimet esiintyvät Ukrainan lasten hyväksi

Aiheeseen liittyvää

Nemi: Onni onnettomuudessa

Norjalaisen Lise Myhren piirtämän Nemi -sarjakuva-albumin lukeminen pitkän tauon jälkeen on todellakin kuin törmäisi vanhaan hyvään ystävään.

EDDIE & THE HOT RODS: Why Should I Care / A Million Miles Away (Hiljaiset Levyt HIKS-086) 7″ 2023

Eddie & co on tehnyt toisen sinkkunsa Hiljaisille Levyille. A-puoli on loistava, alunperin Pete The Meat & The Boysin biisi, joka on alunperin sen toimesta levytetty jo 1978, mutta julkaistiin vasta kuluvalla vuosituhannella.

TV SMITH: Generation Y (Hiljaiset Levyt HIKI-073) 2022

TV Smith on suomalaisille jo aika tuttu, ainakin tietyissä piireissä. Mieshän on keikkaillut täällä lukemattomia kertoja yksinään tai vaikkapa Punk Lurex OK:n kanssa, jonka kanssa teki myös EP:n.

Ahven-yhtyeen paluu

Toimitustamme lähestyi Ahven-yhtye, joka on tehnyt paluun 2021 noin viidentoista vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen kokoonpano ja roolit ovat edelleen samat kuin ensimmäisen tulemisen (1999-2005) aikaan.

Jaa somessa

Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimet esiintyvät lauantaina 12.3. Suvilahden Tiivistämöllä.

Tapahtuman järjestävät Stupido Productions ja Helsingin nuorisopalvelujen Tiivistämö, yhteistyössä Tiketin ja Radio Helsingin kanssa. Lavalla nähdään mm. vastikään pitkältä keikkatauolta palannut 22 Pistepirkko. Tapahtuman tuotot ohjataan Ukrainan sodasta kärsineiden lasten ja nuorten avuksi.

Hyväntekeväisyyskonsertti

Stupido Productions ja Tiivistämö yhdistävät voimansa Ukrainan sodasta kärsivien lasten ja nuorten hyväksi.

”Saimme yhteydenoton Stupidolta ja halusimme heti tarttua siihen. Tiivistämö on osa Helsingin nuorisopalveluja ja tuntui tärkeältä auttaa Ukrainan lapsia ja nuoria,”

kertoo tuottaja Janne Friman Tiivistämöltä.

Kotimaisen vaihtoehtomusiikin kärkinimet esiintyvät tapahtumassa ilman esiintymispalkkiota. Lavalla nähdään niin tuoreempia indie-yhtyeitä, kuin legendaarisiakin kokoonpanoja, kuten helmikuussa uuden levyn julkaiseva 22 Pistepirkko, jolle kyseessä on kevään ainoa live-esiintyminen Helsingissä. Muut esiintyjät ovat Bad Sauna, Plutonium 74, Pelle Miljoona, Pekko Käppi ja Sekret Teknik. Illan juontaa Njassa.

“Nyt on mahdollista auttaa nauttimalla elävästä musiikista,”

Friman kannustaa.

Osallistua voi myös kotisohvalta streamin välityksellä. Tapahtumaan on myynnissä 20 euron hintainen peruslippu sekä 50 euron hintainen kannatuslippu. Lipputulot ohjataan lyhentämättömänä Unicefin kautta Ukrainan lapsille ja nuorille.

Indies for Ukraine -hyväntekeväisyyskonsertti la 12.3 klo 19

Konsertti järjestetään Tiivistämöllä, Helsingin Suvilahdessa. Konsertin ikäraja on K18. Stream-konsertti on katsottavissa 24 tunnin ajan.

Pääsyliput

Liput 20€
Kannatuslippu 50€
Eteispalvelumaksu 3€
Stream-lippu 20€
Stream-kannatuslippu 50€

Lipputulot ohjataan lyhentämättömänä Unicefin kautta Ukrainan lapsille ja nuorille.

Lähde Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

spot_img