Jazzmaailman suuri jättiläinen, saksofonikolossi Sonny Rollins on poistunut keskuudestamme 95 vuoden ikäisenä. Rollins oli muusikko, joka kosketti syvästi kymmenien tuhansien ihmisten elämää – mukaan lukien omaani. Hänen intohimoinen täydellisyyden etsintänsä jätti musiikkihistoriaan lähtemättömän jäljen.
Pori Jazz 1979 sytytti elinikäisen kipinän
Minulla ei ollut vielä mitään käsitystä Rollinsista, kun 16-vuotiaana kesämökillä manguin isää viemään minut Pori Jazzeille vuonna 1979. Konsertissa esiintyivät myös oivalliset Tony Williams Lifetime ja Lionel Hampton Orchestra, mutta Sonny sytytti minussa elinikäisen kipinän. Muistan elävästi ajatelleeni: ”Tämä on erilaista jazzia, ymmärrän missä mennään.”
Tuosta konsertista on nyt kulunut jo 47 vuotta, mutta Don’t Stop the Carnival soi paluumatkalla päässäni ja soi siellä vieläkin. Vuosi tuon totaalisesta kokemuksen jälkeen hankin ensimmäisen oman saksofonini.
Melodisuuden ja jykevän soundin mestari
Mikä oikein on Sonnyn salaisuus? Hänestä puhutaan usein samassa yhteydessä saman aikakauden toisen jättiläisen, John Coltranen kanssa. Vertailu on harvoin tuloksellista ja kenties aiheetontakin, mutta kun Coltranen taide perustuu usein niin sanottuun modaaliseen eli asteikkoihin pohjautuvaan ilmaisuun, itse kuulen Rollinsin soitossa ennen kaikkea melodisuutta. Se on väkevää, sointuharmonioihin ja melodisiin yllätyksiin perustuvaa iskostuvaa tyyliä – välillä jopa lastenlaulumaista tai humoristista.
Alkuvuosien soitto oli teknisesti kilpailuhenkisempää, mutta yhtä lailla jykevää. Tältä ajalta suosikkini on rumpali Max Roachin Max Roach + 4 -levy, jolla Sonny soittaa bändin jäsenenä. Soundi on uskomaton, tukeva kuin lankku, ja soolot upeasti jäsenneltyjä kokonaisuuksia. Rollins oli isokokoinen mies, joka kehitti isoa soundiaan koko elämänsä ajan.
Kuulen Sonnyn musiikissa jotain samaa kuin ihailemassani Ernest Hemingwayssa. Soitto on usein karua ja tiivistettyä, mutta soolot ovat niin mielikuvitusrikkaita, että ne kuulostavat etukäteen sävelletyiltä. Blue Noten julkaisema Live at the Village Vanguard on jännittävä tallenne, koska se on toteutettu triolla eli pelkällä kontrabasso- ja rumpu-taustoituksella. Sitä kuunnellessa ymmärtää, miten Rollins osaa pitää kuulijan kelkassa mukana kehittyneimpienkin sointukäännösten kohdalla.
Elämää suurempaa täydellisyyden etsintää
Rollinsin musiikki on monimuotoista ja yltää helposti free jazziin asti. Itseeni tekee suuren vaikutuksen yllätyksellinen soittotapa ja fraseeraus, jossa osia soolon sisällöstä jää tutuksi musiikilliseksi pääomaksi mielen sopukoihin. Rollins saattoi usein aloittaa kappaleen soittamalla teeman kaksi kertaa peräkkäin, varioiden sitä toisella kierroelsellä. Ikään kuin hän kertoisi kuulijalle: ”Kuunnelkaa melodia ja soinnut tarkkaan, jotta tiedätte, mihin nojaan sooloni.”
Rollinsin kahden vuoden mittainen soiva retriitti Williamsburgin sillalla on lajissaan jazzin luomisen sankaritarina, joka lisää hänen ympärilleen tarunhohtoista sädekehää. Itse tarinaa voisi silti käsitellä vähemmän ja kuunnella The Bridge -levyä enemmän.
Sonny Rollinsin ura oli jatkuvaa itsensä kehittämistä, eteenpäin pyrkimistä ja intohimoista täydellisen soolon sekä soinnin etsimistä. Tulevat muusikkosukupolvet tulevat allekirjoittamaan sen, että tämä täydellisyyden etsintä jalosti häntä vuosi vuodelta paremmaksi muusikoksi. Toisaalta kuuntelijan näkökulmasta Rollins saavutti täydellisyyden monta kertaa.
Sama efekti toistui, kun pääsin kokemaan Sonny Rollinsin livenä Espoon April Jazzissa vuonna 1998. Vaikutus oli täsmälleen sama kuin 19 vuotta aiemmin: ihailua, riemua ja kiitollisuutta. Sonny Rollinsin soitossa on jotain elämää suurempaa, joka kumpuaa syvästä tunteesta ja ymmärryksestä. Loppuun asti hiottu tekniikka oli hänelle vain keino vapautua rajoitteista.
Suuri opetus: Luota itseesi
Olen kiitollinen Sonnylta oppimistani asioista ja asenteesta. Suurin opetus itselleni on ollut se, että täytyy unohtaa muiden puheet ja luottaa itseensä. Hyvin harva taiteilija pystyy elämään näinkin pitkän ja hedelmällisen elämänkaaren.
Pistän tänään levyt soimaan, ja suosittelen teitäkin tekemään samoin. Itselläni ensimmäisenä soittovuorossa on Saxophone Colossus and More.
Lepää rauhassa, saksofonikolossi. 7.9.1930 – 25.5.2026.
-Petri Viitala
P.S Katso alta taltiointi vuosilta 1965 ja 1968:
