Punk-yhtyeen alkujuuret
Boysin alkujuuret ovat vuodessa 1971, jolloin Lontoossa perustettiin New York Dolls -tyylinen rock’n’roll- ja poseerausbändi Hollywood Brats. Yhtyeen nimi oli aluksi Queen, mutta tietystä syystä tämä muutettiin, kun seuraavana vuonna perustettu samannniminen yhtye alkoi saada enemmän suosiota (HB:lla ei suosiota pahemmin koskaan ollutkaan).
Yhtyeessä toimi kosketinsoittajana tuleva Boysin voimahahmo, Norjasta kotoisin oleva Casino Steel (oik. Stein Groven). Kasassa bändi oli parisen vuotta ja postuumisti vuonna 1975 julkaistiin heidän ainoa LP:nsä Grown up wrong, tuolloin kylläkin vain Norjassa ja nimellä Andrew Matheson & The Brats (Matheson oli bändin laulaja ja Steelin kanssa yhdessä vastasivat omista biiseistä).
Levyllä on mukana jo tulevia Boysinkin sittemmin levyttämiä kappaleita sekä bändin tunnetuimmaksi noussut kappale, Crystalsin Then he kissed me, muuttamatta pronominia sheksi. Se julkaistiin sinkkuna Cherry Redin toimesta 1979 B-puolellaan tuleva Boys-kappale Sick on you. LP julkaistiin sitten laajemmaltikin vuonna 1980 ihan tuolla Hollywood Brats-nimellä. Alkuperäisestä joutuu maksamaan jotain tuhatta euroa, jos haluaa moisen sillä hintaa ja yleensä sen mistään löytää.
HB:n levittyä Steel tutustui Matt Dangerfieldiin, jolla oli oma studio. Siellä syntyi legendaariseksi noussut bändi London SS, joka ei kuitenkaan saanut juuri mitään aikaan. Kokoonpanoissa vilahti monia tulevia punkin kärkinimiä, kuten Tony James (Generation X), Steve James (Damned) ja vaikkapa pari Clashin tyyppiä, ainakin Mick Jones ja Paul Simonon. Heidän joukossaan eräässä kokoonpanossa olivat myös Steel, Dangerfield ja tuleva Boys-kitaristi John Plain. London SS ei tunnetusti tehnyt yhtään keikkaa ja Steel ja Dangerfield päättivät perustaa uuden bändin yhdessä entisen Hollywood Brats-laulaja Andrew Mathesonin ja rumpali Geir Waaden kanssa. Myöhemmin mukaan tuli myös Plain.
Boys syntyy
Kun Waade ja Matheson saivat pian tarpeekseen muodostui kesällä 1976 klassinen Boys-kokoonpano, jossa Steelin (kosketinsoittimet), Dangerfieldin (kitara & laulu) ja Plainin (kitara) lisäksi soittivat rumpali Jack Black (Jacek Lempicki, vanhemmat olivat Puolasta) ja laulaja-basisti Duncan ”Kid” Reid. Matheson teki soololp:n vuonna 1979 ja muutti Kanadaan mistä oli kotoisinkin ja teki siellä vielä toisenkin soololevyn ennenkuin muutti takaisin Englantiin, jossa julkaisi kirjan Hollywood Bratsin vaiheista vuonna 2015.
The Boysin ensikeikka oli Lontoon Islingtonin Hope & Anchor pubissa lokakuussa -76. Tästä alkoi tiivis keikkailu, jonka seurauksena Boys oli ensimmäisiä levyttämään päässeitä punkbändejä (vaikkei karkeasti ottaen punkkia ollutkaan yhtyeen laulumelodiat moniäänisine taustalauluineen olivat kaikuja 60-luvulta, tekstitkin kertoivat pitkälti tytöistä, soundit ja biisien nopeus sitten olivat silkkaa punkkia) ja kuulemma ensimmäinen, joka teki LP-sopimuksen.
Oli miten oli, ei heidän LP:nsä kuitenkaan ensimmäisenä ilmestynyt. Ja yhtyeen levy-yhtiön valinta osoittautui erittäin huonoksi, sillä se oli NEMS, jolla ei tuolloin tainnut olla tallissaan kuin Black Sabbath (vai oliko sitäkään). Polydor, joka sai mm. The Jamin, olisi ollut valmis ostamaan sopimukseen, mutta NEMS ei suostunut. Yhtyeen tarina olisi voinut olla aivan erilainen, jos näin olisi käynyt, mutta kun ei käynyt.
I don’t care
Boys levytti ensimmäisen singlensä I don’t care/Soda pressing (alunperin So depressing!) helmikuussa -77 ja kaupoissa se oli pari kk myöhemmin, jonka jälkeen Boys kiersi Englantia JJ Calen lämmittelijänä. Single ei maailmoja valloittanut, ihan ok se debyytiksi kuitenkin on ja julkaistiin Englannin lisäksi mm. Australiassa ja Portugalissa ja 2021 singlestä on tehty uusintapainos Saksassa.
Biisit levytettiin uudelleen yhtyeen ensi-LP:lle. Toukokuussa he äänittivät kahdessa päivässä debyyttialbuminsa, mikä oli kuitenkin kaupoissa vasta syyskuussa. Yhtye ei ollut tyytyväinen Pete Gagen tuotantoon ja levyä miksailtiin ja uudelleensoitettiinkin kauan. Ennen LP:tä ilmestyi heinäkuun lopussa loistava single First time (suomeksi tehnyt Pojat; Eka kerta, myös Wanna Bees on tämän Suomessa levyttänyt, mutta ihan alkuperäiskielellä) B-puolellaan ei LP:lle tulevat Turning grey ja Whatcha gonna do, jotka selvästi kalpenevatkin A-puolen rinnalla.
Tämä tarttuva popbiisi oli Soundsin viikon single ja tämän biisin takia Boys kutsuttiin ekoihin Peel-sessioihin. Single ehti edetä listalle sijalle 77…, mutta, mutta, sitten kuoli Elvis. Tämä merkitsi sitä, että NEMS oli RCAn jakelussa ja yhtiö keskittyi Elviksen levyjen painatuksiin. Boysin sinkkua ei siis löytynyt enää mistään ja lupaavasti alkanut nousu tyssäsi siihen.
LP julkaistiin vihdoin 9.9. ja sekin ehti nousta sijalle 50., mutta se poistettiin pian kaupoista Elviksen levyjen tieltä ja luonnollisesti tippui listoilta, koska sitä ei saanut mistään. Levy on kyllä todella hyvä. Vaikka ainoa ”Honest” John Plainin biisi First time nouseekin selvästi parhaimmaksi (yhtyeen pääbiisintekijät olivat Dangerfield ja Steel), se ei suinkaan ole levyn ainoa hyvä biisi, vaan esim. Box Number ja Cop cars omaavat hyvän melodian, vaikka monet kappaleet ovatkin suoraa rytyytystä. Kyllä näistä silti 60-luvunkin hengen löytää päivitetyin soundein. Kaksi biiseistä on vanhaa Hollywood Bratsia; Tumble with me ja Sick on you, tekijöinään Matheson ja Steel. Mukana on myös Beatlesin I call your name, joka tukee käsitystä.
Yobs
Koska levyt hävisivät kuin tuhka tuuleen, Boys alkoi kasvattaa suosiotaan rajulla keikkailulla eri puolella Eurooppaa. Joulukuussa bändi aloitti jokavuotiseksi tulevan perinteen eli muutti nimensä Yobsiksi (öykkärit) ja teki joululevyn. Ilmestyi single Run Rudolph run/Worm song, A Chuck Berryä ja B oma biisi. Itselleni eivät nämä Yobs-tuotteet paljon mitään merkitse, ovatpahan vaan nyt mukahassuja renkutuksia. Äijien nimetkin muuttuivat Yobsin levyillä muotoihin Kid Vicious, Ebenezer Polak, Noddy Oldfield, Baron von Bratboy ja H.J. Bedwetter. No, nimet ainakin olivat hassuja.
Alternative Chartbusters
Ennen Yobs-singleä Boys oli kuitenkin jo aloittanut uuden LP:n teon Walesin Rockfiel-studiolla marraskuussa -77. Esimakua saatiin helmikuussa -78 singlen Brickfield nights/Teacher’s pet muodossa. Brickfield nights on jälleen kerran täydellinen popbiisi, tekijöinä Steel/Dangerfield, B-puolesta, joka ei LP:lle tullut, vastaa loppukolmikko. Ja jälleen kerran ostava yleisö pysyi kaukana. Suomeksi A-puolen levytti tietenkin Pojat, nimellä Utajärven yöt.
Maaliskuussa ilmestyi sitten Boysin ehkäpä paras LP Alternative chartbusters. Mikä mahtoi ihmisiä vaivata, koska LP floppasi. No Nemsillä oli tietysti osuutta asiaan, etenkin levyn markkinointiin.
Bändi itse kuitenkin keikkaili ahkerasti mm. Ramonesin kanssa. Kuunnelkaa vaikkapa em. Brickfield, Backstage pass, Heroine (hidas balladi), Classifdied Sue tai melkein mikä tahansa tältä klassikolta! Vieraita biisejä ovat Bobby Rydellin Sway ja Holliesin Stop stop stop. Plain on tehnyt biiseistä 3, tällä kertaa niiden joukossa ei First timen veroisia ole, mutta TCP:n levytti Pojat nimellä RUK. Reid on tehnyt yhden ja loput ovat taattua Steel/Dangerfield-laatua. Brickfield nightsista ja Swaysta on olemassa myös videot. Levyn tuotti Boys itse. John Peel sentään tykkäsi ja Boys teki toisen Peel-sessionsa toukokuussa -78.
To Hell
Jo kesällä Boys palasi Rockfield-studiolle tekemään kolmatta LP:tään (työnimellä Junk). Viikossa he saivat nauhalle 15 biisiä, mutta NEMS kieltäytyi maksamasta studiolaskua ja niinpä studio kieltäytyi luovuttamasta nauhaa. Tästä tuohtuneena yhtye meni lakkoon, kunnes NEMS päästi heidät irti sopimuksesta. Dangerfield oli säästänyt biisien monitorimiksauksia ja 90-luvulla näitä biisejä ilmestyi kokoelmilla Odds & sods ja Punk rock rarities sekä myös levy To Hell with the Boys – The original mix.
Tällä luppoajalla Plain ja Black perustivat yhdessä Zig Zagin toimittaja-laulaja Alan Angerin, pianisti Mark Harrisonin ja basisti Phil Spaldingin kanssa Rowdies-yhtyeen, joka levytti -79 singlen She’s no angel (ei Heavy Metal Kidsin, jonka Mike Monroekin levytti, vaan Plainin oma)/Had me a real good time (tämä taas on vanha Faces-biisi) Teenage depression-yhtiölle.
Vuotta myöhemmin single ilmestyi Beggars Banquetilla ja yhtyeen nimi oli muutettu Cockney’n’Westerniksi. Joulukuussa -78 ilmestyi kuitenkin NEMSille vielä Yobs-single Silent night/Stille nacht. Molemmat biisit lauloi Plain, B-puoli siis saksaksi, vaikkei hän kieltä osaakaan. No, puolentoista vuoden tauon jälkeen Boys oli vapaa sopimuksesta ja yhtyeellä oli uusi yhtiö, Safari, sekä uusi, Norjan Trondheimissä äänitetty LP, To Hell with the Boys. Heavyyn bändi ei ollut siirtynyt, vaan levyn nimi johtuu norjalaisesta Hell-nimisestä pikkukaupungista, jonka juna-asemalla levyn sisäpussi on kuvattu.
Biisit ovat samoja kuin NEMSille nauhoitetussa levyssä, mutta niitä on vain 10 ja tietysti ne ovat eri kuuloisia. Kamikazella laulaa ekan kerran päälaulua Plain. Single Kamikaze/Bad day, joka ilmestyi viikkoa ennen LP:tä, nousi indielistoilla sijalle 9, mutta itse en siitä kauheasti jaksa innostua, enkä B-puolesta, joka myötäilee Whon My generation-kuviota.
Boys esiintyi tammikuussa 1980 The Old Grey Whistle Testissä esittäen Kamikazen. Itse LP:n ensimmäisessä 5000:n painoksessa oli mukana 16-sivuinen nuottivihko. Levy on tietenkin pääosin hyvä, mutta edellisen tasolle ei päästä. Joukossa on parasta a-luokkaa olevia biisejä, kuten tuleva single Terminal love (Pojat levytti sen nimellä Terminaaliin), See you later, Independent girl tai You can’t hurt a memory, joista 2 viimeistä ovat balladeja. Joukossa on kyllä myös suht tylsiä biisejä, kuten em. Kamikaze, ei tuo Plainin laulukaan kauheasti innosta, koska bändissä on oikeasti hyviä laulajia.
Mistä tulikin mieleeni, että levyn tuottaja Björn Nessjoe ei pitänyt Reidin äänestä ja olisi halunnut Dangerfieldin laulavan kaikki biisit. No pidän kummastakin ja lopulta Reid lauloi 2 biisiä, Terminal loven ja Rue Morquen. Sabre dance on tietenkin se vanha aram Khatchaturianin kappale ja toinen (melkein) cover on Jim Penfold & Hollywood Killersin Waiting for the lady, jonka ovat tehneet Penfold ja Reid. Hollywood Killers ei tuota kuitenkaan silloin julkaissut, joten tämä on sen eka julkaistu versio.
Myohemmin Reid liittyikin kyseiseen orkesteriin ja olipa siinä jo pistäytynytkin 70-luvulla. Hollywood Killersin -79 tehty versio löytyy viimein digilevyltä Early daze vuodelta 2015. To Hell with the Boys oli muistaakseni indielistoilla parhaimmillaan neljäs. Tärkeintä kuitenkin oli, että Boys oli päässyt eroon NEMSistä ja sai suurin piirtein vapaat kädet touhuihinsa.
-79 oli ulkona myös uusi Yobs-single, Safarilla luonnollisesti; Rub-a-dum-dum/Another Christmas. Loppuvuodesta ilmestyi vielä silloisen Lurkersin viimeinen single New guitar in town/Little ol’ wine drinker me, jossa toisena kitaristina on Plain, joka oli myös liittynyt yhtyeeseen. Lurkersin rumpali Esso on myös sanonut, että Plain oli osasyy Lurkersin hajoamiseen, sillä hän ja basisti Nigel Moore eivät tulleet hänen kanssaan toimeen ja Plain olikin vaatinut näiden erottamista.
Seuraavana vuonna Lurkers-kitaristi Pete Stride ja Plain julkaisivat LP:n New guitars in town, jolla on tietenkin tuo MELKEIN samanniminen biisi ja muutama muu Boys- ja Lurkers-repertuaarin biisikin. Sinkulla he julkaisivat B-puolella merkittävimmän kappaleensa Jimmy Brown, joka on Steelin Boysille tekemä biisi, jota Boys ei jostain syystä tuolloin julkaissut, vaikka se äänitettiinkin noihin aikoihin, tämä on biisin ensimmäinen julkaistu versio. Levyllä on rummuissa Jack Black.
Tammikuussa -80 Boys lähti Englannin kiertueelle Ramonesin kanssa ja helmikuussa oli ulkona tuo loistava Terminal love (vähän lyhyempänä versiona kuin LP:llä) B-puolenaan LP:ltä löytymätön I love me. Vaikka Plain ei laulajana minua ole vakuuttanutkaan (päälauluthan jakautuivat yleensä Reidille ja Dangerfieldille), niin Terminal love osoittaa taas, että biisintekotaitoa on, olkoonkin että biisissä on vain 3 sointua ja ne noudattavat First timen kuviota. Biisi esitettiin myös Old Grey Whistle Testissä vähän ennen sen ilmestymistä tammikuussa 1980. Single oli indielistan 32. ja samassa kuussa he tekivät kolmannen radiosessioninsa.
Jimmy Brown
Äsken mainittuun Jimmy Browniin palatakseni, on aivan käsittämätöntä, että biisiä ei julkaistu tuolloin. Kyse oli siitä, että sitä vastusti Dangerfield, joka ei pitänyt tekstistä, eikä siitä, että taustalauluissa on joku muu kuin bändiin kuuluva (vastaanottoapulaistyttö Marquee-studioilta). Boysin versio on ensimmäisen kerran julkaistu levyllä vuonna 1990 kokoelmalla Odds & sods. Suomeksi biisin teki tietenkin Pojat nimellä Pasi Virtanen ja se nousi täällä listaykköseksi, mitenköhän olisi Boysille käynyt?
Boys Only
Jimmy Brownin sijaan Boys teki keväällä uudeksi singlekseen vanhan Arthur Alexanderin biisin You’d better move on B-puolenaan oma Schoolgirls, jonka ovat tehneet Plain, Steel ja Dangerfield. Siitä julkaistiin myös toinen versio, jonka B-puolella on Kamikaze. Single nousi kylläkin indielistalla sijalle 30, mutta on aika turha tekele.
Tämän jälkeen Steel lähti yhtyeestä ja muutti takaisin Norjaan alkaen tekemään yhteistyötä entisen Heavy Metal Kids -laulaja Gary Holtonin kanssa, joka vähän myöhemmin oli maailmantähti Näkemiin vaan muru -tv-sarjassa. Holtonille oli myös tarjottu paikkaa AC/DC:n laulajana Bon Scottin kuoltua, mutta hän ei saapunut koelauluihin. Yhdessä he tekivät monta levyä (joilta löytyy mm. tuo Jimmy Brown) ja nousivat Norjassa supertähdiksi myyden yli miljoona levyä.
Valitettavasti Holton kuoli 25.10.1985. Steel jatkoi tehden levyjä mm. toisen norjalaisen Claudia Scottin kanssa. Ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1990 ja sen jälkeen yhtyeeksi muodostui Casino Steel & The Bandits, joka keikkaili Suomessakin. Banditsien kanssa hän teki 2 levyä, joista ensimmäisellä on mukana vanha Mott The Hoople jne. mies Mick Ronson. Levyiltä löytyy myös vanhoja Boys-biisejä.
Steel on tehnyt eri tahojen kanssa niin paljon levyjä, ettei niitä tähän viitsi listata. Boys jatkoi nelimiehisenä ja lähti Ranskan kiertueelle saksofonisti Steve ”Rudi” Thompsonin (ex-X-ray Spex, myöh. Members) kanssa ja esiintyivät Saksan TV:ssä esittäen You’d better move onin toukokuussa 1980.
Vaikka Steelissä oli menetetty vahva biisintekijä, pystyi yhtye tekemään yhä laatutavaraa. Tästä osoituksena lokakuussa ilmestynyt single Weekend/Cool, jonka biisit ovat Dangerfieldin tekemiä. B-puoli ei kauhean ihmeellinen ole, mutta A-puoli on Boysin parhaimmistoa yksinkertaisella kolmisointuisella kierrollaan ja siitä tehtiin myös video. Video on yhtyeen ensimmäinen ns. juonellinen ja sen on kuvannut Stephen Waldorf, jonka poliisi ampui kuoliaaksi 26-vuotiaana tammikuussa 1983 sekoitettuaan hänet karanneeseen vankiin nimeltä David Martin. Single oli jopa Radio 1:sen viikon single, mutta hittiä siitä ei tullut.
Loppuvuodesta ilmestyi Yobsin LP Christmas album, siis ilman Steeliä. Sitten tammikuun 30. 1981 ilmestyi Boysin tuon ajan viimeinen LP Boys only ja single Let it rain/Lucy, jonka B-puoli ei ole LP:llä. Omassa levyssäni lukee kylläkin 1980, mutta viralliset tahot väittävät tuon päivämäärän oikeaksi. Singlellä Steel on vielä biisintekijänä Dangerfieldin kanssa.
Nyt kun Steel oli poissa, päävastuu oli Dangerfieldillä. Plain on tehnyt 2 biisiä jotka eivät ole mistään kotoisin ja yllättäen Jack Black on tehnyt 2 biisiä Plainin kanssa ja yhden yksin. Yksin tekemänsä Satisfaction guarenteed on levyn parhaimmistoa, kuten myös toinen Plainin kanssa tehty, Poor little rich girl. Miss you sitten on taas typerä kunnianosoitus -79 kuolleelle John Waynelle. Vieraana biisinä on Sam Cooken Wonderful world. Loput 5 on Dangerfield tehnyt yksin ja ne ovat pääasiassa hienoja popbiisejä, kuten Weekend, Wrong arm of the law tai Gabrielle. Kuitenkin LP on yhtyeen heikoin ja tuttuun tapaan se floppasi. Safari sai tarpeekseen ja yhtye oli ilman levy-yhtiötä.
Lopunajan meiningit
Boys muuttui entistä radikaalimmin; ensin tuli toisiin (!) rumpuihin Chelseasta tuttu Chris Bradford ja kun Reid lähti maaliskuussa -81, hän siirtyi bassoon. Lauluun otettiin Lurkersin laulaja Howard Wall, joiden kanssa lähdettiin kera Membersin kahdelle New Yorkin keikalle (Black ei lähtenyt, joten Bradford rummutti ja Reid palasi noille keikoille) ja Euroopan kiertueelle. Tätä kokoonpanoa olisi ollut mielenkiintoista kuulla, koska ainakaan Lurkersin perusteella Wall ei ollut lainkaan sopiva laulaja Boysiin.
Yhtye kuitenkin hajosi tehtyään vielä kiertueen Espanjassa joskus loppuvuodesta -81. Yobs teki vielä joulusinkun Yobs on 45/Ballad of Warrington (B-puolen laulaa Black, joka ei Boysissa koskaan laulanut) Fresh-merkille ja se oli sillä erää siinä.
Ja sen jälkeen
Reid oli jo vuonna -80 tehnyt 2 singleä ystävänsä Penfoldin kanssa yhtyeessä Speedos, nyt hän liittyi tämän Hollywood Killersin vuosiksi 1981-1984, jonka aikana he tekivät 2 singleä, joista ainakin toisen A-puoli No joke on Reidin tekemä ja hän myös laulaa sen. Sitten hän meni yliopistoon ja soitot saivat hetkeksi jäädä. Jatketaan niistä myöhemmin, koska Boyskin ehti palata hänen kanssaankin ennen Reidin hienoa soolouraa ja yhtyettä Duncan Reid and the Big Heads.
Jack oli kehitellyt lautapelin nimeltä Tightlines ja oli saanut sopimuksen sen julkaisemisesta. Muitakin pelejä hän oli kehitellyt, soittamista hän ei enää muissa bändeissä jatkanut. Hän joutui 90-luvulla 102:ksi päiväksi linnaan Puolassa yrittäessään salakuljettaa hassista.
Plain oli mukana Dirty Strangersissa ja teki Mannish Boysin kanssa LP:n Penetration sensation vuonna 1985. Darrell Bathin kanssa hän perusti Crybabysin vuonna -90 ja he tekivät kaksi pitkäsoittoa (joista toinen kuitenkin ilmestyi vasta 2000) ennen kuin Bath liittyi uudelleenkoottuun Dogs D’amouriin 1992. Yhtye teki myös comebacklevyn ilman Bathia vuonna 2016.
Noita levyttäneitä bändejä on hänelläkin vaikka kuinka paljon, esim. HJP & Friends, HJP & Amigos ja joukkoon mahtuu myös Steelin kanssa tehty levy The last rock’n’roll band vuonna 2007. Hän on vieraillut myös Die Toten Hosenin keikoilla ja levyillä; Learning English lesson 1:llä on Brickfield nights ja 125 jahre Die Toten Hosenilla taas First time ja New guitar in town. Vaikka Boys tekikin paluun hän on jatkanut muidenkin juttujen tekemistä koko ajan.
Dangerfield perusti yhdet LP:t tehneet Single Mirrorsin ja The Managementin. Minkä jälkeen hän ryhtyi toimittajaksi. Hän oli myös Steelin kanssa biisintekijänä Christina Lotsan 1981 ilmestyneellä LP:llä Xtina. Single Masturbation boogie/Great big cocks and long bananas oli tullut jo 1979. Kuten noista biisinnimistä ja kummankin levyn kansista (Kristina esiintyy niissä rinnat paljaana) voi päätellä, kyseessä on jonkinlainen pornoprojekti, mutta ei tämä tainnut kummemmin menestyä, koska en ole naisesta mitään kuullut, tämä oli kylläkin jo ennen Sabrinaa ja Samanthaa. En ole kyllä tuota levyäkään kuullut, mutta lieneekö väliäkään.
Noita kahta muuta sen sijaan olen, eivätkä oikein innosta metsästämään levyjä. Managementin That’s not love on Honest John Plainin levyllä Dangerfieldin laulamana ja kuulostaa kylläkin paljon paremmalta kuin alkuperäinen. Olipa Dangerfield myös Lip Servicen (alias Holton & Steel) sinkun Ruby don’t take your love to town tuottajanakin, siis tuon A-puolen.
Ihmisten mielenkiinto Boysia kohtaan ei kuitenkaan ollut kuollut ja vuonna 1989 Link-yhtiö julkaisi uudelleen bändin kaksi ensimmäistä LP:tä lisäbiiseillä. Ekalla oli bonuksena First timen B-puolet Turning grey ja Whatcha gonna do. Alternative… taas sai lisäkseen Brickfield nightsin B-puolen Teacher’s petin ja ennenjulkaisemattoman School daysin. CD-versiossa levyt ovat yhdessä.
Mielenkiintoisempaa oli luvassa vuonna -90, kun tuli julki Die Toten Hosenin laulaja Campinon kokoama LP/CD Odds & sods, joka sisälsi joko ennenjulkaisemattomia tai julkaisemattomia versioita vanhoista biiseistä. Nyt julkaistiin viimein myös Boysin versio Jimmy Brownista. Samana vuonna tuli myös Live at the Roxy April 1977, joka ei todellakaan ole äänitetty tuolloin, vaan Ranskassa v.1980. Casino ei ole mukana (vaikka tiedoissa niin lukeekin), mutta onhan tuo Rudin saksofonin kanssa kokeilu ihan mielenkiintoista.
Ja vielä lisää oli tulossa eli To Hell with the Boysin alkuperäinen miksaus saatiin viimein julki. Näissä on joissain biiseissä eri laulajatkin, eli näissä Duncan laulaa enemmän kuin lopullisessa miksauksessa. Vuonna -93 oli vuorossa yhteis-cd Vibratorsin kanssa bändien BBC-sessioista. Monia kokoelmia siis julkaistiin ja mielenkiintoisimpia ovat tietenkin ne, joissa on ennenjulkaisemattomia biisejä ja niitä jostain syystä aina löytyi.
Vuonna 1996 (tai kai se virallisesti tuli vasta 1997) ilmestyi hieman kyseenalainen ”uusi” Boys-levy. Nimittäin siinä alkuperäinen Boys ilman Jack Blackia Campinon laulamana esittää (paitsi yhden biisin kohdalla) Boys-biisejä unplugged-versioina. En ole levyä kuullut, paitsi tuon Mattin laulaman Independent girlin, enkä kauheasti haluakaan.
1999 Captain Oi! julkaisi yhtyeen kaikki 4 albumia uudelleen CD:inä ja 2 ekaa sisältävät runsaasti bonusbiisejä, osa ennenjulkaisemattomia. Kahdella muullakin on bonuksia, mutta ei mitään uutta. Myös Japanissa kiinnostuttiin, kun Michelle Gun Elephant sai siellä -98 hitin versioistaan biiseistä Soda pressing ja Sick on you. Tämän johdosta paikallinen Vinyl Japan julkaisi v.-99 Boysin versiot 7-tuumaisena singlenä. CD:nä yhtiö julkaisi bändin BBC-sessiot, jotka LP-muodossa oli jaettu kahdeksi erillisesksi vinyyliksi; Peel Sessioniksi ja BBC in concertiksi. Versiot toki poikkeavat levytetyistä, mutta mukana on jälleen myös ennenjulkaisematontakin tavaraa.
Muiden samana vuonna ilmestyneiden kokoelmien lisäksi myös Captain Oin julkaisema Punk rock rarities sisältää pari ennenjulkaisematonta kappaletta, mm. Tammy Wynetten Almost persuaded, jonka myös Holton ja Steel levyttivät.
Boysin uusi suosio Japanissa sai miehet suostuteltua soittamaan siellä kaksi keikkaa (31.7 ja 1.8.1999) Blackin korvasi Steve ”Vom” Ritchie (mm. Wet Dog, Die Toten Hosen, DR & The Medics, Spittin’ Vicars). Keikat olivat erittäin suosittuja ja lisää oli tulossa, noin vuoden kuluttua tästä bändi soitti Espanjassa Holidays in the sun-festareilla ja yllätysvieraana Jack Black tuli soittamaan rumpuja Kamikaze-biisissä.
2001 soitettiin sitten ensi kertaa kotimaassa 20 vuoteen, jälleen Holidays-festareilla. Bändi soitti myös Saksassa, jossa kuvattiin yhtyeen ensimmäinen myyntivideo The Boys Live In Germany 2001. Mukana on biisejä joka levyltä ja lisäksi Yobsia. Tähän voisi mainita, että Yobs oli tehnyt LP:n ja CD:n X-mas 2 vuonna 1991 ja CD:n Leads 3 Amps UTD.0 vuonna 1995 ja lisäksi v. 2000 julkaistiin kokoelma The worst of the Yobs, mutta Yobs ei musiikillisesti ole oikein koskaan kiinnostanut.
Boys kuitenkin innostui levyttämään myös uutta materiaalia. Single Svengerland ilmestyi 2002 Captain Oilla ja oli omistettu Englannin jalkapallojoukkueen valmentajalle Sven Göran Erikssonille (muuten ensimmäinen ulkomaalainen Englannin valmentaja). Biisi on uudelleen sanoitettu versio toka levyn Cast of thousandsista. Lisäbiiseinä oli uusi Only a game ja karaoke-versio Svengerlandista. Levy kuitenkin vedettiin pian markkinoilta, koska Svengerlandissa käytettiin teemaa, johon EMI ei antanut lupaa.
Boys myös osallistui Ramones-tribuutille, jolla soittavat biisin Touring, en kuitenkaan tiedä missä lukuisista Ramones-tribuuteista se on, kun en löytänyt sitä yhdeltäkään, sen sijaan se on Casino Steelin kokoelmalla Past the point of no return v. 2012.
Boysillekin oli tehty tribuuttilevy Satisfaction guaranteed vuonna 1997 ja siinä on mukana mm. Pojat, Die Toten Hosen, Nomads ja Sator. Kokoelmalevyjä ilmestyi yhä, yksi jopa Argentiinassa, jolla on bonuksena kaikki yhtyeestä kuvatut videot: Sway, Brickfield nights, Weekend ja Brickfieldin vuoden -96 versio, jossa on siis Campino.
Vuonna 2006 Captain Oi julkaisi yhtyeen 30 vuotta sitten alkaneen uran kunniaksi ekan levyn juhlapainoksena, jossa biiden bonuksen lisäksi on 12-sivuinen vihko, jossa on mm. sanat. Samana vuonna ilmestyi myös DVD, jonka sisältö on muuten sama tuon aiemmin julkaistun videon kanssa, mutta lisänä on bändin keikka Ramonesin lämmittelijänä tammikuussa 1980.
2008 ilmestyi jälleen uusi tupla-CD-kokoelma, jossa on mukana 6 ennenjulkaisematonta demoa vuosilta 1976-1980 mistäs niitä riittääkään? Yksi biiseistä on Casinon vanhalle bändille tehty kunnianosoitus Hollywood Brats vuodelta -77 ja sehän löysi tiensä Alternative chartbustersille nimellä Neighborhood Brats. Samana vuonna saksalainen Still Unbeatable Records julkaisi sitten 7-tuumaisena singlenä tämän Jimmy Brownin B-puolellaan Walk my dog ja I love me.
Boys jatkoi keikkailua, Plain teki tuolle edellämainitulle yhtiölle soololevyn ja kehiin ilmestyi myös Mattless Boys, jossa siis soitti tuonhetkinen Boys ilman Dangerfieldia, jonka tilalla oli Petter Baarli. Yhtyeen ensilevytys oli vanha Boys-biisi Talk to me, tuolle Still… -yhtiön kokoelma-EP:lle. Mattless Boys teki myös hyvin Boys-maisen levyn (yllätys!) vuonna 2010.
Kesällä 2011 Reid erosi yhtyeestä keskittyäkseen soolouraansa. Hän teki 2012 soololevyn, jonka jälkeen on julkaissut Duncan and the Big Heads-yhtyeensä kanssa 4 pitkäsoittoa. Ne ovat aivan loistavaa popmusiikkia. Tilalle tuli Steve Fielding. 2012 oli tarkoitus tulla uusi Boys-levy, mutta se venyi heinäkuulle 2014 ja sai nimekseen Punk rock menopause. Levyllä ei soita rumpuja Vom, vaan Martin Hansson ja Stephane Reynaud. Bassoa soittavat Fieldingin lisäksi Dangerfield ja Plain. Onhan levyä kehuttu ja kyllä se Boysilta kuulostaa, mutta itselleni se oli tasapaksu pettymys.
Tammikuussa 2015 Boys lähti Kiinaan, jossa oli tarkoitus olla 9:n päivän kiertue, mutta se oli peruttu, koska uuden vuoden juhlissa oli kuollut 36 ihmistä. Boys teki kuitenkin salaa kolme keikkaa ja niistä julkaistiin livelevy Undercover-live in China. Sillä soittaa kolmikon lisäksi rumpali Hansson ja basisti Kent Norberg.
Tuon jälkeen Boys saatiin ekaa kertaa Suomeen kolmelle keikalle. Turun keikan kävin katsomassa ja vanhat biisit toimivat edelleen, uudet eivät livenäkään innostaneet. Mike Monroehan siellä tietenkin kävi hoilaamassa pari biisiä.
Sitten 2016 Plain julkaisi levyn Acoustic menopause, jossa on tuon Boys-levyn biisejä uusina versioina, mutta myös muita. Vuonna 2020 Pojat olivat tekemässä uutta singleä, jonka A-puolelle tulisi Punk rock menopausen biisi I’m a believer nimellä Uskovainen ja lupaa kysyttäessä se ei jäänytkään siihen, vaan Steel, Plain ja Dangerfield tulivat soittamaan biisille! Vaikken siis pidäkään biisistä alunperinkään, niin on tuo silti aika hieno juttu.
Boysin nykykokoonpano heidän lisäkseen on Nordberg, Hansson ja Chips Kiesbye kitarassa. Vuonna 2021 tuli CD-single I’m a believer, joka on uusi versio tuosta LP:n biisistä, toinen biisi She’s the reason on samalta levyltä ja uutena (There ain’t no) Just one beer, joka oli kylläkin jo akustisena tuolla Plainin levyllä. Levyä tehtiin vain 100 kpl ja se luonnollisesti myytiin loppuun jo ennakkoon. Eipä minua paljon haittaa, yksikään biisi ei yllä Boys-legendojen rinnalle.
Boys oli myös toistamiseen Suomessa 6.11.2021 Broken Bones -festareilla Helsingissä Exploitedin, Stiff Little Fingersin ja Cockney Rejectsin kanssa. Tuonne ei sitten tullut lähdettyä. Vaikka Boysin paluulevy ei meikäläistä miellyttänytkään, toivottavasti seuraavalle löytyy parempaa tavaraa, sellaista aikaa kestävää, kuten yhtyeen 70-luvun levyt.
Discografia
- 7″:I don’t care/Soda pressing (NEMS NES-102) 4/1977
- 7″:First time/Whatcha gonna do? – Turning grey (NES-111) 7/1977
- LP:THE BOYS (NEMS NEL-6001) 9/1977
- 7″:Brickfield nights/Teacher’s pet (NES-116) 2/1978
- LP:ALTERNATIVE CHARTBUSTERS (NEL-6015) 3/1978
- 7″:Kamikaze/Bad day (Safari SAFE-21) 11/1979
- LP:TO HELL WITH THE BOYS(Safari 1-2-BOYS) 11/1979
- 7″:Terminal love/I love me (SAFE-23) 2/1980
- 7″:You’d better move on/Schoolgirls (SAFE-27) 5/1980
- 7″:Weekend/Cool (SAFE-31) 10/1980
- LP:BOYS ONLY (Safari BOYS-4) 1/1981
- 7″:Let it rain/Lucy (SAFE-33) 1/1981
- CD:THE BOYS/ALTERNATIVE CHARTBUSTERS (Street Link STRCD 012) 1989
- LP:ODDS AND SODS (Totenkopf TOT 910) 1990
- LP:LIVE AT THE ROXY APRIL ’77 (Receiver RRLP 135) 11/1990
- CD:TO HELL WITH THE BOYS – THE ORIGINAL MIX (Revolution CS-CD 003) 1990
- LP:LIVE AT THE BBC (Windsong INTLP 036), split Vibratorsin kanssa, 1993
- CD:TO HELL WITH THE BOYS/BOYS ONLY (Dojo LOMA CD 20) 11/1994
- CD:THE BEST OF THE BOYS (Dojo DOJO 137) 1995
- CD:THE COMPLETE BOYS PUNK SINGLES COLLECTION (Anagram CD PUNK 85) 1996
- CD:POWERCUT (Revolution REX 013) 1996
- CD:BBC SESSIONS (Vinyl Japan ASK CD 88) 1999
- 7″:Sick on you/Soda pressing (Vinyl Japan PAD 63) 1999
- LP:THE PEEL SESSIONS (Vinyl Japan ASK LP 89) 1999
- LP:BBC IN CONCERT (Vinyl Japan ASK LP 90) 1999
- CD:SICK ON YOU (Harry May MAYO 113) 1999
- CD:THE VERY BEST OF THE BOYS (Anagram CD PUNK 112) 1999
- CD:PUNK ROCK RARITIES (Captain Oi! AHOYCD 120) 1999
- CD:TO ORIGINAL HELL WITH THE BOYS/ODDS & SODS (Captain Oi! AHOY CD 144) 2000
- CDs:Svengerland – Only a game – Svengerland (karaoke) (Captain Oi! AHOY SVENCD 1) 5/2002
- CD:COLLECTION (Taang! Taang CD 156) 2003
- 2CD:I DON’T CARE – THE NEMS RECORDS YEARS (Snapper SMDCD 531) 2004
- CD:SATISFACCION GRANTIZADA (Rockaway Records RWY 001), bonuksena dvd, 5/2004
- DVD;SICK ON YOU (Cherry Red CRDVD 126) 2006
- 2CD:THE BOYS PUNK ROCK ANTHOLOGY (Anagram CDPUNK 148) 9/2008
- 7″:Jimmy Brown/Walk my dog – I love me (Still Unbeatable Records SUR-002) 12/2008
- CD:PUNK ROCK MENOPAUSE (Wolverine WRR 204) 2014
- LP:UNDERCOVER – LIVE IN CHINA (Action Records AR103LP) 2015
- 5CD:THE BOYS…ON SAFARI (Captain Oi! AHOYBX373) 2020
- LP:TERMINAL LOVE (Gutterwail Records GWR10) 5/2021
- CDep:I’m a believer (2021 version) – She’s the reason – (There ain’t no) Just one beer (Action Records AR001CD EP) 9/2021
Ja näistä on sitten moniakin versioita ja uusintajulkaisuja. Tietenkin Boys on myös monilla kokoelmilla, mutta niistä ei tietääkseni löydy mitään ennenjulkaisematonta. Lisäksi on nämä Yobs- ja Mattless Boys-julkaisut, joista tässä yksi:
- Touring – You can’t hurt a memory CD:llä CASINO STEEL:Past the point of no return (Revolution records REX CD 2012 002) 2012
Sen sijaan Broken Britainilla (2011) oleva versio Clashin Complete controlista ei ole Boysin tuotos, kuten siinä lukee, vaan kyseessä on Duncan Reidin ensimmäinen soolotuotos, joka julkaistiin jo 2002 Clash-tribuutilla A punk tribute to the Clash.
The Boys -yhtyeen kotisivut: theboys.co.uk
– V. Vahtera
