Levy käynnistyy Viimeinen syksy -LP:llä, joka julkaistiin luonnollisesti syksyllä 1979. Pelle oli edellisellä (loistavalla) Pelko ja viha -levyllä noussut maamme ykkösriviin ja tämä levy vakiinnutti paikan. Se nousi listoille joulukuussa ja oli parhaimmillaan viidentenä tammikuussa 1980. Levy, etenkin sen A-puoli, on erittäin vahvaa uuden aallon rockia. Kaikki tekstit ovat siinä Pellen ja sävellykset Taskisen tai Rubberduck Jonesin, paitsi selvästi poikkeava reggae Gabriel on Pellen ainoa sävellys levyllä.
1980-yhtye oli aivan täydellisessä kunnossa, kun toiseen kitaraan oli vielä kesällä saatu Stefan Piesnack. Se viides jäsen oli tietenkin Tumppi, jonka kanssa Pelle vuorotteli rummuissa ja laulussa. B-puoli on enemmän Problems?-mainen ja sen kuudesta biisistä neljä laulaakin Tumppi. Joukossa on singlehitti Tahdon rakastella, joka julkaistiin singlenä vasta 1980 ja se oli parhaimmillaan yhdeksäntenä syys- ja lokakuussa 1980. Se nousi listalle alunperin toukokuussa, mutta tippui pian pois ja nousi uudestaan sille elokuussa. Single oli kylläkin julkaistu lähinnä jukebox-tarkoituksessa, joissa se olikin kolmanneksi suosituin. Siihenhän nyt on tietysti kyllästynyt jo ajat sitten, eikä LP:n B-puoli muutenkaan pahemmin soittimessa pyöri, mutta A-puolen voima on jotain todella tyrmäävää. Loistavia punkbiisejä hyvin soitettuna (paitsi tuo Gabriel), kaikki ne kuuluvat Pellen uran parhaimmistoon.
Pellen B-puolella laulamat 2 biisiä ovat sitten vähän erilaista tavaraa: Elä on jotain reggaen ja All Along The Watchtowerin sekaista menoa ja nimibiisi menee jazziksi! Tumpin laulamista parhaaksi nousee ehkä Stefanin säveltämä ja Tumpin sanoittama Kaikesta täytyy maksaa katurock-hengessään. Vahinko, että tämä kokoonpano hajosi jo ennen uutta vuosikymmentä, kun kitaristit saivat lähteä. Ennen LP:tä ilmestynyt single Lanka palaa/Intiaanikesä ei onneksi ole LP:llä. A-puoli on vanha hippibiisi Let The Sunshine In Tumpin laulamana ja B-puoli Dannyn Kesäkatua (tiedän, että on alunperin Lovin’ Spoonfulin) mukaileva Intiaanikesä taas Rubberduckin mielestä niin huono, ettei hän soita siinä. Hitti sekin oli, lokakuussa 1979 kuudentena.

Seuraavaksi on vuorossa Pellen osuus Metropolis-tripla-LP:llä (1980) eli viisi livebiisiä, mitkä eivät mahtuneet Näyttämökuvia-LP:lle, joka julkaistiin kesällä 1980. Yksi biisi julkaistiin Tavastia Live -LP:llä (Gabriel), mutta se ei ole Johannan julkaisu (tai oikeastaan on, mutta salanimellä Criminal Records). Pellen laulamat biisit Metropolikselta ovat Viimeiseltä syksyltä ja Tumppi laulaa kaksi Problemsin biisiä. En oikein perusta livelevyistä ja Näyttämökuvia ei ole poikkeus. Se tehtiin kuulemma Rubberduckin ja Stefanin kunniaksi ja on äänitetty joulukuussa 1979 Tavastialla. Levy nousi kyllä listoilla edellistäkin levyä korkeammalle eli neljänneksi heinäkuussa 1980.
Sitten on vuorossa Pelle Miljoona Oy, johon tuli kitaristiksi Andy McCoy ja bassoon Sam Yaffa, jolloin Taskinen siirtyi kosketinsoittimiin ja kitaraan. Single Olen kaunis/Älä äiti itke ilmestyi kesällä 1980 ja nousi heinäkuussa sijalle 5. B-puoli on sellaisenaan tulevalla LP:llä, mutta A on raaempi versio. Biisi on hieno itsetunnon kohotusbiisi ja aika punkvauhdilla mennään. Viesti koviksille ilmestyi alunperin Helleaalto-kokoelmalla. Se on alunperin Dandy Livingstonen biisi, josta tunnetumman version teki Specials. Biisi on tuollainen skapoljentoinen kappale. Myöhemmin se ilmestyi Moottoritie on kuuma -sinkun B-puolella. Sinkku oli jukeboxeja varten, joissa se nousi ykköseksi tammikuussa 1981.
Moottoritie on kuuma -LP oli äänitetty kesällä 1980 ja ilmestyessään se nousi heti listaykköseksi lokakuussa 1980. Se on myynyt kultaa. Kultalevyraja oli tuolloin 25000 ja levyn myynti on jossain 50000:n paikkeilla eli silloisissa timanttilukemissa. Tämän levyn nyt varmasti ainakin minun ikäluokastani tuntevat kaikki. Se soi joka paikassa ja itsekin sitä tuli kuunneltua niin paljon, ettei enää kovin helpolla pysty. Mutta hyviä biisejä siinä on, paljon. Etenkin Pellen laulamat Vapaus on suuri vankila, Koska sydän sanoi niin, Olen kaunis, Juokse villi lapsi, Tänä yönä vien sut pois ja levyn kauniisti päättävä Hyvää yötä maailma. Tumpin biisit ovat parempia kuin Viimeisellä syksyllä, etenkin Nuoret rakastavaiset. Tai siis Taskisen tekemiä ne ovat, paitsi Tumpin oma Meille kävi näin, joka on levyn huonoin biisi. Keikkaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta Pellen ja Tumpin palattua interraililta, heitä odotti hajonnut bändi, tai no, siitä oli jäljellä Taskinen. Mutta asia saatiin pian kuntoon. Kitaraan tuli luottomies Stefan Piesnack ja bassoon Widowsista TB Widow eli Tapsa Kakko. Näin kiertue saatiin tehtyä ja uusi kokoonpano muutenkin kasaan.
Heti alkuvuodesta 1981 ihmiset keskittyivät kuitenkin muihin projekteihin, TB ja Tumppi tekivät uutta albumia Problems?-nimellä. Taskinen teki Threshold-yhtyeen kanssa LP:n Paradise Now, jolla soittivat mm. Stefan, Rubberduck Jones ja Vando Suvanto, joka oli laulusolisti ja rumpali. Vando oli mukana myös Pellen Avoimet Ovet -yhtyeessä, joka teki loppuvuodesta 1980 pitkän kiertueen ja sitten alkuvuodesta 1981 LP:n Rakkaudesta elämään. LP on enemmän 60-lukuun nojaavaa musiikkia ja niissä sanat olivat erittäin tärkeät. Levy siis ilmestyi jo helmikuussa 1981, eli väliä Moottoritiehen ei ollut kuin 3-4 kuukautta. Se syrjäytti sitten Moottoritien listojen kolmannelta sijalta, jolla se oli maaliskuussa 1981. Single Avoimet ovet nousi maaliskuussa sijalle 16. Sen B-puolen Jalokiviä yössä -versio on yli puolet pidempi kuin LP-versio. Levyn biisieistä Liisa Tavi levytti kappaleen Äiti mun on paha olla jo 1980 levylleen Sankareiden illat. Kyseessä on hieman muunneltu sävel.
Pellen levyjä myytiin paljon, mutta koska kultaraja oli niin suuri, ei niitä sitten enempiä tullut. Tämäkin taisi olla niillä rajoilla. Pelle on tehnyt kaikki biisit ja huonoa näistä ei löydy. En tiedä olisiko tämä kuitenkaan niin suosituksi noussut, ellei Moottoritie olisi juuri noussut hitiksi. Itse pidän tätä levyä kestävämpänä. Tämä Pellen juttu jäi tähän, mutta Problems?, Threshold ja OY tekivät kesällä vähän epäonnisen Kesäsirkus-kiertueen. Kesällä julkaistiin myös uusi 12-tuumainen EP tai tuplasingle, jolta/joilta löytyivät biisit Varjo seuraa onneain, Kuolemaantuomitun laulu, Kun aurinko paistaa ja Rakastavaisten laulu. EP oli parhaimmillaan kakkosena heinäkuussa 1981. Onhan tämä erilaista OY:ta kuin Moottoritie. Synkemmät biisit eivät ihan suoraa rockia ole ja Rakastavaiset on vähän Dylan-tyyliä. Kun aurinko paistaa taas erikoisia rytmejä toistava biisi. Joka tapauksessa hyvä levy ja tämän kokoonpanon ainoa levytys. Sitten TB sai potkut, tilalle tuli Vexi Kumpula ja mentiin Roskildeen ja Berliinissä tehtiin Pellen viimeinen menestyslevy Matkalla tuntemattomaan 1981. Sitä ei tässä kuitenkaan ole.
-V. Vahtera







