Markus Copper – Metallin maku -näyttely avautuu Kiasmassa

Aiheeseen liittyvää

Kansainvälinen tanssin päivä herättää Suomen eloon tanssin taian kautta

Kansainvälistä tanssin päivää juhlistetaan ympäri Suomea monipuolisilla esityksillä ja tapahtumilla.

PROBLEMS?: Singles 1978-1983 (Stupido Twins TWINLP278) 2024

Kyllähän kaikki nyt ainakin nuo A-puolen biisit ovat kuulleet. Neljä ensimmäistä biisiä on ainakin klassista suomipunkkia, Ei tää lama päähän käy, Häirikkö oon, Tapan aikaa ja Tahdomme tilaa. Tietty se viideskin eli suurin hittinsä Katupoikien laulu; sitä ei tosin oikein enää jaksa kuunnella, sitä kuuli silloin ilmestyessään jo koko ajan ja vieläkin ihan kiitettävästi.

TEOS 2024 -tapahtuma siirtyy toukokuulle ja laajentaa valokuvataiteeseen

TEOS 2024 esittelee yli tuhat nykytaideteosta Helsingissä ja laajentaa tarjontaansa valokuvataiteeseen. Tapahtuma tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden taidekokoelman aloittamiseen tai sen laajentamiseen.

Monipuolista taidetta Helsingin juhlaviikoilla: Tanssia, klassikot ja basson voimaa

Monitaiteelliset Helsingin juhlaviikot esittelevät Akram Khanin tanssiteoksen ja Esa-Pekka Salosen johtaman sinfoniaorkesterin.

Arppa, Kaseva ja kirjafestarit – Tampere-talon ohjelmaa loppuvuodelle

Marras-joulukuun vaihteessa Tampere-talo täyttyy kirjallisuuden ja suomihittien ystävistä.

Jaa somessa

Retrospektiivinen näyttely esittelee ennennäkemättömän laajasti taiteilijan omaperäistä taidetta ja maailmankuvaa. Kuvataiteilija Markus Copper (1968–2019) on tunnettu erityisesti suurista tilaa hallitsevista teoksista, jotka hyödyntävät ääntä, mekaanista liikettä ja valoa.

Kiasman näyttelyssä sukelletaan jaettuun traumakulttuuriin ja aikamme inhimillisiin tragedioihin.

män meren arkkienkeli (1998). Kiasman kokoelmiin kuuluva teos on yksi museon rakastetuimmista.
Kuvaaja: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Markus Copper oli yhteiskunnallinen taiteilija, joka käsitteli katastrofeja vertauskuvallisesti. Copperin teosten aiheet löytyvät yhteisesti koskettavista traumoista ja ihmisten itse aiheuttamista ongelmista. Suurikokoiset teokset Estonia (2006) ja Kursk (2004) tavoittavat autolautta Estonian ja ydinsukellusvene Kurskin uppoamisen synnyttämän kollektiivisen pelon ja ahdistuksen. Nahkatakeista ja soutuveneestä rakennettu mekaaninen installaatio Valaanpyyntiasema (2009) herää valaan nylkemistä demonstroivaan liikkeeseen.

“Markus Copper halusi vaikuttavilla veistoksillaan tuoda esille elämää hallitsevat voimat, tuhon ja luovuuden jatkuvan jännitteen, sen että taide voi käsitellä myös synkimpiä puolia elämästä ja yhteiskunnasta symbolisella tasolla. Teoksiin liittyvä uhkan tuntu osoittaa käännekohtiin, elämän haurauteen, murtumiin ja katoavuuteen”,

kuvailee näyttelyn toinen kuraattori ja museonjohtaja Leevi Haapala. 


Etenkin uransa alkuvaiheessa Copper halusi luoda vaaran tuntua teoksiinsa. Hänen varhaiset teoksensa saattoivat olla konkreettisestikin vaarallisia, kuten kuusiosainen teos Sixpack of Instant Death (1995), joka on saatettu uudelleen yhteen Kiasman näyttelyä varten. Copper jakoi aiemmin ystävilleen veistoksen osat, jotka yhdistettynä teoksen oli tarkoitus räjähtää. Vuonna 2020 poliisi teki teoksen vaarattomaksi.

Klassikkoja ja tuntemattomia teoksia 

Näyttelyssä nähdään myös Copperin tunnetuin teos, klassikoksi muodostunut valasveistos Seitsemän meren arkkienkeli (1998). Kiasman kokoelmiin kuuluva teos on yksi museon rakastetuimmista. Veistoksessa on käytetty muun muassa Kotkan kirkon vanhoja urkupillejä, jotka nyt toistavat kuvitteellista valaiden laulua.

Mukana näyttelyssä on lisäksi harvemmin julkisesti esitettyjä videodokumentteja taiteilijasta 1990-luvulta. Copper oli myös ahkera ja taitava piirtäjä. Näyttelystä löytyy useita piirustuksia eri museokokoelmista, kuten Kiasman kokoelmiin kuuluva, hänen viimeiseksi jäänyt piirustussarjansa Huviretki tienpientareelle (2018). 

Copperin teoksista moni on purettu osiin ja kadonnut tai tuhoutunut lopullisesti. Näistä teoksista näyttelyssä on esillä piirroksia, luonnoksia tai dokumenttimateriaalia. Näyttelyn teokset ajoittuvat vuosiin 1991–2018.

Näyttelyn kuratoivat museonjohtaja Leevi Haapala ja amanuenssi Jari-Pekka Vanhala. Näyttelyjulkaisu tarjoaa tuoreita näkökulmia taiteilijan tuotantoon 
Näyttelyn yhteydessä Kiasma ja Kustannusosakeyhtiö Parvs julkaisevat yhteistyössä Markus Copperin tuotantoa esittelevän kirjan.

Runsaasti kuvitettu julkaisu tarjoaa tuoreita näkökulmia taiteilijan tuotantoon 1990-luvulta 2010-luvulle. Saara Karhusen, Päivi Nikkilän ja Carolina Söderholmin artikkelit hahmottavat näin kuvaa yhdestä aikamme merkittävimmästä suomalaisesta ja pohjoismaisesta kuvanveistäjästä.
Markus Copper – Metallin maku 11.11.2022–26.2.2023 

Lähde KIASMA

spot_img