Jimi Tenor Bandin livenä koettu huippulahjakas rituaalijazz palautti uskon kosmiseen hyvään ja kauniiseen.
Asuin 24 vuotta sitten pidemmän ajanjakson Egyptissä. Tuona aikana ennen älylaitteita ja nopeita internet-yhteyksiä aikaa kulutettiin mm. pelaamalla dominoa ja Yatzya, niin paljon että siihen kehittyi addiktio ja luovia uusia pelityylejä. Joten oli vain sopivaa jollain kosmisella synkroniteetti-tarkkuudella että aloitimme 11.10. lauantai-illan rakkaan vaimoni kanssa Teatterikulmassa, tuossa tamperelaisen työväenkulttuurin kehdossa, pelaten Yatzya virvokkeiden kera, koska olimmehan menossa kokemaan afrojazzia livenä siihen naapuriin TTT-klubille. Vaimoni voitti jokaisen erän.
Jimi Tenor Band soitti intiimin keikan. Välillä Jimi jutteli yleisön kanssa tuttavallisesti, luoden rennon tunnelman, ikään kuin tässä ystävien kesken oltaisiin jammailemassa. Huippumuusikot osasivat tuottaa erittäin afromystisen, pseudotieteellisen jazz-konsertin, jossa oli paljon yhdysviivoja etiopialaisen jazzin kuninkaaseen Mulatu Astatkeen. Pambikalliostakin tuttu kitaristi/basisti Lauri Kallio esitteli suvereeneja soittotaikojaan monessa kohdassa erittäin maistuvasti, puhumattakaan rytmiryhmästä ja pasunisti Heikki Tuhkasesta. Minulla taisi suu vääntyä bassfaceen harva se hetki, niin tuimaa ja hapokasta energiaa oli ilmoilla.
Jimi Tenor on sellainen artisti, jonka pelkkä olemassaolemisen tiedostaminen saa minulle turvallisen olon. Hänen musiikkinsa on kautta aikojen ollut puhdasta rakkautta, ilman mitään paineita. Ja niin oli nytkin.
Ja onhan Summer of Synasthaesia sellainen oksitosiini-pommi että silmät menee kiinni ja värähtelytaajuus muuttuu kohti korkeuksia.
Erittäin kiitollinen olo jäi tästä kokemuksesta.
Mikko Ihalainen
