Tapahtumareportaasi: Wrestling Show Live! Turku 9.9.2023

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #32: CMX – Aion

Täyden kympin tuotos, josta on suorastaan mahdottomuus löytää heikkoa hetkeä.

Epämmattimainen mestari Jake Luupää sooloili toisen metallisinglensä

Emotion Zinen jo lähes vakiovieraaksi kutsuttava Jake Luupää on...

Viikon Kovin Biisi: VKB 26/24

Nämä kilpailijat kisaavat Viikon Kovimman Biisin tittelistä. Katso yksityiskohdat tästä.

Elämäni keikka: Provinssirock 2011, System of a Down (Ilkka Heikkinen)

Jos pitäisi nimetä yksi tietty keikka, joka on jäänyt elähdyttävästi mieleen, ei allekirjoittaneen tarvitsisi miettiä pitkään.

The Record Of My Life #31: THE CLASH – Cut The Crap (CBS 26601) 1985

Tämä nyt ei todellakaan ole elämäni levyjä, mutta päätin...

Jaa somessa

Kotimaisen FCF Wrestlingin uusi kausi käynnistyi lauantaina syyskuun 9. 2023 Turun palloiluhallilla. Emotion Zinen toimittajat Kimmo ja Mike saivat tehtäväkseen raportoida tästä kamppailun ja teatterin yhdistävän urheiluviihteen live-tapahtumasta.

Uuteen showsuun!

Lauantai-iltapäivän aurinko paistoi taivaalta, kun heräsin sängyssäni. Silmäilin herätyskelloa ja tajusin, että mikäli haluan ehtiä katsomaan showpainia ajoissa, olisi parasta rientää heti. Kiskoin päälleni zinen edustusvaatteet – tyylikkäät ja näyttävät – ja kiirehdin kohti bussipysäkkiä.

Bussi tuntui kuin saunalta. Hiki valui pitkin otsaani ja toivoin, että matka olisi pian ohi. Kaupunki vilisi ikkunoiden takaa, kunnes viimein hypähdin ulos ja kävelin halki korttelien kohti Kupittaan palloiluhallia. Siellä, suuressa hallissa, FCF-federaation Wrestling Show Live! olisi pian alkamassa.

Olin melko poikki, mutta onneksi löysin mukavan penkin varjossa, istuuduin ja sytytin tupakan. Se maistuikin tuon kiireisen ja hikisen reissun jälkeen.

Hämmennystä ja leveitä harteita

Hallin suulla näin pienen joukon ihmisiä astumassa sisään. Päätin liittyä seuraan, mutta emme ehtineet sanoa kissaakaan kun leveäharteiset järjestyksenvalvojat tivasivat mitä porukkaa olimme. Katsojia, vastasimme, ja niinpä löysimme itsemme ulkoa uudestaan.

Kuva: Akseli Vaheristo

”No niin”, mietin ja kaivoin puhelimeni. Soitin Emotion Zinen päätoimittajalle, Kimmolle. ”Missä te olette?” kysyin. Kimmo nauroi ja kertoi, että olin mennyt paikalle tuntia liian aikaisin. Hän suositteli meneväni viereiseen keilahalliin aikaa tappaakseni.

Hallilla nälkä alkoi kurnia mahassani. Valitsin herkullisen näköisen sämpylän ja tilasin mukavan kylmän tuopin Aura-olutta. Juuri kun olin asettumassa syömään, keilahallin tunnelma muuttui. Hohtokeilaus alkoi, ja valot vaihtelivat taianomaisesti. Nautin hetkestä, mutta ennen kuin huomasinkaan, oli aika palata pääkallopaikalle.

Toimitus lehtereillä

Kupittaan palloiluhallin edessä Kimmo odotti minua. Tervehdimme toisiamme ja astuimme ripeästi halliin. Pääsylippumme tarkistettiin ja ohjasimme itsemme katsomoon, joka oli vielä suurimmaksi osaksi tyhjä, tosin olihan tapahtumaan aikaa vielä vajaa 45 minuuttia.

Showpaini-ilta oli alkamassa!

There’s No Evolution Without Revolution

Showpaini on taidemuoto, jossa sekä yleisö että painijat ovat osa esitystä, mutta vain painijat tietävät käsikirjoituksen. Yleisön reaktiot, eritoten buuaukset, tuovat mukavan lisän hyvän ja pahan väliseen taistoon, ja oikeastaan juuri tämä tekee vahvan vuorovaikutussuhteen painijoiden ja yleisön välille.

Kuva: Akseli Vaheristo

Pariin kertaan huomasin taputtavani pahikselle, muiden buuatessa eli ihan kaikkien painijoiden rooleja en vieläkään tiennyt.

Toki hahmot kehittyvät ja muuttuvat tarinan kuljetuksen myötä. Esimerkkinä mainittakoon aiempi FCF-mestari Shemeikka, joka viimeksi Turussa painiessaan oli hyvis, mutta oli vaihtanut puolta pahiksien puolelle. Muistan värikkäästi Shemeikan vieneen FCF-mestaruuden itse Paholaiselta, Juhana ”King Kong” Karhulalta.

Kuva: Akseli Vaheristo

Shemeikka oli nyt lyöttäytynyt yhteen Paini-Weikoilta aiemmin joukkuemestaruuden tylysti vieneen Brändin kanssa. Brändi on siis yhtä kuin Tammisen Toni ja Sebastian Vauhkonen. Tällä kertaa mestaruusvyötä piti hallussaan Astraali-ilmiö 3000 ja jotta ottelu olisi tasaväkinen oli heillä apunaan myös Turun seudulla vaikuttava sähikäinen, Nikita.

Kuva: Akseli Vaheristo

Astraali-ilmiö 3000 on itselleni vähän oudompi taistelupari, mutta Brändin somepostailut ovat tulleet tutuksi ja Paini-Weikkoja kohtaan somenokittelussa oli todella hauskoja juttuja. Ottelu oli mielestäni illan parasta antia, niin koreografioiltaan kuin energioiltaan!

Näyttävistä liikkeistä mainittakon esimerkkinä todellinen taidonnäyte, jossa Shemeikka käytännössä heitti Nikitan keilapallon tavoin lavalta lavan ja katsomon välissä olleelle alueelle, mutta epäonnekseen suoraan joukkuetovereidensa päälle ja tyrmäten heidät kaikki kolme. Ottelu kuitenkin päättyi Brändin voittoon ja näin joukkuemestaruusvyöt vaihtoivat jälleen kantajiaan.

Prinssi Make vs The SAN

Kuva: Akseli Vaheristo

Prinssi Make otteli Sania vastaan avustajaan Juhana ”King Kong” Karhula. Prinssi-Maken ja Sanin välinen ottelu oli viihdyttävä ja eikä ainakaan vähiten siitä syystä, että painiyleisö lauloi ” Make on runkkari” laulua lähes ottelun ajan.

En ole aiemmin nähnyt Prinssi Maken ottelevan, joten hän oli minulle positiivinen yllätys sekä painitaidoillaan että lavakarismallaan. Prinssi Make siis otti yleisönsä ja sai aikaan hakemaansa inhoreaktiota ja valtaavaa buuausta. Ottelun vei kuitenkin nimiinsä The SAN ja samalla hän lunasti itselleen ykköshaastajan paikan, mestaruusotteluun.

Juhana ”King Kong” Karhula vs Etsivä Eckhart

Karhula itse otteli Turun illassa Etsivä Echkartia vastaan ja ottelussa nähtiin mielestäni koko illan parasta painia. Karhulan paini lähtee jo Steven Seagalmaisista käsilukoista alkaen ihan eri levelille kuin muiden painijoiden käyttämät ja hän jos joku on ymmärtänyt rakentaa vahvuudet omista heikkouksistaan.

Tällä tarkoitan, että Karhulan kokoinen jässikkä tuskin jaksaisi hypellä köysistä samalla ketteryydellä kuin esimerkiksi Nikita, mutta herranjestas, miten nätisti lähtee heitot ja vyörytykset ja voin vain kuvitella, miten tärkeä rooli hänellä on painiyhteisössä. Olen ymmärtänyt, että Karhula ainakin jossain vaiheessa vastasi painijoiden kouluttamisesta.

Kuva: Akseli Vaheristo

Itse ottelu oli viihdyttävä, mutta ottelun loppuun oli jätetty todellinen herkkupala, kun Karhula yksinkertaisen tylysti tempaisi jo valmiiksi kanveesissa maannutta Eckhartia tuolilla päähän. Reilua tai ei, mutta todella näyttävää tekemistä!

Selostajasta painijaksi

Havaitsimme myös, että vuoden 2021 Turun tapahtuman juontanut pitkänhuiskea verbaaliakrobaatti oli vaihtanut toimenkuvansa Katve-nimellä painivaksi pahikseksi. Viihdyttävä painija hänkin, puheineen.

Katve otti yhteen Salomon Stridin kanssa, jonka tosin Salomon voitti näytöstyyliin. Tässä ottelussa oli jännä tunne, kun Salomon Strid on hyvikseksi aika pahiksen näköinen ja kiukkuisempi kuin moni pahis. Mutta toki se on niin, että ihminen voi päällisin puolin olla mitä vain, kunhan sydän on puhdasta kultaa. Tästä esimerkkinä vaikka oman lapsuuteni pelottavin ja ihastuttavin satuhahmo Rölli-Peikko.

Mitä muuta on tapahtunut kahdessa vuodessa?

Tapahtumapaikka oli huomattavasti parempi, siis lintuperspektiivistä näki lavatapahtumat paremmin ja etenkin moniottelut aukesivat paremmin.

Myös koreografiat oli mietitty vieläkin paremmin ja mainittakoon vielä toistamiseen, että Nikitan heittäminen lavalta oli melko näyttävä liike ja on vaatinut useammankin harjoituksen toimiakseen.

Johtuiko sitten katselukulmasta vai selkeästä kehityksestä (vai molemmista), mutta otteluiden visuaalinen puoli oli ylipäätään paremmalla tasolla. Etenkin illan moniottelut olivat viihdyttävää katsottavaa.

Jake Luupää vs Septimus

Suurehkon katselunautinnon me paikallistoimittajat saimme kuitenkin illan ”Derbystä”, jossa yhteen iskivät Turussa vahvasti jalansijaa pitävä ja runokirjankin hiljattain julkaissut Septimus ja jokunen vuosi sitten turkulaistunut Jake Luupää.

Ottelun piti alun perin olla Paini-Weikkojen ja Septimuksen ja Kouran välinen joukkueottelu, mutta Koura olikin kohdannut jonkin esteen ja ottelu käytiin mies miestä vastaan. Ilahdukseksemme Ken Kallio oli kuitenkin painipariaan tukemassa ja ehtipä Septimus häntäkin hakata aina välillä.

Kuva: Askeli Vaheristo

Jake Luupää nostaa yleensä aina itse ensimmäisenä esille huonon painitekniikkansa, mutta nyt on kyllä sanottava, että ihan turhaan hän itseään ammattitaidottomaksi enää soimaa. Mielestäni lavaliikkeet olivat hyvinkin sujuvia ja lavaenergia ei kärsinyt siitä yhtään, vaikka taitotaso oli selkeästi noussut, sitten viime näkemämme ottelun. Ja etenkin jos ottaa huomioon, että varsinaiset koreografiat menivät todennäköiseksi lyhyellä varoitusajalla uusiksi painimuodon muututtua.

Jake vei toki ottelun nimiinsä, mutta Septimuksen tarina on vielä kesken ja monta hyvää runoakin on vielä lausumatta. Valitettavasti Septimuksen tavaramerkki eli murhaava katse jäi meiltä ottelussa näkemättä, koska FCF ei vielä koe tarvetta kuvata otteluita livenä ja jakaa lähikuvia lavan päällä olevalle jättiscreenille.

Spektaakkeli huipentuu

Jotain muutakin oli tapahtunut matkan varrella, kun Mestaruusvyökin oli nyt Reginalla, ja sitä tavoitteli Valioyksilö Vincenzo. Näyttävän sisääntulon sekä musiikillaan, että olemuksellaan tehnyt Vincenzo tuntuu omaavan ainekset Karhulan veroiseksi pahuuden ruumiillistumaksi.

Kyseinen ottelu Reginan ja Valioyksilö Vincenzon välillä oli myös Turun paini-illan pääottelu, jossa panoksena oli FCF:n mestaruus. Vincenzon pelkkä Dressmannin telkkarimainoksistakin jo tutuksi tullut hidastettu kävelytyyli sisääntulossa loi otteluun jo sen verran jännitettä, että koko katsomo hiljeni vaan tuijottamaan tuota roomalaista sotilasta muistuttavaa lihaskimppua.

Ottelu itsessään oli todella viihdyttävä ja olipa myös melkoinen huipentuma ottelulle, kun Shemeikalla täydennetty Brändi hyökkäsivät vielä lopuksi lavalle Reginaa pieksemään Valioyksilön avuksi, mutta vastaavasti San tuli puolustamaan Reginaa ja lavalla oli lopussa parhaimmillaan kuusi painijaa.

Mestaruus säilyi kuitenkin täpärästi Reginalla.

Kuva: Akseli Vaheristo

Ottelun lopussa koettiin kuitenkin vaivaannuttava hetki, kun SAN ja Regina tuijottivat toisiaan. Sillä hetkellä he molemmat viimeistään ymmärsivät, että Sanin Prinssi-Maken voiton myötä sai hän harteilleen ykköshaastajan aseman ja Regina ja San tulevat kohtaamaan toisensa lähitulevaisuudessa mestaruusottelussa.

Welcome to The Show

Elämäni toinen koskaan livenä kokemani showpaini-iltama ei siis tälläkään kertaa tehnyt minusta showpainin erikoisasiantuntijaa ja myös tällä kertaa koin olevani vierailijakortti-statuksella tiiviin kannattajayhteisön joukossa.

Ei kuitenkaan niin, ettäkö emme olisi kokeneet itseämme tervetulleiksi tähän tapahtumaan. Pikemminkin päinvastoin. Selostaja/kuuluttaja toivotti tervetulleeksi myös ne, jotka olivat ensimmäistä kertaa showpainia katsomassa. Miten hieno ajatus tuo onkaan. Kävi mielessäni kokeilla tuota samaa joskus jonkun yhtyeemme keikalla.

Show Must Go On

Tapahtuman jälkeen jäin pohdiskelemaan hieman syvällisemmin, että mitä illan aikana oikeasti tapahtui. Siis kirjoitin ylös painitapahtumat, kronologisessa järjestyksessä. Samoin kirjoitin ylös tärkeimmät huomioni ensimmäisen ja toisen Turun painitapahtuman välillä.

Tämän jälkeen aloin pohtimaan showpainin olemusta omasta vinkkelistäni, roolihahmojen kautta. Onko painija roolissaan myös lavan ulkopuolella? Miten lähellä nuo painijan roolit ovat painijan omaa persoonaa? Onko esimerkiksi Karhulassa ripaus King Kongia Helsingin aamuruuhkassa? Ja onko minulla itselläni minkälaisia rooliasuja tai naamareita? Siis hetkinen, enkö minäkään sittenkään ole aito itseni, vaan vedän jotain rooleja?

Lähdin pohtimaan näitä rooleja toimittajakollegani Mike Van Dolaa esimerkkinä käyttäen. Hän siis heräsi kohmelostaan omien sanojensa mukaan nollaamisen seurauksena ja välittömästi naamioi itsensä ennätysajassa jälleen mallikansalaiseksi ja soitti minulle. ”Heräsin juuri, missäs nähdään ja mihin aikaan?”.

Hän hyppäsi rooliin, jossa näytteli sekä minulle, että mukanani olleille lapsilleni olevansa täydessä vedossa ja valmiina toimittamaan. Hän esitti roolinsa niin hyvin, että alkoi uskoa siihen itsekin. Jopa niin lujaa, että oli tunnin verran sovittua aiemmin tapahtumapaikalla toimittamassa. Tässä malliesimerkki siitä, kuinka ihminen antaa kaikkensa kehon jokaisen solun käskiessä tekemään jotain muuta. Ja kuten kunnon On The Road -tyyppisellä journalistilla kuuluukin, asenne näkyi myös asustevalinnassa. Ikoniset lasit päässään sisätiloissa liikkunut Mike veti ihan yhtä kovalla asenteella roolisuoritusta kuin lavalla olleet painijatkin, ja vieläpä tyylikkäästi edustusasuunsa pukeutuneena.

No entäs minä sitten? Jotta pääsin ylipäätään edes paikalle, sain touhuta sekä puolison, isän, bändikaverin, ystävän, että toimittajan roolissa. Nämä kaikki roolit toin vieläpä mukanani kyseiseen painitapahtumaan. Huomasin roolieni ristiriidan törmätessäni väliajalla painiveikkoihin. Siis hetkinen, mitä heille tai lähinnä Jakelle sanon? Miten minun tulee heitä puhutella ja mistä roolista? Toimittajan? En usko siihen rooliini itsekään. Vittuilevan bändikaverin? Emotion Zine -julkaisumme paras puoli on juuri se, että emme itsekään pidä itseämme varsinaisina toimittajina, vaan jonkinlaisina ”ukkosen johdattimina” ja kirjoitamme asioista, jotka juuri meitä itseämme kiinnostaa ja sillä kulmalla, jolla asiaa on mielenkiintoisinta lähestyä.

Kuva: Akseli Vaheristo

No mutta, miten tästä roolieni yhteentörmäyksestä sitten selvittiin? Fanikuvalla tietysti!!! Löysin siis itsestäni vielä yhden roolin ja se oli Paini-Weikot-fani. Jokaisella meillä on siis rooliasumme, jota vaihtelemme sosiaalisen ja emotionaalisen tarpeen mukaan.

On siis käsittämättömän hienoa oivaltaa jo elämäni toisessa livetapahtumassa, että yleisö ja painijat elävät samaa näytelmää. Yleisöllä on siis oma roolinsa ja etenkin pitempään painitapahtumissa pyörineillä on suuri vastuu siitä, että myös ensikertalaiset ymmärtävät tämän taidemuodon lainalaisuudet ja pelisäännöt ilman, että niitä pitää kenellekään kirjallisessa muodossa luetuttaa. Anssi Kelaa lainaten: ”Tänään voidaan hetken olla kuninkaita”.

Showpaini todellakin kuuluu kaikille.

– Kimmo L. / M. Van Dola

spot_img