Poverty Stinks perustettiin 80-luvun puolivälissä ja sen johtohahmona ja pääbiisintekijänä toimi laulaja-kitaristi Jarmo Laine. Toinen alusta loppuun (ainakin levyillä) mukana ollut oli basisti Ari Maunula, rumpali Jukka Kyllikin oli mukana tästä LP:stä asti. Soolokitaristin paikka oli tuulinen.
Bändi oli tätä LP:tä ennen tehnyt omakustannesinkun vuonna 1988 ja sen CBS julkaisi uusiksi seuraavana vuonna. CBS julkaisi myös bändin toisen sinkun. Mutta iso firma ei tainnut olla Povertyille oikea paikka, sillä sinkut menivät suurelta yleisöltä ohi. Yhtye palasikin omakustannepuolelle tehden vielä 1989 EP:n I Am Your Friend. Sen jälkeen siirryttiin Miettisen Gaga Goodiesille ja se yhtiö panostikin heihin CBS:ää enemmän.
Vuoden 1990 lokakuussa ilmestyi sitten tämä Ari Vaahteran hienosti tuottama LP, jolla kaikki tuntuu olevan kohdallaan. Soundit ovat kirkkaat, soitto on hyvää, biisit ovat hyviä. Laineen laulusta voidaan olla montaa mieltä, se varmasti vähintään ärsyttää monia. Itse yleensä pidän siitä. Levy alkaa sen selvästi parhaalla biisillä There Must Be…, jonka olisi pitänyt olla single ja tästä on videokin. Tässä tiivistyy oikeastaan yhtyeen koko ura; kauniita poplauluja tytöistä. Yhtyeellä oli tosin etenkin myöhemmin muitakin aiheita käytössä.
Sen sijaan, tavallaan ymmärrettävästikin, singlenä julkaistiin ainoa cover, Black Sabbathin Paranoid. Kerrankin kuluneeseen renkutukseen saatiin tuore näkökulma. Biisi kulkee hitaasti ja kauniin popmaisesti, kuin biisi olisi heidän omansa. Singlen B-puolella on myöskin LP:ltä löytyvä Poverty Stinks, jossa kai sitten tiivistyy yhtyeen sanoma (”emme tienneet, että köyhyys haisee”). Jos suurempaa menestystä olisi tullut, olisiko yhtye muuttanut nimensä Property Stinksiksi, hmm? Nyt en rupea biisi biisiltä näitä kommentoimaan, mutta tässä on 12 enemmän tai vähemmän tarttuvaa poprallia, tai yksi on valssi (nimikin on The Waltz) ja tämä oli suuri arvostelumenestys, myynti ei ehkä niin suurta ollut.
Ei yhtyeellä kuitenkaan huonosti alkanut mennä; seuraavina kahdeksana vuotena keikkailtiin Japania ja Yhdysvaltoja myöden ja soitettiin myös Roskilden festareilla. Myöhempiä levyjäkin julkaistiin muuallakin Euroopassa ja Japanissakin. Tämän levyn jälkeen Povertyt siirtyivät Pokolle, jolle tehtiin vielä 5 täyspitkää. Tämä kokoonpano (kitarassa Tommi Pietiläinen) pysytteli yhdessä vielä kaksi seuraava levyä ja lopuilla kolmella on jokaisella eri kitaristi. Pietiläinen teki sen jälkeen EP:n Love Handlesin kanssa ja taisi sittemmin siirtyä enemmän tuonne äänityspöydän toiselle puolelle.
Povertyt siis hajosivat joskus 1998 ja Jarmo Laine teki suomenkielisen soolosinglen Pokolle 1999 (Koivun alla istuttiin – Nyt meen) ja sillä soittaa viimeinen PS-kokoonpano (kitarassa Tuomas Rislakki). Tämän jälkeen miehestä on kuultu vain Youtubessa, jonne hän on lataillut paljonkin biisejä, löytyvät ne varmasti jostain muualtakin, mutta en minä niistä mitään ymmärrä. Osa on uusia tai ainakin ennenkuulemattomia ja osa uusia versioita Poverty Stinks -biiseistä. Kylli soitti Problemsin CD:llä Takaisin luontoon ja on sen jälkeen soittanut ainakin Märkä Koira -nimisessä yhtyeessä, joka soittaa, no jotain ties mitä poppia. Maunulan touhuista en ole tietoinen. Tällä levyllä soittavilla äijillä oli myös suomenkielinen projekti Moppitopit, joka teki kolmen biisin CD:n Tähtiä silmissäni nään 1993. Kaikki biisit ovat suomennoksia Povertyjen Getting Deeper -levyn biiseistä. Myöhemmin heiltä julkaistiin Povertyn kokoelmalla myös hyvä versio vanhasta Euroviisu-kappaleesta Penkki, puu ja puistotie, jonka suomeksi taisi ensimmäisenä laulaa Carola (on tuo ranskankielinen versio liian hankala kirjoittaa!).
Olen sitä mieltä, että Poverty Stinks voisi tehdä comebackin, viimeinen levy ei tainnut myydä sitäkään mitä aiemmat, mutta sen ja edellisen välillä olikin 3 vuotta ja se oli silloin pitkä aika. Ja onko sillä väliä? Vaikkapa keikka silloin tällöin.
–V. Vahtera
