The Record Of My Life #7
Tämän kertaisen The Record Of My Life -sarjan artikkelin on kirjoittanut ruskolainen levynkeräilijä ja musiikkiaddikti Jarno Koskinen, joka omaa metallibänditaustan ja on aiemmin toiminut kirjoittajana muun muassa Sue lehdessä.
Otsikon mukaista asiaa olen pyöritellyt mielessäni hyvän tovin. Mikä on se levy, jonka voisi nostaa kyseiselle Elämäni Levy -jalustalle…? Vaihtoehtoja löytyy nopeasti useita: Faith No Moren ”The Real Thing”, Metallican ”Master of Puppets”, Kissin ”Alive II”, tai Celtic Frostin ”Into the Pandemonium. Mutta kaikesta huolimatta päädyin länsinaapuriseen vaihtoehtoon. Mikä sieltä voisi nousta noiden edellä mainittujen yläpuolelle? Ei, se ei ole Europen ”Final Countdown”, vaikka kyseisen levyn nimibiisi sisältää mielestäni ehkäpä parhaan kitarasoolon missään.
Oma valintani liittyy vahvasti isompaan heräämiseen musiikin suhteen. Tukholmassa Nihilist-nimellä aloittaneen bändin demot oli jo kuultu, kun korviin kantautui tieto bändin jo hajonneen. Mutta pian tämän jälkeen kuulin bändin kasautuneen Entombed-nimen alle lähes tuolla samalla Nihilist -kokoonpanolla. Eikä mennyt aikaakaan kun tuli tieto, että ensimmäinen levykin on jo tekeillä. Noin puoli vuotta myöhemmin ”Left Hand Path”-LP löytyi myös kotikaupunkini Oulun Diskeri levykaupasta.
Tape tradingin kautta haalitut demot eivät tietysti häikäisseet laadullaan, mitä oltiin tähän saakka bändin osalta kuultu. Nyt kun itse ostettu LP pyöri levylautasella, niin kaikki ne nyanssit oli kuultavissa entistä paremmin. Levyn avaavaa nimibiisiä lukuunottamatta, kaikki muut kappaleet oli jo kuultu demoilta. Silti avausraita nosti bändin profiilia omissa kirjoissa vieläkin korkeammalle. Sunlight Studion soundit, tiukka yhteissoitto ja nyttemmin edesmenneen LG Petrovin ääni yhdessä tekivät tästä levystä vakituisen asukin soittimessani. Ylitti hyvällä marginaalilla edellisenä syksynä ilmestyneen Morbid Angelin ”Altars of Madness” levyn mikä oli myös ollut kestosoitossa.
Iso vaikutus kyseisen levyn nousemiseen näin korkealle oli myös samana vuonna 1990, elokuussa Helsingin Lepakossa nähdyssä keikassa. Oulusta junalla kavereiden kanssa paikalle tätä katsomaan (tuolla oli mm Xysma lämppärinä). Yhden levyn tehneen bändin setti ei tietty ollut maailman pisin, mutta levyltä tutut biisit toimivat bändillä lavallakin.
Lisäkaneettina mainittakoon, että itse olen kuta kuinkin nähnyt kaikki raskaamman osaston itselle tärkeät ja liudan muitakin akteja livenä, mutta paras kitarasoundi livenä oli Entombedilla joskus vuosituhannen alussa kun vierailivat Turun Klubilla. Crushing guitars, mass death.
– J. Koskinen
