Jos nyt ei joku tiennyt, niin tämä oli Roppolan Janin "johtama" bändi Lempäälästä ennen kuin vihollisena oli koko maailma ja nimenä Fucking World ja kotipaikka muuttui Helsingiksi.
Tämän kertaisen The Record Of My Life -sarjan artikkelin on kirjoittanut ruskolainen levynkeräilijä ja musiikkiaddikti Jarno Koskinen, joka omaa metallibänditaustan ja on aiemmin toiminut kirjoittajana muun muassa Sue lehdessä.
Māris Bērziņšin teos Lyijyn maku kuvaa elämää Neuvostoliiton ja Saksan ristitulessa 1939–1941 Latviassa. Kirjan ytimessä ovat inhimilliset dilemmat sodan aikana.
No Ei! julkaisi esikois-LP:nsä ja on sen kunniaksi kiertueella. Tuli nähtyä täällä Turussa, jossa he soittivat koko tämän levyn. Basistiksi oli levyn jälkeen vaihtunut Sanna Reponen. Keikalla oli sen verran hyvät soundit, että levy tuli selväksi jo siellä. Kyseessä on siis levyllinen suht omaperäistä hardcorea. Jos jotain vertailukohtaa yrittää hakea, niin itselle tulee mieleen Kohu-63. Tämä johtuu erityisesti Kimmo Pengerkosken äänestä, joka muistuttaa erehdyttävästi Lättää. No Kohu on kyseisen genren kärkinimiä tässä maassa, että mikäs siinä.
