”A Love Supreme – John Coltranen testamentti” on hatunnosto saksofonitaiturin parhaimmalle jazzteokselle

Aiheeseen liittyvää

The Record Of My Life #30: Apulanta – Ehjä

Vuosi oli 1996 ja maailma muuttui paljon, teinit eivät. Yhdeksänkymmentä luvun alun laman huippu alkoi hieman tasoittua, tosin seurauksista kärsitään vielä tänäkin päivänä. Talouden lisäksi lamalla oli suuri vaikutus myös kulttuuriin ja yleiseen ilmapiiriin, niin hyvässä kuin pahassa.

Murhia Pohjanmaalla -sarja saavuttaa Pohjoismaat ja Viron

Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -sarjan uusin osa leviää uusille markkinoille. Vaasan poliisista kertovien kiehtovien tarinoiden pariin pääsevät pian myös norjalaiset, tanskalaiset ja virolaiset lukijat.

Weekend Festival paljastaa päälavan esiintyjät – ohjelma nyt täydellinen

Weekend Festival tuo elektronisen tanssimusiikin huiput eloisaan Espooseen. Pääesiintyjiä ovat Nicky Romero, R3HAB, Tiësto, Alan Walker ja monet muut.

Mistolan Lasiset Linnut – Kun laulajat ovat lähteneet

Mistolan Lasiset Linnut on julkaissut esikoispitkäsoittonsa Kun laulajat ovat...

Laozi ja tekemättömyyden filosofia syntytaolaisuuden sydämessä

TaoLinin syväluotaava teos, Laozi ja tekemättömyyden taito, avaa ovia kiinalaisen ajattelun ja taolaisuuden maailmaan.

Jaa somessa

Ashley Kahnin teoksen suomennos sekä sen yhteydessä julkaistava tribuutti-cd tekevät kunniaa mestarisaksofonistille ja tämän lyhyehköksi jääneelle uralle.

Ashley Kahnin musiikkitietokirja A Love Supreme – John Coltranen testamentti on julkaistu Aviadorin kustantamana. Teoksen on suomentanut Petri Silas.

Musiikkijournalisti ja -kirjailija Ashley Kahn yhdistää A Love Supreme -kirjassaan tasapainoisella tavalla John Coltranen (1926-1967) elämäkerralliset tapahtumat teoksen musiikilliseen analyysiin ja sen syntyhetkien kulttuurihistorialliseen kuvaukseen.

Ashley Kahn
Ashley Kahn on amerikkalainen toimittaja, tuottaja ja musiikkihistorioitsija.

Nyt suomeksi julkaistavan kirjan lisäksi julkaisemme saman kirjan ja suomalaisen jazzin huippuvoimin tuotetun Coltrane-tribuuttilevyn yhdistelmän. Levyllä esiintyvät Mikko Innanen (altto-, baritoni- ja sopraniinosaksofonit), Raoul Björkenheim (kitarat), Juhani Aaltonen (tenorisaksofoni) ja Teemu Mustonen (rummut).

Tribuuttilevyn ideana on tehdä kunniaa Coltranelle ja tässä tapauksessa erityisesti A Love
Supreme -teokselle. Tribuuttilevyn muoto ja kesto noudattelee A Love Supreme -albumin muotoa ja kestoa, kuitenkin täysin omaleimaisesti ja omin teemoin toteutettuna.

KAHN, ASHLEY : A Love Supreme – John Coltranen testamentti
330 sivua
Sidottu, kovakantinen (verkosta)
ISBN 9789523810884
Ilmestymisaika: Joulukuu 2021

Lähde Aviador Kustannus

spot_img