Vuonna 1983 perustetun Värttinän kolmas albumi – varsinainen läpimurtolevy Oi Dai (1991) teki minuun vaikutuksen heti ensikuuntelulla aikanaan. Siinä samalla se toimi melkoisena porttina kansanmusiikin pariin.
Rääkkyläläisten Sari ja Mari Kaasisen, sekä heidän äitinsä alkujaan perustama projektinkaltainen ja monimuotoinen orkesteri on hauska tapaus kotimaisella musiikkikentällä. Omalla kohdallani se on näkynyt niin, että Värttinän kappaleita kuunnellessa tulee usein aidosti energinen ja hyvä mieli. Tämä on mielenkiintoinen poikkeus musiikkimaussani sinänsä, sillä oli genre mikä tahansa, olen aina pitänyt melankolisesta ja synkästä meiningistä lähinnä. Toki tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Pirtsakkuudestaan huolimatta Värttinän tuotantoon mahtuu myös hitaampia ja surumielisempiä kappaleita.
Oi Dailta löytyy kaksitoista viisua ja viisi laulajaa. Näiden lisäksi mukaan mahtuu kitaristia, basistia, rumpalia, harmonikan soittajaa, puhaltimia ja kannelta. Levyn ja yhtyeen varsinainen voima on kuitenkin ehdottomasti aivan upeassa stemmalaulussa, jota tukee erittäin tiukka ja ammattimainen soitto. Vaikka tiukasta soitosta voi tulla mieleen ”kireä kuin viulun kieli” -meno (tuokin ilmaisu on mukana hauskasti levyn lyriikoissa), Värttinän musisoinnista löytyy nimenomaan runsaasti letkeyttä, tunnistettava oma äänimaisema ja tapa tehdä viisuja. Tähän on varmasti vaikuttanut jäsenten taustat eri musiikkigenrejen parissa.
Tänä päivänä tästä julkaisusta on aikaa jo yli 30 vuotta, mutta levy kuulostaa vieläkin todella tuoreelta ja raikkaalta. Soundit ja tuotanto ovat pelkkää priimaa. Tästä iso kiitos kuuluu Finnvoxin Riku Mattilalle ja Timo Löyvälle. Lisäksi vaikka ollaan kaukana kaikenlaisesta asennemusiikista, niin omanlaista sopivan röyhkeää menoa tällä albumilla kyllä on. Mukaansatempaavat osittain härskit riiuulaulut, kuten Marilaulu, Miinan laulu ja Kiiriminna ovat tästä hyviä esimerkkejä. Itse nimikkobiisi Oi Dai on surumielinen, sekä omalla tavallaan kertosäe on sopivan herkkä ja massiivinen yhtä aikaa. Ukko lumi puolestaan on levyn varsinainen outolintu ja voisi mielestäni olla esimerkiksi suoraan Ismo Alangon kynästä.
Oli mukavaa huomata, että vuonna 2021 – levyn juhlavuotena, Oi Dai noteerattiinkin muutamissa lehdissä. Nyt 2023 on itse orkesterin aika juhlia. Nykyisiä rap-musiikin valtaamia listoja katsellessa voi vaan ihmetellä, että joskus Suomen albumilistan ykkösenä (sekä platinaa myyneenä) on ollut kansanmusiikkilevy. Erinomainen sellainen.
– K.Leijala
