Katariina Parhi selvitti, kuinka ensimmäinen huumeaalto iski Suomeen – käyttäjien hoidosta ei aluksi tiedetty mitään

Aiheeseen liittyvää

Sähköistynyt K3-yhtye herää ja julkaisee digisinkun

Rock- ja heavypiireissä pitkään vaikuttaneen laulaja-biisintekijä Kari Pikkujämsän kipparoimaK3-yhtye...

Runouden taikaa Kulttuurikeskus PiiPoon Runo-olohuoneessa

Kulttuurikeskus PiiPoossa juhlitaan Kirsi Kunnaksen juhlavuotta interaktiivisella Runo-olohuone-näyttelyllä.

Emotion visa: PMMP vs Maustetytöt

Tänään kisailussa on Emotion visan historian ensimmäinen kaksintaistelu. Testaa...

KUTSU medialle: Kokeilevaa konkretismia ja Monika Sosnowskaa EMMAssa

EMMA esittelee Kokeileva konkretismi -kokoelmanäyttelyn, jossa konkretismi herää eloon yli viidenkymmenen taiteilijan teoksissa.

Karisto julkaisi kaksi kiehtovaa kansainvälistä jännityskirjaa

Karisto kutsuu sinut kevään jännittäville matkoille brittein saarille ja Kalifornian punapuumetsiin.

Jaa somessa

Palkitun historioitsijan uutuuskirja Saadaan vähän kamaa sukeltaa 1960–70-lukujen Suomeen ensimmäisen huumeaallon mukana.

Täysin uutta tutkimustietoa tarjoavassa teoksessa Katariina Parhi kuulee niin hoidon pioneereja kuin käyttäjiä. Uudessa tilanteessa hoitoa piti luoda lähes tyhjästä, ja usko ennaltaehkäisyn voimaan vaikutti myös päätökseen kriminalisoida huumeidenkäyttö.

Katariina Parhi

Erityisesti Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle keskittynyt, mutta myös muualle Suomeen levinnyt ensimmäinen huumeaalto osui suurten yhteiskunnallisten muutosten aikaan. Huumeilla haettiin jännitystä ja kavereiden hyväksyntää sekä paettiin pahaa oloa: käytettyjä aineita olivat muun muassa kannabis, amfetamiini ja erilaiset tunnistamattomat pillerit. Nuoriso oli vasta keksitty, mutta jo nyt osa siitä putosi yhteiskunnan ulkopuolelle.

Marginaali-ilmiöistä ja normaalin sekä epänormaalin raja-alueista kiinnostunut Parhi kuvaa kirjassaan, kuinka hoitojärjestelmät olivat aikakaudella vielä lapsenkengissään.

Hoitomuotoja kehitettiin hyvien arvausten perusteella, ja huumeongelmaa hoidettiin uusilla menetelmillä, joihin aikakauden ideologiat toivat omat lisämausteensa.

Arkistoaineistoon ja haastatteluihin perustuva teos vierailee hoitopaikoissa, kuten Hesperian sairaalassa ja Arkadian klinikalla, ja antaa äänen hoidon pioneereille, joiden oli luotava tehokasta hoitoa lähes tyhjästä.

Parhi kuulee myös käyttäjiä, jotka vaihtelivat jazzia kuuntelevista älyköistä tokkuraisiin nuoriin ja itsekin lääkeriippuvaisiin lääkäreihin. Aikakautta kuvaa kaikkiaan yksitoista haastateltavaa, mm. Arkadian klinikan johtaja Aulis Junes, lääkäri ja psykiatri Katriina Kuusi sekä poliitikko, psykiatri ja aktivisti Ilkka Taipale.

”Yhteistä eri toimijoille oli rohkeus, ennakkoluulottomuus ja kokeilumielisyys. Palveluja kehitettiin nopeasti eri tahoilla lähes yhtä aikaa, ja niiden suunnittelua ohjasivat 1960-luvun lopun yhteiskunnallisten myllerrysten muokkaamat periaatteet. Jälkikäteen tarkasteltuna erimielisyydet näyttäytyvät melko pinnallisina siinä missä samankaltaisia tavoitteita olivat palvelujen demokraattisuus, avohoitomuotojen kehitys sekä nuorten oman identiteetin, lähtökohtien ja vahvuuksien korostaminen”,

Parhi sanoo.

Nimensä 14-vuotiaan nimimerkki Hashen runosta saanut Saadaan vähän kamaa tarjoaa ainutlaatuista tutkimustietoa ajankohtaiseen keskusteluun huumeista, niiden kriminalisoinnista ja käytön ennaltaehkäisemisestä.

Ensimmäisen huumeaallon aikana ennaltaehkäisystrategia koettiin merkityksellisemmäksi kuin hoidon kehittäminen, sillä ennaltaehkäisyn voimaan uskottiin.

”Ennaltaehkäisynäkökulman korostuminen ensimmäisen huumeaallon aikana on tärkeää ymmärtää, koska huumeidenkäytön kriminalisointi on olennaisesti sidoksissa ennaltaehkäisystrategiaan. Huumeidenkäyttö päätettiin kriminalisoida aikana, jolloin uskottiin ennaltaehkäisyn voimaan: tarkoituksena oli kitkeä huumeet Suomesta”,

Parhi kertoo.

Lähde Gaudeamus

spot_img