Tämä levy on julkaistu USAssa jo viime vuonna, mutta eipä tätä varmaan Suomessa ole kauheasti noteerattu. Kyseessä on siis brittibändi The Stiffs, josta olen jutunkin sivuille kirjoittanut ajat sitten. Tässä on nyt yhtyeen kaikki singlet mainitulta ajalta. LP:tä kun ei näitä kokoelmia ja yhtä liveä lukuun ottamatta ole koskaan ilmestynytkään.
Eka single on kolmen biisin Standard English/DC Rip – Brookside Riot Squad, joka on julkaistu omalla Dork-merkillä ja tässä ollaan jotain 15-16 -vuotiaita, mutta biisit ovat jo kelpo powerpoppia ja tarttuvat ainakin meikäläiseen aina ja uudestaan. Viimeksi mainittu on vähän punkimpaa ja näistä ehkä se paras.
Seuraava single Inside Out/Kids On the Street on myös omakustanne ja tämä on jo niin tarttuvaa, että sen huomasi EMIkin, alunperin tämä julkaistiin myös 1979, mutta EMIn alamerkki Zonophone julkaisi tämän uudestaan seuraavana vuonna. Sen johdosta singlestä tuli pieni indiehitti ja tehtiin viiden vuoden sopimus, joka sisälsi LP:n ja 2 singleä vuodessa. Mutta tuosta jutusta voi lukea, miten asiat menivät ja lopulta Zonophone ei julkaissut bändiltä tuon uudelleenjulkaisun lisäksi kuin yhden singlen ja senkin vähän vaikeuksien kautta. Kyseessä on jälleen upeaa voimapoppia oleva Volume Control/Nothing To Lose. Single ei radiosoitosta ja kovasta keikkailusta huolimatta yltänyt TOP 40:iin ja yhtyeen ja EMIn välit alkoivat viilentyä.
Seuraava single kuitenkin äänitettiin ja se olikin ehkä bändin hienoista melodiakoukutuksista se kaikkein paras Innocent Bystander/Affairs Of the Heart, mutta EMIlle se ei kelvannut ja se julkaistiin singlenä vasta 2008 Saksassa (omilta kokoelmiltaan löytyy jo vuosilta 1999 ja 2001).
Vähän harmittaa, että bändi jäi niin syrjään (olivat Blackburnista, eivät Lontoosta), koska yhtye teki selvästi parempaa musaa kuin moni tunnetumpi aikalaisensa. Mutta vielä ei kuitenkaan luovutettu, vaan -81 tehtiin hassusti Stiff-yhtiölle single Goodbye My Love/Magic Roundabout. A-puoli on vanha Glitter Bandin hitti ja tämänkin bändin suurin ”hitti”, jos tässä yhteydessä sellaisesta voi puhua. Yhtye tietääkseni ei ollut innoissaan sen levytyksestä, mutta se taisi olla ehtona levyn julkaisulle. B-puolella on oma punkimpi biisi. Versio Goodbyesta on kuitenkin hieno ja se sai hyvin radiosoittoakin, mutta ei innostanut yhtiötä jatkamaan (Stiff tekikin usein vain yhden singlen sopimuksia). Se kuitenkin julkaistiin useissa maissa Australiaa myöden ja kuluvalla vuosituhannella Japanissakin.
Sitten yhtye olikin ilman levy-yhtiötä ja hajosi 1982 lopulla ja laulaja Hendriks perusti Idol Richin, joka teki tuolle omalle Dork-merkille 2 sinkkua. 1984 Stiffs kuitenkin palasi ja teki samalle yhtiölle 12-tuumaisen singlen Young Guitars/Yer Under Attack. Tämä on sitten jo minulle liian keskitien rockia eikä se(kään) ihmeemmin menestynyt ja bändi sinnitteli eri kokoonpanoilla vuoteen 1988, kunnes lopettivat pitkäksi aikaa. Sittemmin Stiffs on koottu useastikin uudestaan ja uusia singlejäkin on pari tullut.
Pääjehu Hendriksillä on ollut monta muutakin vähän paremmin menestynyttä projektia, kuten ikivanha Paper Lace (The Night Chicago Died), jossa taitaa soittaa tänäkin päivänä ja jossain vaiheessa hän oli myös Bay City Rollersissa. Niin se käy. Soololevykin tuli vuonna 2020, mutta vain ladattavana versiona. Se on melko hyvää Stiffs-tyylistä poppia. Ja Stiffsiin kehotan ihmisiä tutustumaan: jos melodinen pop kiinnostaa, ette tule pettymään.
-V. Vahtera
